Mikä selittää ihmisten nousun?

Seitsemänkymmentätuhatta vuotta sitten ihmisten esivanhemmat olivat merkityksettömiä eläimiä, jotka puuhailivat omiaan yhdessä Afrikan nurkassa kaikkien muiden eläinten joukossa. Kuitenkin nykyään ihmiset kiistatta hallitsevat Maa-planeettaa: olemme levittäytyneet joka mantereelle, ja meidän tekomme määräävät muiden eläinten kohtalon (ja kenties Maankin kohtalon). Kuinka me onnistuimme tässä kaikessa? Historioitsija Yuval Noah Harari esittää yllättävän syyn ihmiskunnan nousulle.

70 000 vuotta sitten esivanhempamme
olivat vähäpätöisiä eläimiä.

Esihistoriallisista ihmisistä
on tärkeintä tietää,

että he eivät olleet merkittäviä.

He eivät vaikuttaneet maailmaan
paljon enempää kuin meduusat,

kiiltomadot tai tikat.

Nykyään me sitä vastoin
hallitsemme tätä planeettaa.

Ja kysymys kuuluu:

Miten me onnistuimme tässä kaikessa?

Miten me muutuimme
vähäpätöisistä apinoista,

jotka puuhailivat omiaan
yhdessä Afrikan kulmassa,

planeettamme valtiaiksi?

Etsimme yleensä eroa meidän
ja kaikkien muiden eläinten välille

yksilötasolla.

Haluamme uskoa -- minä haluan uskoa --

että minussa on jotakin erityistä,

että jokin kehossani tai aivoissani

tekee minusta paljon etevämmän kuin
koira, sika tai simpanssi.

Totuus on kuitenkin se,
että yksilötasolla

olen kiusallisen
lähellä simpanssia.

Ja jos minut vietäisiin
simpanssin kanssa syrjäiselle saarelle

ja katsottaisiin, kumpi
voittaa selviytymistaistelun,

löisin ehdottomasti vetoa
simpanssin puolesta.

Tämä ei tarkoita, että
minussa olisi jotakin vikaa.

Luulenpa, että jos teistä
melkein kuka tahansa jätettäisiin

yksin simpanssin kanssa jollekin saarelle,

simpanssi selviytyisi paljon paremmin.

Ihmisten ja kaikkien muiden eläinten
välinen todellinen ero

ei näy yksilötasolla,

vaan se on yhteistoiminnassa.

Ihmiset hallitsevat planeettaamme,
koska he ovat ainoat eläimet,

jotka voivat tehdä yhteistyötä joustavasti
ja hyvin suurissa joukoissa.

On toki muitakin eläimiä --

kuten sosiaaliset hyönteiset,
mehiläiset, muurahaiset --

jotka voivat toimia suurissa joukoissa,
mutta ne eivät ole yhtä joustavia.

Niiden yhteistyö on hyvin jäykkää.

Mehiläispesä voi toimia pohjimmiltaan
vain yhdellä tavalla.

Ja jos mehiläiset kohtaavat
uuden mahdollisuuden tai vaaran,

ne eivät voi kumota
sosiaalista järjestystään yhdessä yössä.

Ne eivät voi esimerkiksi
teloittaa kuningatarta

ja perustaa mehiläistasavaltaa

tai työmehiläisten
kommunistista diktatuuria.

Toiset eläimet, kuten
sosiaaliset nisäkkäät --

sudet, norsut, delfiinit ja simpanssit --

tekevät yhteistyötä paljon joustavammin

mutta vain pienissä joukoissa,

koska yhteistyö simpanssien välillä

perustuu lajitoverien
tarkkaan tuntemiseen.

Jos minä olen simpanssi
ja sinä olet simpanssi

ja haluan tehdä yhteistyötä kanssasi,

minun täytyy tuntea sinut henkilökohtaisesti.

Millainen simpanssi sinä olet?

Oletko kiltti simpanssi?

Oletko paha simpanssi?

Oletko luotettava?

Jos en tunne sinua, kuinka
voisin tehdä yhteistyötä kanssasi?

Ainoa eläin, joka voi yhdistää
nämä kaksi kykyä

ja tehdä yhteistyötä joustavasti
ja vielä hyvin suurissa joukoissa,

on meidän lajimme, Homo sapiens.

Yksi yhtä vastaan, tai jopa
kymmenen kymmentä vastaan,

simpanssit saattavat päihittää meidät.

Mutta jos 1000 ihmistä ja
1000 simpanssia tappelisivat,

ihmiset voittaisivat helposti,
ihan vain siksi, että

tuhat simpanssia eivät kykene
minkäänlaiseen yhteistyöhön.

Ja jos yrittäisimme ahtaa
100 000 simpanssia

Oxford Streetille
tai Wembleyn stadionille

tai Taivaallisen rauhan aukiolle
tai Vatikaaniin,

tuloksena olisi sekasorto,
täydellinen kaaos.

Kuvittele Wembleyn stadion ja
100 000 simpanssia.

Aivan mielipuolista.

Ihmisiä sen sijaan voi kerääntyä
sinne kymmeniätuhansia,

eikä tuloksena ole kaaosta, yleensä.

Tuloksena on erittäin hienostuneita
ja tehokkaita yhteistyöverkostoja.

Mitkään ihmiskunnan
huikeat saavutukset läpi historian,

oli kyse sitten pyramidien rakentamisesta
tai kuuhun lentämisestä,

eivät ole perustuneet
yksilöllisiin kykyihin

vaan kykyyn tehdä yhteistyötä
joustavasti suurissa joukoissa.

Ajatellaanpa tätä puhettakin,
jota juuri pidän:

seison täällä suunnilleen
300 tai 400 ihmisen edessä.

Suurin osa teistä on minulle
täysin vieraita ihmisiä.

En myöskään tunne kaikkia niitä,
jotka ovat järjestäneet

tämän tapahtuman.

En tunne sitä lentäjää enkä
matkustamohenkilökuntaa, joiden

ansiosta pääsin eilen tänne Lontooseen.

En tunne niitä ihmisiä, jotka
keksivät ja valmistivat

tämän mikrofonin ja nämä kamerat,
jotka tallentavat puheeni.

En tunne niitä ihmisiä, jotka
kirjoittivat kaikki kirjat ja artikkelit,

joita luin tätä puhetta valmistellessani.

Enkä todellakaan tunne kaikkia niitä,

jotka ehkä katsovat tätä puhetta netistä

jossain päin Buenos Airesia
tai New Delhiä.

Siitä huolimatta, että
emme tunne toisiamme,

voimme toimia yhdessä ja rakentaa
tällaista globaalia ajatustenvaihtoa.

Tähän eivät simpanssit pysty.

Ne totta kai kommunikoivat,

mutta yhdenkään simpanssin ei ole nähty
matkustavan kaukaisen simpanssilauman luo

esitelmöimään banaaneista tai norsuista

tai mistään muustakaan mikä
voisi kiinnostaa simpansseja.

Yhteistyö ei tietenkään ole aina mukavaa;

kaikki kammottavat asiat, joita ihmiset
ovat tehneet läpi historian --

ja me olemme tehneet hirveyksiä --

myös kaikki nämä asiat perustuvat
laaja-alaiseen yhteistyöhön.

Vankilat perustuvat yhteistyöhön;

teurastamot perustuvat yhteistyöhön;

keskitysleirit perustuvat yhteistyöhön.

Simpansseilla ei ole teurastamoita
eikä vankiloita eikä keskitysleirejä.

No oletetaan, että olen ehkä saanut
vakuutettua sinut siitä, että

hallitsemme maailmaa, koska kykenemme
joustavaan yhteistyöhön isoissa joukoissa.

Nyt tarkkaavainen kuulija

varmasti kysyy mielessään:

Miten me oikeastaan onnistumme siinä?

Miksi kaikista eläimistä vain me
voimme tehdä tällaista yhteistyötä?

Vastaus on meidän mielikuvituksessamme.

Voimme tehdä joustavaa yhteistyötä
lukuisten tuntemattomien ihmisten kanssa,

sillä yksin me, kaikista
planeettamme eläimistä,

voimme luoda kuvitteellisia tarinoita
ja uskoa niihin.

Ja kunhan kaikki uskovat
samaan kuvitelmaan,

kaikki noudattavat samoja sääntöjä,

samoja normeja, samoja arvoja.

Kaikki muut eläimet
käyttävät viestintäjärjestelmiään

vain todellisuuden kuvailuun.

Simpanssi saattaa sanoa: "Katso!
Tuolla on leijona, juostaan pakoon!"

Tai: "Katso! Tuolla on banaanipuu!
Mennään keräämään banaaneja!"

Ihmiset sen sijaan eivät käytä kieltä
vain kuvaillakseen todellisuutta

vaan myös luodakseen uusia todellisuuksia,
kuvitteellisia todellisuuksia.

Ihminen voi sanoa: "Katso,
tuolla pilvien yläpuolella on jumala!

Ja ellet tee niin kuin minä käsken,

kuoltuasi Jumala rankaisee sinua
ja syöksee sinut helvettiin."

Ja jos te kaikki uskotte
tämän sepittämäni tarinan,

niin te noudatatte samoja
normeja, lakeja ja arvoja

ja te voitte tehdä yhteistyötä.

Tähän pystyvät vain ihmiset.

Simpanssia ei saa ikimaailmassa
luopumaan banaanista

lupaamalla sille: "… kuoltuasi pääset
simpanssien taivaaseen …"

(Naurua)

"… ja saat loputtomasti banaaneja
palkaksi hyvistä teoistasi.

Anna siis nyt minulle tämä banaani."

Yksikään simpanssi ei usko
sellaista tarinaa.

Vain ihmiset uskovat
sellaisiin tarinoihin,

ja sen takia me hallitsemme maailmaa

mutta simpanssit on lukittu eläintarhoihin
ja tutkimuslaboratorioihin.

Saatat olla samaa mieltä siitä, että

uskonnoissa ihmiset tekevät yhteistyötä
uskomalla samoihin kuvitelmiin.

Miljoonat ihmiset kokoontuvat
rakentamaan kirkkoa tai moskeijaa

tai sotimaan ristiretkellä tai jihadissa,
koska he uskovat samoihin tarinoihin

Jumalasta ja taivaasta ja helvetistä.

Mutta haluan tähdentää, että
täysin sama mekanismi

on taustalla kaikessa muussakin
laajassa ihmisten välisessä yhteistyössä,

ei vain uskonnollisissa asioissa.

Ajatellaan esimerkiksi lainsäädäntöä.

Suurin osa maailman oikeusjärjestyksistä
perustuu uskoon ihmisoikeuksista.

Mutta mitä ihmisoikeudet ovat?

Ihmisoikeudet, kuten Jumala ja taivaskin,
ovat vain meidän keksimämme tarina.

Ne eivät kuulu objektiiviseen todellisuuteen;

ne eivät ole mikään biologinen ilmiö
Homo sapiensissa.

Jos tutkimme ihmistä tekemällä
hänelle ruumiinavauksen,

löydämme sydämen, munuaiset,
hermosoluja, hormoneja, DNA:ta,

mutta emme löydä oikeuksia.

Oikeuksia löydämme vain tarinoista,

joita olemme keksineet ja levitelleet
muutaman viime vuosisadan ajan.

Ne voivat olla hyvin myönteisiä tarinoita,
oikein hyviä tarinoita,

mutta ne ovat silti kuvitteellisia
tarinoita, joita olemme sepittäneet.

Sama pätee politiikkaan.

Modernin politiikan tärkeimmät tekijät
ovat valtiot ja kansakunnat.

Mutta mitä ne ovat?

Ne eivät ole objektiivista todellisuutta.

Vuori on objektiivista todellisuutta.

Sen voi nähdä, sitä voi koskettaa,
sen voi jopa haistaa.

Mutta kansakunta tai valtio,

kuten Israel, Iran, Ranska tai Saksa,

se on vain tarina, jonka olemme keksineet

ja johon olemme kovin kiintyneet.

Sama pätee talouselämään.

Maailmantalouden tärkeimpiä toimijoita
ovat nykypäivänä

yhtiöt ja yritykset.

Moni teistä ehkä työskentelee
sellaiselle yhtiölle

kuin Google tai Toyota tai McDonald's.

Mitä ne oikeastaan ovat?

Juristit kutsuvat niitä
oikeudellisiksi fiktioiksi.

Ne ovat tarinoita, joita
keksivät ja pitävät yllä

mahtavat tietäjät, joita
sanomme juristeiksi.

(Naurua)

Ja mitä yhtiöt tekevät kaiket päivät?

Enimmäkseen ne yrittävät tehdä rahaa.

Entä mitä raha on?

Rahakaan ei ole objektiivista;
sillä ei ole todellista arvoa.

Otetaan esimerkiksi tämä vihreä
paperinpalanen, dollarin seteli.

Katso sitä -- sillä ei ole arvoa.

Sitä ei voi syödä, sitä ei voi juoda,

sitä ei voi pukea päälleen.

Mutta sitten kuvaan tulevat
nämä mestarilliset tarinankertojat --

pankkiirit,

valtiovarainministerit,

pääministerit --

ja he kertovat meille
hyvin vakuuttavan tarinan:

"Katso, näetkö tämän
vihreän paperinpalan?

Se on itse asiassa 10 banaanin arvoinen."

Ja jos minä uskon sen ja sinä uskot sen

ja kaikki uskovat sen,

se todella toimii.

Voin ottaa tämän arvottoman paperinpalan,

mennä kauppaan

ja antaa sen jollekin tuntemattomalle,
jota en ole koskaan ennen tavannut,

ja saan tilalle todellisia banaaneja,
joita voin oikeasti syödä.

Tämä on ihmeellistä.

Se ei ikinä onnistuisi simpanssien kanssa.

Simpanssit käyvät toki kauppaa:

"Anna minulle kookospähkinä,
niin annan sinulle banaanin."

Se voi onnistua.

Mutta että sinä antaisit minulle
arvottoman paperinpalasen

ja odotat saavasi minulta banaanin?

Ei käy!

Näytänkö minä muka ihmiseltä?

(Naurua)

Raha on itse asiassa ihmisten
keksimistä ja kertomista tarinoista

kaikista menestyksekkäin,

koska se on ainoa tarina,
johon kaikki uskovat.

Kaikki eivät usko Jumalaan,

kaikki eivät usko ihmisoikeuksiin,

kaikki eivät usko nationalismiin,

mutta kaikki uskovat rahaan
ja dollarin seteliin.

Jopa Osama bin Laden.

Hän vihasi Yhdysvaltojen politiikkaa
ja amerikkalaista uskontoa

ja amerikkalaista kulttuuria,

mutta hän ei millään muotoa
vastustanut Yhdysvaltojen dollareita.

Hän oli itse asiassa niiden suuri ystävä.

(Naurua)

Yhteenvetona:

Me ihmiset hallitsemme maailmaa,
koska elämme kaksoistodellisuudessa.

Kaikki muut eläimet elävät
objektiivisessa todellisuudessa.

Niiden todellisuus koostuu
objektiivisista olioista,

kuten joista ja puista
ja leijonista ja norsuista.

Me ihmisetkin elämme
objektiivisessa todellisuudessa.

Meidänkin maailmassamme on jokia
ja puita ja leijonia ja norsuja.

Mutta vuosisatojen mittaan

olemme rakentaneet tämän
objektiivisen todellisuuden päälle

toisen kerroksen,
kuvitteellisen todellisuuden,

joka koostuu kuvitteellisista olioista,

kuten kansakunnista, jumalista,
rahasta ja yhtiöistä.

On hämmästyttävää, että
aikojen saatossa

tämä kuvitteellinen todellisuus
vahvistui vahvistumistaan

ja nykyään maailman mahtavimmat voimat

ovat näitä kuvitteellisia olioita.

Tätä nykyä jokien, puiden,
leijonien ja norsujen eloonjääminen

riippuu kuvitteellisten olioiden
päätöksistä ja toiveista,

sellaisten olioiden kuin Yhdysvallat,
Google tai Maailmanpankki --

olioiden, jotka ovat olemassa
vain mielikuvituksessamme.

Kiitos.

(Taputuksia)

Bruno Giussani: Sinulta
on tullut uusi kirja.

Kirjoitit Sapiensin jälkeen teoksen,

joka on julkaistu hepreaksi
mutta ei vielä käännetty …

Yuval Noah Harari: Käännän
kirjaa parhaillaan.

BG: Tässä kirjassa ymmärtääkseni

väität, että ällistyttävät läpimurrot,
joita näemme tällä hetkellä,

eivät vain mahdollisesti
paranna elämänlaatuamme

vaan ne luovat -- sinua lainatakseni --

"… uusia luokkia ja luokkataisteluja,
aivan kuten teollinen vallankumous teki."

Voitko valottaa tätä?

YNH: Voin. Teollisessa vallankumouksessa

syntyi uusi luokka, kaupunkien köyhälistö.

Ja iso osa poliittisesta ja sosiaalisesta
historiasta 200 viime vuoden aikana on

liittynyt siihen, mitä tälle luokalle
tehdään, ongelmiin ja mahdollisuuksiin.

Meille on syntymässä uusi valtava
luokka hyödyttömistä ihmisistä.

(Naurua)

Kun tietokoneet tulevat yhä paremmiksi
yhä useammilla aloilla,

on täysin mahdollista, että tietokoneet
suoriutuvat meitä paremmin

useimmissa tehtävissä ja tekevät
ihmiset tarpeettomiksi.

Siten 2000-luvun suureksi
poliittiseksi ja taloudelliseksi

kysymykseksi nousee:

"Mihin me tarvitsemme ihmisiä?"

Tai ainakin: "Mihin tarvitsemme
näin paljon ihmisiä?"

BG: Vastaako kirjasi tähän kysymykseen?

YNH: Toistaiseksi paras arvauksemme on se,
että heidät on pidettävä tyytyväisinä

huumeilla ja tietokonepeleillä …

(Naurua)

mutta se ei kuulosta mitenkään
houkuttelevalta tulevaisuudelta.

BG: Selvä, haluat siis sanoa
kirjassa ja nyt,

että mitä tulee kasvavaan
tutkimusnäyttöön merkittävästä

taloudellisesta epätasa-arvosta, olemme
vasta tavallaan koko kehityskulun

alkuvaiheessa?

YNH: Se ei siis ole ennustus;

tarkoituksena on ennakoida kaikenlaisia
mahdollisia tulevaisuudennäkymiä.

Yksi mahdollisuus on tämä, että syntyy
valtava hyödyttömien ihmisten luokka.

Toisessa vaihtoehdossa
ihmiskunta jakautuu

erilaisiin biologisiin kasteihin,

niin että rikkaat ylennetään
käytännössä jumaliksi

ja köyhät alennetaan
tälle hyödyttömien ihmisten tasolle.

BG: Luulenpa, että saamme kuulla
toisen TED-puheen lähivuosina.

Kiitos, Yuval, että matkustit tänne.

YNH; Kiitoksia!

(Taputuksia)