Miksi yksityisyys on tärkeää

Glenn Greenwald oli yksi ensimmäisistä toimittajista, joka näki Edward Snowdenin vuotamat dokumentit ja kirjoitti niistä. Ne paljastivat Yhdysvaltojen harjoittaman, kansalaisiin kohdistuvan laajamittaisen urkinnan. Tässä kriittisessä puheessa Greenwald kertoo, miksi jokaisen tulisi välittää yksityisyydestä, vaikka "ei tekisi mitään väärää".

YouTubessa on lukemattomia
videoita, joissa kuvataan

varmasti meille kaikille tuttu ilmiö.

Videon henkilö luulee olevansa yksin
ja alkaa laulaa tai tanssia villisti,

tai tehdä jotain seksuaalista.

Sitten hän huomaa, ettei
olekaan yksin ja joku katselee.

Henkilö kauhistuu ja lopettaa välittömästi
sen, mitä hän oli tekemässä.

Häpeän ja nöyryytyksen tunteet
ovat käsinkosketeltavia.

"Teen näin vain, jos kukaan ei näe."

Tähän kiteytyy se työ, jolle olen
omistautunut viimeisen 16 kuukauden ajan.

"Miksi yksityisyys on tärkeää?"
Sitä on kysytty ympäri maailmaa

Edward Snowdenin paljastettua,
että Yhdysvallat liittolaisineen

on muun maailman tietämättä tehnyt
vapauden ja demokratian työkalusta,

internetistä, ennen kuulumattoman
massaurkinnan välineen.

Keskustelussa nousee esiin
yksi yleinen mielipide.

Jopa ihmiset, jotka eivät pidä
massaurkinnasta sanovat, ettei se haittaa,

sillä vain, jos on jotain salattavaa,
on syy välittää yksityisyydestä.

Tällainen näkemys juontuu ajatuksesta,
että on kahdenlaisia ihmisiä:

hyviä ja pahoja.

Pahat ihmiset suunnittelevat ja tekevät
terrori-iskuja tai väkivaltaisia rikoksia.

Heillä on syy piilotella ja välittää
yksityisyydestään.

Toisaalta hyvät ihmiset käyvät töissä,
kasvattavat lapsensa, katsovat TV:tä.

He eivät suunnittele internetissä
pommi-iskuja, vaan lukevat uutisia,

etsivät reseptejä ja suunnittelevat
lastensa harrastuksia.

He eivät tee mitään väärää.
Heillä ei ole mitään salattavaa,

joten heidän ei tarvitse
pelätä valtion urkintaa.

He, jotka väittävät näin, vähättelevät
itseään armottomasti.

He suostuvat tekemään itsestään niin
harmittoman ja tylsän ihmisen,

etteivät he pelkää sitä, että valtio
tarkkailee heidän tekemisiään.

Tämä ajattelutapa kiteytyi mielestäni
2009, kun Googlen toimitusjohtajaa,

Eric Schmidtiä haastateltiin.

Häneltä kysyttiin Googlen aiheuttamista,
satojen miljoonien ihmisten

yksityisyyden suojan loukkauksista
ympäri maailmaa.

Schmidt vastasi: "Jos tekee jotain, mitä
ei halua muiden tietävän,

sitä ei ehkä pitäisi tehdä laisinkaan."

Tällaisesta ajattelutavasta
voi sanoa vaikka mitä.

Ensinnäkin he, jotka väittävät,
ettei yksityisyys ole tärkeää,

eivät oikeasti ole sitä mieltä.

Tiedämme sen siitä, että
vaikka he sanovat näin,

he toimivat kaikin tavoin
suojellakseen yksityisyyttään.

He käyttävät salasanoja
sähköposti- ja some-tileillään.

He asentavat lukkoja
makuuhuoneen ja vessan oveen.

Tarkoitus on estää muiden
pääsy heidän henkilökohtaiseen tilaansa

ja asioihin, joita he eivät
halua muiden tietävän.

Google-pomo Schmidt kielsi työntekijöitään
puhumasta teknologiasivusto CNET:lle

sen jälkeen, kun CNET oli julkaissut
henkilökohtaisia tietoja Schmidtistä.

Tiedot oli saatu pelkästään Googlen
hakukoneesta ja muista Googlen tuotteista.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg
julisti kuuluisassa haastattelussa

vuonna 2010, ettei yksityisyys ole
enää "yhteiskunnallinen normi".

Viime vuonna Zuckerberg ja hänen
vaimonsa ostivat oman talonsa lisäksi

kaikki neljä viereistä taloa Palo Altossa
yhteensä 30 miljoonalla dollarilla,

jottei kukaan voisi tarkkailla
heidän yksityiselämäänsä.

Kun olen puhunut tästä aiheesta ja
joku on väittänyt, ettei pelkää

yksityisyyden loukkauksia, koska
hänellä ei ole mitään salattavaa,

olen aina tehnyt saman tarjouksen:
"Tässä on sähköpostiosoitteeni."

"Lähetä minulle salasanat
kaikkiin sähköpostitileihisi."

"Ei vain työsähköpostiisi,
vaan kaikkiin."

"Haluan nähdä, mitä teet netissä ja
julkaista mielenkiintoisimmat asiat."

"Jos et ole paha ihminen,
sinulla ei pitäisi olla salattavaa."

Kukaan ei ole ottanut tarjousta vastaan.

Tarkastan sitä sähköpostiani jatkuvasti.
Se on hyvin autio paikka.

Siihen on syy.
Jopa ne ihmiset,

jotka kiistävät yksityisyyden
merkityksen, tietävät alitajuisesti,

kuinka tärkeää se on.

On totta, että olemme sosiaalisia
olentoja ja haluamme muiden tietävän,

mitä teemme ja ajattelemme.

Siksi kerromme siitä
netissä vapaaehtoisesti.

Aivan yhtä tärkeää vapaalle ja
tyytyväiselle ihmiselle on se,

että voimme mennä johonkin,
missä kukaan ei tuomitse.

Teemme niin, sillä meillä kaikilla
– ei vain terroristeilla ja rikollisilla –

on jotain salattavaa.

Ajattelemme ja teemme asioita, joista
kerromme lääkärille, asianajajalle,

psykologille, puolisolle tai ystävälle
mutta joita emme missään nimessä halua

kenenkään muun tietävän.

Valitsemme päivittäin, mitä
haluamme muiden tietävän

ja mitä emme halua
kenenkään muun tietävän.

On helppo väittää, ettei
välitä yksityisyydestään,

mutta teot puhuvat enemmän kuin sanat.

On olemassa syy, miksi yksityisyyttä
halutaan vaistomaisesti varjella.

Se ei ole vain refleksi, kuten
hengittäminen tai juominen.

Kun meitä tarkkaillaan, käytöksemme
muuttuu dramaattisesti.

Käyttäytymisvaihtoehtoja on vähemmän,
kun meitä katsellaan.

Tämä on fakta, joka on hyväksytty
yhteiskuntatieteissä, kirjallisuudessa,

uskonnossa ja lähes
kaikilla tieteenaloilla.

Kymmenet psykologiset tutkimukset
todistavat, että kun joku tietää, että

häntä saatetaan tarkkailla, hänen
käytöksensä on huomattavasti

mukautuvampaa ja myöntyvämpää.

Häpeä ja sen välttäminen ovat
voimakkaita vaikuttimia.

Siksi tarkkailtavat ihmiset eivät tee
päätöksiä oman tahtonsa mukaan,

vaan muiden ihmisten tai yhteiskunnan
asettamien odotusten mukaan.

Käytännössä tätä havaintoa hyödynsi
englantilainen valistusfilosofi

Jeremy Bentham yrittäessään ratkaista
erästä teollisen ajan tärkeää ongelmaa.

Laitoksista oli tullut niin suuria ja
keskitettyjä, etteivät ne voineet

enää valvoa jokaista jäsentään.

Hän kehitti vankiloihin tarkoitetun
arkkitehtuurisen ratkaisun

nimeltä "panoptikon".

Siinä vankilan keskellä on torni,
josta voidaan valvoa

ketä tahansa vankia milloin vain,
joskaan ei kaikkia kerralla.

Tärkeintä on, että vangit
eivät näe torniin,

joten he eivät tiedä,
tarkkaillaanko heitä.

Bentham tajusi, että vankien täytyisi
olettaa, että heitä tarkkaillaan

koko ajan, mikä pakottaisi
tottelevaisuuteen.

Ranskalaisfilosofi Michel Foucault
ymmärsi, että tätä voitiin soveltaa

muihinkin laitoksiin, joissa halutaan
valvoa ihmisten käytöstä:

kouluihin, sairaaloihin ja työpaikkoihin.

Foucault'n mukaan Benthamin ajattelumalli

oli tärkein yhteiskunnallisen
valvonnan keino länsimaissa.

Niiden ei enää tarvitse vangita
tai tappaa toisinajattelijoita

tai pakottaa kannattamaan
tiettyä puoluetta.

Massaurkinta pitää mielen vangittuna.

Se on paljon hienovaraisempi, mutta
myös tehokkaampi keino vaalia

yhdenmukaisuutta yhteiskunnassa
kuin voimankäyttö olisi.

Kuuluisin yksityisyyttä ja urkintaa
käsittelevä kirjallinen teos

on George Orwellin romaani "Vuonna 1984",
josta on tullut jo lähes klisee.

Kun sen ottaa esille keskustelussa,
ihmiset sivuuttavat sen epäolennaisena.

He sanovat: "Kirjassa ihmisiä
tarkkailtiin kodeissaan koko ajan."

"Meillä ei ole vastassa mitään sellaista."

He eivät ymmärrä lainkaan Orwellin
kirjassaan esittämiä varoituksia.

Hän ei varoittanut valtiosta, jossa
kaikkia valvotaan koko ajan, vaan

valtiosta, jossa kaikkia
saatetaan valvoa koko ajan.

Kirjan päähenkilö Winston Smith
kuvaa järjestelmää näin:

"Ei tietenkään voinut koskaan
tietää, tarkkailtiinko sinua."

"He saattoivat yhdistää
kotiisi milloin tahansa."

"Täytyi olettaa, vaistomaisesti, että
kaikki sanomasi kuultiin

ja joka liikkeesi nähtiin,
paitsi pimeässä."

Myös abrahamilaiset uskonnot perustuvat
näkymättömään, kaikkitietävään

auktoriteettiin, joka tarkkailee
sinua koko ajan.

Et ole siis koskaan yksin, mikä
pakottaa tottelemaan käskyjä.

Kaikki nämä erilaiset teokset
päätyvät samaan lopputulokseen:

yhteiskunta, jossa ihmisiä
voidaan valvoa koko ajan,

on yhdenmukainen, totteleva ja alistuva.

Siksi jokainen tyranni, olipa hän
sitä avoimesti tai ei,

himoitsee sellaista järjestelmää.

Mikä tärkeintä, yksityisyyden suoja,
se, että voi ajatella ja puhua ilman

tuomitsevia katseita, on ainoa
paikka luovuudelle, tutkimiselle

ja toisinajattelulle.

Jos annamme periksi
valvontayhteiskunnalle,

annamme ihmisen vapauden
perustan rappeutua.

Lopuksi vielä tästä ajattelumallista,
että vain pahaa tekevillä

on jotain salattavaa ja siten
syy välittää yksityisyydestä.

Se välittää kaksi tuhoisaa viestiä.

Kaksi tuhoisaa opetusta.

Ensinnäkin se, että he, jotka välittävät
yksityisyydestä ja haluavat sitä,

ovat oletuksena pahoja ihmisiä.

Tällaista päätelmää tulisi
välttää monesta syystä.

Kun puhut "pahoista teoista",
tarkoitat varmaan

terrorismia tai väkivaltarikollisuutta.

Vallanpitäjillä on laajempi
käsitys "pahoista teoista".

Heille ne tarkoittavat tekoja, jotka
vaikeuttavat heidän vallankäyttöään.

Toinen, salakavalampi opetus on,
että he, jotka ajattelevat näin,

ovat hyväksyneet vaihtokaupan:

vain tekemällä itsestään harmittoman
valtaapitävien silmissä

voi välttyä urkinnan vaaroilta.

"Vain toisinajattelijoilla ja vallan
vastustajilla on pelättävää."

Tätäkin ajattelumallia tulisi
välttää monesta syystä.

Et ehkä nyt ole toisinajattelija, mutta
mielesi voi muuttua tulevaisuudessa.

Vaikka et koskaan haluaisi, se että
valtaapitävillä on vastavoimia,

toisinajattelijoita, toimittajia,
aktivisteja ja muita,

on meille yhteisesti hyväksi,
ja sitä tulisi puolustaa.

Yhteiskunnan vapautta ei määritä
se, miten hyviä ja tottelevaisia

kansalaisia kohdellaan, vaan se,
miten toisinajattelijoita kohdellaan.

Tärkein syy on se, että massaurkinta
tukahduttaa vapautemme monin tavoin.

Se estää meitä tekemästä
tiettyjä valintoja ilman,

että edes huomaamme niin käyneen.

Kuuluisa sosialistifilosofi
Rosa Luxemburg sanoi kerran:

"Hän, joka ei liiku,
ei huomaa kahleitaan."

Voimme yrittää häivyttää
massaurkinnan kahleita,

mutta niiden rajoitukset
eivät siitä heikkene.

Kiitos paljon.

Kiitos.

Bruno Giussani:
Kiitos vakuuttavasta puheesta, Glenn.

Haluaisin kysyä viimeisestä
16 kuukaudesta ja Edward Snowdenista.

Olemme kaikki lukeneet kumppanisi
David Mirandan pidätyksestä Lontoossa.

Mitä tulee henkilökohtaiseen
omistautumiseen, ei varmasti ole helppoa

kamppailla maailman suurimpia
tiedustelupalveluita vastaan.

Kerro vähän siitä.

Glenn Greenwald: Ihmisten rohkeus tässä
asiassa on tarttuvaa.

Minä ja kollegani tiesimme riskit.

Yhdysvallat on edelleen maailman
mahtavin valtio, eikä se pidä siitä,

että sen salaisuuksia
paljastetaan internetissä.

Mutta Snowden on tavallisissa oloissa
kasvanut tavallinen 29-vuotias mies.

Hän osoitti periaatteellista
rohkeutta, vaikka tiesi, että

hän joutuisi loppuelämäkseen vankilaan
tai että hänen elämänsä muuttuisi täysin.

Hän inspiroi minua, muita toimittajia
sekä ihmisiä ympäri maailmaa,

mukaan lukien tulevia tietovuotajia,
kenties tekemään samaa.

BG: Vielä kysymys suhteestasi Snowdeniin.

Olet puhunut ja puhut edelleen
hänen kanssaan paljon.

Kirjassasi kuitenkin puhut hänestä
hänen sukunimellään. Miksi?

GG: Psykologit voivat varmaan tutkia sitä.

En oikein tiedä.

Snowdenilla oli selkeä tavoite
ja taktiikka sen saavuttamiseksi.

Hän tiesi, että paljastusten
merkittävyyttä voitaisiin vähätellä

keskittymällä hänen persoonaansa.

Siksi hän ei esiintynyt mediassa.

Hän yritti pitää yksityiselämänsä
poissa julkisuudesta.

Sukunimen käyttö tekee hänestä
merkittävän historiallisen henkilön

eikä personoi häntä ja
vie huomiota asialta.

BG: Sinun, Snowdenin ja
muiden toimittajien työ

on käynnistänyt keskustelun
ja monet valtiot ovat reagoineet.

Esimerkiksi Brasiliassa on käynnistetty
projekteja internetin muokkaamiseksi.

Nyt tapahtuu paljon.

Mikä on sinun tavoitteesi?

Missä vaiheessa ajattelet, että olette
onnistuneet muuttamaan jotain?

GG: Toimittajana minun tavoitteeni
on hyvin yksinkertainen:

se, että kaikki julkaisemisen
arvoinen materiaali julkaistaan,

ja salaisuudet, joita ei
tulisi olla, paljastetaan.

Minulle se on journalismin ydin,
ja olen omistautunut sille.

Mielestäni massaurkinta on vastenmielistä,

muun muassa edellä mainituista
syistä, joten tämä työ ei lopu

ennen kuin valtiot eivät voi enää
valvoa kokonaisia kansoja ilman,

että ne vakuuttavat tuomioistuimen
siitä, että kohde tekee jotain väärää.

Siten yksityisyys voidaan elvyttää.

BG: Olemme nähneet TED:ssä, että
Snowden esiintyy selkeästi

demokraattisten arvojen ja
periaatteiden puolustajana.

Monet eivät kuitenkaan usko, että
ne olivat hänen ainoat vaikuttimensa.

He eivät usko, että rahaa ei liikkunut tai

että hän ei myynyt salaisuuksia
Kiinalle tai Venäjälle,

jotka eivät selkeästi ole Yhdysvaltojen
parhaita ystäviä juuri nyt.

Varmasti ihmiset täälläkin miettivät sitä.

Onko mielestäsi mahdollista,
että emme vain ole vielä nähneet

sitä puolta Snowdenista?

GG: Minusta tuo on typerä ja
absurdi ajatus.

Tiedän, että esität tässä vain
paholaisen asianajajaa.

Jos haluaa myydä
salaisuuksia toiselle valtiolle,

kuten hän olisi voinut tehdä ja rikastua,

ei niitä silloin anneta
toimittajille julkaistavaksi,

koska se tekee niistä arvottomia.

He, jotka haluavat rikastua,
myyvät ne salassa.

Tuo syytös tulee USA:n hallituksesta
tai sitä tukevista medioista.

Tällaisia syytöksiä esitetään:

"Ei hän voi tehdä tätä
vain periaatteesta."

"Hänen täytyy olla korruptoitunut."

Näin väittävät kertovat enemmän
itsestään kuin syytöstensä kohteesta.

He ovat itse korruptoituneita,
joten he olettavat,

että kaikki muutkin ovat yhtä sieluttomia.

Siitä tuo oletus.

BG: Kiitos paljon, Glenn.

Glenn Greenwald!