Sylvia Earlen TED Prize -toive valtamertemme suojelemiseksi

Legendaarinen valtamerten tutkija Sylvia Earle näyttää hämmästyttäviä kuvia valtameristä -- ja järkyttäviä tilastoja niiden nopeasta rappeutumisesta -- esittäessään TED Prize -toiveenansa, että lähtisimme kaikki hänen mukaansa suojelemaan planeettamme elintärkeää sinistä sydäntä.

50 vuotta sitten, kun aloin tutkia valtameriä,

ei kukaan -- ei Jacques Perrin, ei Jacques Cousteau eikä Rachel Carson --

kuvitellut, että voisimme vahingoittaa merta

laittamalla sinne jotain tai ottamalla sieltä jotain pois.

Silloin meri oli kuin Eedenin puutarha,

mutta nyt edessämme on kadotettu paratiisi.

Haluan kertoa teille

meitä kaikkia koskevista meren muutoksista

ja sen merkityksestä, että olemme 50 vuodessa menettäneet --

itse asiassa ottaneet, syöneet --

yli 90 % suurista merikaloista,

ja miksi pitäisi kantaa huolta siitä, että lähes puolet koralliriutoista on hävinnyt,

miksi salaperäinen happikato suuressa osassa Tyyntämerta

ei kosketa ainoastaan kuolevia luontokappaleita,

vaan todella meitä kaikkia.

Aivan joka ikistä.

Minua ahdistaa Ray Andersonin ajatus "huomisen lapsesta" kyselemässä,

miksi emme tehneet vahtivuorollamme jotakin pelastaaksemme

hait, sinievätonnikalat, kalmarit, koralliriutat ja elävän meren,

silloin kun aikaa vielä oli.

Tuo aika on juuri nyt.

Toivon, että autatte

tutkimaan ja suojelemaan villiä merta,

palauttamaan sen terveyden

ja ihmiskunnan uskon tulevaisuuteen.

Meren terveys turvaa oman terveytemme.

Toivon, että Jill Tarterin toive Maan asukkien sitouttamisesta koskee myös

delfiinejä, valaita ja muita meren olentoja

älyllistä elämää maailmankaikkeudesta etsittäessä.

Toivon, että jonain päivänä

vakuutumme planeettamme ihmisten älykkyydestä.

(Naurua)

Mitähän tuli sanottua?

Tieteilijänä tämä kaikki

alkoi kohdallani 1953

ensimmäisestä laitesukelluksestani.

Ensimmäisen kerran huomasin kalojen uiskentelevan

muualla kuin sitruunanpalojen ja voin joukossa.

Olen hulluna yösukellukseen.

Silloin näkee paljon kaloja, joita ei tapaa päiväsaikaan.

Minun oli helppo sukeltaa päivin öin vuonna 1970

johtaessani akvanauttiryhmää, joka eleli veden alla viikkokausia,

samaan aikaan, kun astronautit painoivat jalanjälkensä kuun pintaan.

Vuonna 1979 jätin omat jalanjälkeni valtameren pohjaan,

kun käytin Jim-nimistä sukelluslaitettani

380 m:n syvyydessä 10 km rannikolta.

Jim on yksi lempiuimapuvuistani.

Sittemmin olen käyttänyt noin 30 sukelluslaitetta

ja perustanut kolme yhtiötä ja Deep Search -säätiön,

joka suunnittelee ja rakentaa järjestelmiä

syvänmerensukellukseen.

Johdin National Geographicin viisivuotista tutkimusta,

Sustainable Seas -tutkimusretkiä,

joissa käytettiin näitä minisukellusveneitä.

Helposti ajettavina ne soveltuvat jopa tutkijan käyttöön.

Olen elävä todiste.

Niin astronautit kuin akvanautitkin

osaavat arvostaa ilmaa, ravintoa, vettä ja lämpöä,

hengissä säilymisen edellytyksiä avaruudessa tai meressä.

Kuulin astronautti Joe Allenin kertovan,

miten hänen piti oppia kaikki mahdollinen elämää ylläpitävästä järjestelmästään

ja tehdä kaikki mahdollinen

pitääkseen huolta järjestelmästään.

Sitten hän näytti tätä ja sanoi: "Elämää ylläpitävä järjestelmä."

Meidän tulee oppia siitä kaikki mahdollinen

ja tehdä kaikkemme huolehtiaksemme siitä.

Runoilija Auden sanoi: "Tuhannet ovat eläneet ilman rakkautta.

Ei yksikään ilman vettä."

97 % maapallon vedestä on meressä.

Ei sinistä, ei vihreää.

Jos epäilee merten tärkeyttä,

on kuviteltava meretön Maa.

Mieleen tulee Mars.

Ei merta. Ei ylläpitojärjestelmää.

Pidin äskettäin esitelmän Maailmanpankissa.

Näytin tämän mykistävän kuvan Maasta

ja totesin: "Siinä se on. Maailmanpankki!"

Tuolla kaikki varamme ovat!

Olemme hamunneet niitä

paljon nopeammin kuin luonto pystyy niitä uudistamaan.

Tim Worth sanoo, että taloutemme on ympäristömme omistama tytäryhtiö.

Jokainen juomapisara,

jokainen hengenveto

yhdistää ihmisen mereen

riippumatta asuinpaikasta pallollamme.

Meri tuottaa suurimman osan ilmakehän hapesta.

Ajan mittaan pääosa planeettamme orgaanisesta hiilestä

on imeytynyt ja varastoitunut sinne

pääosin mikrobien ansiosta.

Valtameri ohjaa ilmastoa ja säätä,

vakauttaa lämpötiloja ja muovaa Maan kemiaa.

Merestä nouseva vesi muodostaa pilviä,

jotka palaavat maille ja merille

vetenä, räntänä ja lumena

turvaten kodin noin 97 %:lle elämästä maailmassa,

ehkä koko universumissa.

Ei vettä. Ei elämää.

Ei sinistä. Ei vihreää.

Silti me ihmiset uskomme,

että Maa -- kaikkinensa, merineen ja taivaineen --

on niin valtava ja toipumiskykyinen,

että voimme tehdä sille mitä tahansa.

Näin on voinut olla 10 000 vuotta sitten,

ehkä jopa 1 000 vuotta sitten,

mutta viimeisen 100:n ja varsinkin 50 vuoden aikana

olemme kuluttaneet varamme:

ilman, veden ja luonnon,

elämämme edellytykset.

Uusi teknologia saa meidät ymmärtämään

todellista luontoa,

tapahtumain oikeaa laitaa.

Se osoittaa, kuinka vaikutamme luontoon.

Ensiksi on tunnistettava ongelma.

Nykyään tiedämme onneksi

ongelmista enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Tieto synnyttää halun pitää huolta.

Huolehtiminen antaa toivon

löytää kestävä paikka itsellemme

meitä tukevassa luonnonjärjestelmässä.

Mutta ensin on tiedettävä.

Kolme vuotta sitten tapasin John Hanken,

Google Earthin johtajan,

jolle kerroin, kuinka haltioissani olin pidellessäni maailmaa käsissäni

ja tehdessäni virtuaalitutkimusmatkoja.

Kysyin häneltä: "Milloin saatte sen valmiiksi?

Mahtavaa työtä kuivalla maalla.

Entäpä vedessä?"

Siitä lähtien minulla on ollut ilo tehdä töitä Googlen,

DOER Marinen ja National Geographicin

ja kymmenien maailman parhaimpien laitosten ja tutkijoiden kanssa.

Sellaisten, joiden avulla saisimme

meret Google Earth -perheeseen.

Juuri tämän viikon maanantaina

Google Earth -kokonaisuus valmistui.

Ajatelkaa: Ihan täältä konferenssikeskuksesta lähtien

löydämme läheisen akvaarion,

voimme katsella, missä istumme,

ja seurata rannikkoa ylöspäin suurelle akvaariolle, valtamerelle,

ja Kalifornian neljälle kansalliselle merensuojelualueelle

ja valtion uudelle suojeluverkostolle.

Ne alkavat suojella ja palauttaa varojamme.

Voimme pyrähtää Havaijille

katsomaan todellisia Havaijin saaria ...

Eikä ainoastaan pientä pinnalle työntyvää osaa,

vaan myös veden alla olevaa.

Nähdäksemme -- hetki vain, roiskautetaan --

suoraan tänne, haa --

veden alle katsomaan, mitä valaat näkevät.

Voimme mennä tutkimaan Havaijin saarten toista puolta.

Google Earthissä voimme tehdä uintiretken

ja vierailla ryhävalaiden luona.

Ne ovat lempeitä jättiläisiä, joita olen monta kertaa päässyt näkemään

silmästä silmään veden alla.

Mikään ei vedä vertoja sille, että joutuu valaan tiukkaan tarkasteluun.

Voimme jatkaa ja kiitää syvimpään paikkaan:

11 km:n syvyyteen, Mariaanien hautaan,

missä vain kaksi ihmistä on koskaan käynyt.

Kuvitelkaa. Vain 11 kilometriä,

mutta vain kaksi ihmistä on käynyt siellä 49 vuotta sitten.

Yhdensuuntaiset matkat ovat helppoja.

Tarvitsemme uusia syvänmeren sukellusveneitä.

Ehkäpä X Prizes -palkintoja valtameritutkimuksiin?

Meidän pitää nähdä syviä hautoja, merenalaiset vuoret,

ja ymmärtää elämää meren syvyyksissä.

Nyt voimme lähteä Arktikselle.

Vain 10 vuotta sitten seisoin pohjoisella napajäällä.

Pohjoinen jäämeri saattaa muuttua jäättömäksi tällä vuosisadalla.

Huono uutinen jääkarhuille.

Huono uutinen meillekin.

Liika hiilidioksidi ei aiheuta ainoastaan ilmaston lämpenemistä,

vaan muuttaa myös merten kemiaa

happamoittaen niitä.

Tämä on huono uutinen koralliriutoille ja happea tuottavalle planktonille.

Huono uutinen myös meille.

Kippaamme satoja miljoonia tonneja muovia

ja muita jätteitä mereen.

Miljoonia tonneja hylättyjä kalaverkkoja,

yhä tappavia kapineita.

Tukimme meren myrkyttäen planeettamme verenkierron

ja riistämme merestä satoja miljoonia tonneja luonnonvaraista

hiilipohjaista elämää.

Tapamme raakamaisesti haita haineväkeiton takia,

heikentäen ravintoketjuja, jotka muokkaavat planeettamme kemiaa

ja ohjaavat hiilen, typen,

hapen ja veden kiertoa,

elämää ylläpitävää järjestelmäämme.

Tapamme yhä erittäin uhanalaisia sinievätonnikaloja.

Arvokkaampia elävinä kuin kuolleina.

Kaikki nämä osat ovat elämää ylläpitävän järjestelmämme osasia.

Tapamme pitkäsiimoilla, joiden täkykoukut ovat tiuhassa

ja joiden pituus voi olla yli 80 km.

Teolliset troolit raapivat meren pohjaa kuin puskutraktorit

repien kaiken tielleen osuvan.

Google Earthin avulla voi nähdä troolien

Kiinassa, Pohjanmerellä ja Meksikonlahdella

ravistelevan elämää ylläpitävän järjestelmämme perustuksia

ja jättävän jälkeensä kuolinvanoja.

Kun seuraavan kerran nautit sushia, sashimia,

paistettua miekkakalaa tai katkarapucocktailia;

tai mistä merenelävästä nyt satutkaan pitämään,

mieti todellista hintaa.

Jokaista myyntiin tulevaa kiloa kohden

yli 10 kiloa, jopa 100 kiloa

voidaan heittää sivusaaliina yli laidan.

Tämä johtuu siitä, ettei tiedetä,

kuinka paljon merta voidaan verottaa.

Tästä kaaviosta näkee meren antimien vähenemisen

vuosina 1900 - 2000.

Suurimmat keskittymät punaisella.

Kuvitelkaa, minun elinaikanani

on tapettu 90 % suurista kaloista.

Useimpien kilpikonnien, haiden, tonnikalojen ja valaiden määrä

on laskenut jyrkästi.

Mutta on myös hyviä uutisia.

Isoista kaloista on vielä jäljellä 10 %.

Sinivalaita on vielä jonkin verran.

Etelämantereella on vielä vähän krillejä.

Chesapeake-lahdella vielä jonkin verran ostereita.

Puolet koralliriutoista on vielä melko hyvässä kunnossa

maapallon keskellä kiertävällä timanttivyöhykkeellä.

Vielä on vähän aikaa, mutta ei paljon,

kääntää kehityksen suunta.

Mutta jos emme tee mitään, niin 50 vuoden päästä

koralliriuttoja ja kaupallista kalastusta

ei ehkä enää ole, koska kalat ovat yksinkertaisesti hävinneet.

Kuvitelkaa kalattomat meret.

Kuvitelkaa, mitä se tarkoittaa elämää ylläpitävälle järjestelmällemme.

Myös maanpäällisen luonnon järjestelmät kärsivät,

mutta ongelmat ovat helpommin havaittavissa,

ja jotain tehdään puiden, pohjavesialtaiden ja villieläinten suojelemiseksi.

Vuonna 1872 perustetusta Yellowstonen kansallispuistosta lähtien

Yhdysvallat alkoi perustaa luonnonsuojelujärjestelmää,

mitä jotkut pitävät Amerikan historian parhaana ideana.

Nykyisin noin 12 %:a maailman maa-alueista suojellaan

biodiversiteetin turvaamiseksi, hiilinielujen takaamiseksi,

hapen tuottamiseksi ja pohjavesialtaiden suojelemiseksi.

Vuonna 1972 USA alkoi perustaa vastaavia

kansallisia meriensuojelualueita.

Toinen suurenmoinen idea.

Hyvä uutinen on se,

että nyt maailman merissä on yli 4 000

jollain tavoin suojeltua paikkaa.

Ne voi löytää Google Earthistä.

Huono uutinen on se,

että niitä ei ole helppo löytää.

Esimerkiksi viime kolmen vuoden aikana

USA on suojeli 880 000 neliökilometriä valtamerta kansallisiksi monumenteiksi.

Tämä lisäsi maailman suojeltujen

merialueiden määrää vain 0,6 %:sta 0,8 %:iin

Suojelualueet kyllä toipuvat,

mutta 50-vuotiaiden kivikalojen, merikrottien,

haiden ja meriahventen tai 200-vuotiaiden keltaroussien

palauttaminen vie aikaa.

Emme syö 200 vuotta vanhoja lehmiä tai kanoja.

Suojelualueet antavat toivoa siitä,

että olennot Ed Wilsonin unelmassa

elämän ensyklopediasta tai merielämän väestönlaskennasta,

eivät tule elämään vain luettelona,

valokuvana tai kirjallisena katkelmana.

Muun maailman tieteilijöiden tavoin, olen tarkastellut sitä 99 %:a valtameristä,

joilla kalastus, kaivuu, poraus, jätteiden upotus ja kaikki muu sallitaan,

löytääkseni toivon saarekkeita,

alueiden tulevaisuuden ja oman tulevaisuutemme turvaamiseksi.

Kuten Arktiksella --

meillä on ainoa mahdollisuus, juuri nyt, korjata tilanne.

Kuten Antarktisella, missä manteretta suojellaan,

mutta ympäröivän meren krillit, valaat ja kalat ryövätään.

Sargassomeren 8 miljoonan neliökilometrin kelluvaa metsää

kerätään lehmien ruuaksi

97 % Galapagossaarten maa-alueesta on suojeltu,

mutta viereinen meri raiskataan kalastamalla.

Tämä pätee Argentiinassakin

vakavissa vaikeuksissa olevalla Patagonian jalustalla.

Avomerellä, missä valaat, tonnikalat ja delfiinit matkaavat --

planeettamme isoimmassa ja suojelemattomimmassa ekosysteemissä,

täynnään valonhohtoisia olioita,

jotka elävät keskimäärin 3 km syvissä pimeissä vesissä

Ne välkehtivät, säkenöivät ja hohkavat

omaa elävää valoaan.

Lapsuuteni koskematonta merimaailmaa on vielä jäljellä.

Seuraavat 10 vuotta saattavat olla tärkeimmät,

ja seuraavat 10 000 vuotta lajimme paras mahdollisuus

suojella elämää antavien luonnonjärjestelmien rippeitä.

Selättääksemme ilmastonmuutoksen tarvitsemme uusia energiamuotoja.

Uusia, parempia tapoja selviytyäksemme köyhyydestä, sodista ja sairauksista.

Tarvitsemme monia keinoja saadaksemme maailman paremmaksi.

Mikään muu ei auta,

jos emme pysty suojelemaan merta.

Kohtalomme riippuu meren kohtalosta.

Meidän on tehtävä merille se, mitä Al Gore teki yläilmoille.

Maailman luonnonsuojelujärjestön, IUCN:n,

maailmanlaajuinen toimintasuunnitelma

on tekeillä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi

ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista toipumiseksi.

Avomerellä ja rannikkoalueilla,

missä vain uhanalaisia paikkoja tunnistetaan,

tarvitaan uutta teknologiaa kartoittamaan, kuvaamaan ja tutkimaan

sitä 95 %:a meristä, jota emme vielä tunne.

Tavoite on biodiversiteetin suojeleminen

ja vakauden sekä toipumiskyvyn varmistaminen.

Tarvitsemme syväsukellusveneitä,

uutta teknologiaa valtameritutkimukseen.

Ehkäpä tarvitsemme tutkimusretken --

TEDin merellä --

joka voisi auttaa selvittämään tarpeellisia toimia

Uskon, että haluaisitte tietää, mikä toiveeni on.

Toivon, että käyttäisitte kaikkia mahdollisia keinoja --

filmejä, tutkimusretkiä, nettiä ja uusia sukellusveneitä --

kampanjaa yleisön sytyttämiseksi

tukemaan maailmanlaajuista meriensuojeluverkostoa,

riittävän suuria toivon saarekkeita palauttamaan entiselleen meren,

planeettamme sinisen sydämen.

Kuinka paljon suojellaan?

Joidenkin mielestä 10 %, toisten 30 %.

Sinä päätät, kuinka suuren osan sydäntäsi haluat suojella.

Niin tai näin,

prosentin murto-osa ei riitä.

Toiveeni on kova,

mutta jos pystymme toteuttamaan sen, se voi todella muuttaa maailmaa

ja varmistaa suosikkilajini henkiinjäämisen,

mikä itse asiassa -- loppujen lopuksi -- olemme

me ihmiset itse.

Tämän päivän lapselle

ja huomisen lapselle

hetki on nyt tai ei koskaan.

Kiitoksia.

(Suosionosoituksia)