Kapitalismi syö demokratian -- ellemme estä sitä

Oletko koskaan miettinyt, miksi poliitikot eivät ole samanlaisia kuin ennen? Tai miksi hallitukset tuntuvat niin saamattomilta ratkaisemaan ongelmia? Taloustieteilijä Yanis Varoufakisin, Kreikan entisen valtiovarainministerin, mukaan tämä johtuu siitä, että nykyään politiikassa mukana oleminen ei tarkoita, että välttämättä omaisi valtaa -- oikea valta, kun on sillä, joka kontrolloi taloutta. Hän uskoo, että superrikkaat ja suuryritykset ovat ahmineet politiikan kentän ja aiheuttaneet näin talouskriisin. Hänen puheessaan kuulemme hänen unelmansa maailmasta, jossa pääoman ja palkkatyön välinen ristiriita on ratkaistu ja joka on "samanaikaisesti libertaarinen, marxistinen ja keynesiläinenkin."

Demokratia.

Täällä lännessä

teemme suuren virheen,
kun otamme sen itsestäänselvyytenä.

Me emme pidä demokratiaa

kallisarvoisimpana aarteenamme,

vaan kohtelemme sitä yhtenä
yhteiskuntiemme huonekaluista.

Meillä on tapana pitää sitä
täysin annettuna.

Uskomme väärin, että kapitalismista
väistämättä seuraa demokratia.

No ei seuraa.

Singaporen Lee Kuan Yew ja
hänen mahtavat imitaattorinsa Pekingissä

ovat vastaansanomattomasti osoittaneet,

että kukoistava kapitalismi

ja huimaava talouskasvu
ovat rakennettavissa

demokratia-vapaalla politiikalla.

Demokratia todella on vetäytymässä

täältä Euroopasta.

Aikaisemmin tänä vuonna,
kun edustin Kreikkaa

ja sen vastavalittua hallitusta

Euroryhmässä valtiovarainministerinä,

minulle kerrottiin suorasanaisesti,
että valtiomme demokraattinen prosessi,

meidän vaalimme,

eivät saisi häiritä

talouspolitiikkaa,
jota oltiin toimeenpanemassa Kreikassa.

Sinä hetkenä ajattelin,

ettei Lee Kuan Yew'ta
tai Kiinan kommunistista puoluetta voisi

paremmin vapauttaa synneistään.

Itse asiassa muutamat uppiniskaiset
ystäväni jankuttivat minulle,

että demokratia kiellettäisiin,
jos se koskaan uhkaisi muuttaa mitään.

Täällä, tänä iltana
haluan esitellä teille

taloustieteellisen mahdollisuuden
autenttiselle demokratialle.

Minä haluan pyytää teitä kanssani uskomaan

että Lee Kuan Yew,

Kiinan kommunistinen puolue

ja ennen kaikkea Euroryhmä

ovat väärässä uskoessaan,
että voisimme luopua demokratiasta.

Ja että me tarvitsemme autenttista,
riehakasta demokratiaa.

Ja ilman demokratiaa

yhteiskuntamme tulevat olemaan
inhottavampia,

tulevaisuutemme kolkko

ja uudet, hienot teknologiamme
hukkaan heitettyjä.

Tuhlaamisesta puheenollen,

esitän mielenkiintoisen paradoksin,

joka paraikaa uhkaa talouksiamme.

Kutsun sitä kahden kukkulan paradoksiksi.

Ensimmäinen huippu --

te tunnette sen jo --

on velkavuori,

joka on heittänyt varjonsa

Yhdysvaltojen, Euroopan
ja koko maailman ylle.

Mutta vain harva erottaa toisen huipun.

Toimettoman rahan vuoren,

joka kuuluu rikkaille säästäjille
ja korporaatioille,

jotka ovat liian peloissaan
investoidakseen sitä

tuottaviin toimiin,
jotka voisivat luoda tuloja,

joilla voitaisiin tuhota velkavuori

ja tuottaa kaikkea sitä, mitä
ihmiskunta epätoivoisesti tarvitsisi,

kuten vihreää energiaa.

Seuraavaksi esitän kaksi lukua.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana

Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa
ja euroalueella

on investoitu yhteensä
3,4 biljoonaa dollaria

kaikkiin hyvinvointia
edistäviin hyödykkeisiin

kuten tuotantolaitoksiin, koneisiin

toimistorakennuksiin,
kouluihin,

teihin, rautateihin ja niin edelleen.

3,4 biljoonaa dollaria
kuulostaa suurelta,

ennen kuin sitä vertaa niihin
5,1 biljoonaan dollariin,

joka tänä samana aikana
on vellonut samoissa maissa

rahoitusinstituuteissamme

tekemättä ei yhtään mitään

paitsi aiheuttamaan pörssikuplia
ja asuntojen hintojen nousua.

Eli velan vuori ja joutilaan rahan vuori

muodostavat kaksi huippua,
jotka eivät pysty kumoamaan toisiaan

markkinoiden normaalin toiminnan kautta.

Lopputuloksena on ollut
paikallaan polkevat palkat,

ja yli neljännes 25-54-vuotiaista

Yhdysvalloissa, Japanissa ja Euroopassa
on työttömänä.

Tämän seurauksena alhainen kansantulo,

on loppumattoman kehän lailla
luonut pessimismiä

sijoittajissa,
jotka pelätessään matalaa kysyntää,

pahentavat tilannetta
jättämällä investoimatta.

Tilanne on sama kuin Opidipuksen isällä,

joka pelästyttyään oraakkelin
ennustuksesta,

jonka mukaan hänen poikansa
tulisi surmaamaan hänet,

loi tahattomasti olosuhteet,

jotka varmistivat,
että poika juuri näin tekisikin.

Tämän takia kärhämöin kapitalismin kanssa.

Se tuottaa tuhlaavaisuutta.

Kaikki tämä toimeton raha

tulisi suunnata

parantamaan elämiä,

kehittämään ihmisten taitoja
ja totta vieköön rahoittamaan

vihreää teknologiaa,

joka on avainasemassa
maapallomme pelastamisessa.

Olenko oikeassa uskoessani,
että demokratia voisi olla ratkaisu?

Uskon niin,

mutta sitä ennen

on määriteltävä demokratia.

Aristoteles määritteli sen

valtiomuodoksi,
jossa vapaat ja myös köyhätkin ihmiset,

jotka olivat enemmistö,
kontrolloivat hallitusta.

Ateenalainen demokratia
syrji toki liian monia:

naisia, maahanmuuttajia ja tietysti orjia.

Mutta olisi virhe sivuuttaa

ateenalaisen demokratian merkittävyys

sen sivuuttamien ihmisten perusteella.

Olennaisempaa oli -- ja on edelleen -- se,

että Ateenalainen demokratia

otti mukaan
koko työtätekevän köyhälistön,

joille myönnettiin, ei vain sananvapautta,

vaan mikä oli vielä tärkeämpää,

oikeus poliittisiin näkemyksiin,

joilla oli sama painoarvo valtion asioissa

kuin muillakin äänioikeutetuilla.

Ateenalainen demokratia
ei tietenkään kestänyt pitkään.

Kuten kynttilä, joka roihuaa kirkkaana

se paloi loppuun nopeasti.

Meidän liberaalien demokratioidemme
juuret eivät ole antiikin Kreikassa.

Niiden juuret löytyvät Magna Cartasta,

Mainiosta vallankumouksesta

ja Yhdysvaltain perustuslaista.

Siinä missä ateenalaisen demokratian
keskiössä oli isännätön kansalainen

ja köyhien työläisten aseman parantaminen,

meidän liberaalit demokratiamme
perustuvat Magna Carta -traditioon,

joka oli loppujen lopuksi
isäntien perusoikeuskirja.

Ja niinpä liberaali demokratia
nousikin pintaan vasta,

kun oli mahdollista irrottaa
poliitiikan ja talouden alueet toisistaan

ja rajata demokraattinen käytäntö
kokonaan politiikan alueelle,

jättäen talouden

–- siis yritysmaailman –-

demokratiavapaaksi vyöhykkeeksi.

Tämänpäivän demokratioissamme,

kun tämä talouden eristäminen
politiikasta alkoi,

alkoi myös heltymätön kamppailu,

jonka pääpiirteenä on se,
että taloudellinen ulottuvuus

taistelee vallatakseen politiikan kentän

syöden näin sen vaikutusvallan.

Oletko miettinyt, miksi poliitikot
eivät ole samanlaisia kuin ennen?

Se ei johdu heidän DNA:nsa
heikentymisestä.

(Naurua)

Se johtuu siitä, että nykyään voi istua
hallituksessa omaamatta valtaa,

koska valta on siirtynyt
poliitiikan alueelta

erilliseen talouden piiriin.

Niin,

mainitsin kiistastani
kapitalismin kanssa.

Kun miettii, niin tilanne muistuttaa

saalistajien joukkoa, joka on niin
taitava saaliinsa metsästämisessä,

että he kuolevat nälkään.

Samalla tavalla

talouden maailma on vallannut
ja kannibaalisesti syönyt

politiikan maailman niin laajasti,
että se on heikentänyt itsensä,

mikä on johtanut talouskriisiin.

Yritysvalta on kasvanut,

poliittiset hyveet ovat heikentyneet,

epätasa-arvo on nousussa,

kansantulot ovat romahtaneet

ja yritysten toimitusjohtajat ovat liian
pelokkaita investoimaan yrityksiinsä.

Joten mitä enemmän kapitalismi menestyy
demoksen syrjäyttämisessä demokratiasta,

sitä isommat kukkulat

ja sitä isompi inhimillisten resurssien

ja hyvinvoinnin tuhlaus.

Jos tilanne on tämä, on ilmiselvää,

että meidän tulisi yhdistää
politiikan ja talouden kentät

ja tämä olisi parempi saavuttaan
kansalaisten kontrollin kautta

kuten Ateenassa aikoinaan,
mutta ilman orjia

ja naisten ja maahanmuuttajien syrjimistä.

Tämä ei ole mitenkään
originaali ajatus.

Marxilaisella vasemmistolla
oli se jo 100 vuotta sitten,

mutta tunnetusti se ei oikein onnistunut.

Opetus, jonka opimme
Neuvostoliiton fiaskosta oli se,

että tarvittaisiin jonkinlainen ihme, jotta
työtätekevä köyhälistö

pääsisi uudestaan valtaan
kuten antiikin Ateenassa

luomatta uudenlaista
raakuutta ja tuhlausta.

Mutta on olemassa ratkaisu:

heidän eliminoimisensa.

Kapitalismi tekee jo näin

korvaamalla heidät automaation,
androidien ja robottien avulla.

Ongelma on, että niin kauan

kuin talouden ja politiikan
kentät ovat erotettuja,

automaatio tulee
kasvattamaan kaksoishuippuja,

kiihdyttämään tuhlausta

ja syventämään sosiaalisia konflikteja.

Näin on tapahtumassa,

niin uskon,

Kiinan kaltaisissa paikoissa.

Joten meidän tulisi uudelleenjärjestää

ja yhdistää talouden kenttä poliittiseen,

mutta meidän olisi parempi tehdä se
demokratisoimalla yhdistetty ulottuvuus,

jotta emme päätyisi
valvontahulluun hyperautokratiaan,

jonka rinnalla Matrix-elokuva
alkaisi näyttää dokumentilta.

(Naurua)

Eli kysymys ei ole siitä,
tuleeko kapitalismi selviämään

tuottamistaan uusista teknologioista.

Paljon mielenkiintoisempi kysymys on,

onko lopputuloksena jotain, joka
muistuttaa Matrixin dystopiakuvausta

vai jotain, joka on lähempänä
Start Trekissä kuvattua yhteiskuntaa,

jossa koneet palvelevat ihmistä

ja ihmiset voivat käyttää
energiaansa universumin tutkimiseen

ja pitkiin väittelyihin
elämän tarkoituksesta,

jollain ateenamaisella
high tech -kansantorilla.

Mielestäni meillä
on varaa olla optimistisia.

Mutta mitä vaaditaan

ja miltä se näyttäisi,

jos saavuttaisimme starttrekimäisen
utopian matrixmaisen dystopian sijaan?

Käytännössä siis,

antakaa minun esitellä

pari esimerkkiä.

Yritysmaailman tasolla,

kuvittele markkinat,

joilla kerätään pääomaa työskennellessä,

ja tämä pääoma seuraisi sinua
vaihtaessasi työpaikkaa

yrityksestä toiseen.

Yritys,

jossa kulloinkin työskentelisit,

olisi ainoastaan siinä juuri
sillä hetkellä työskentelevien omistama.

Näin kaikki tulot tulevat
pääomatuloista

ja itse palkkatyön konsepti
muuttuisi turhiksi.

Näin ei olisi enää jakoa niihin, jotka
omistavat, mutta eivät työskentele

ja niihin, jotka työskentelevät,
mutta eivät omista yritystä;

ei olisi enää pääoman
ja työn vastakkainasettelua;

ei kuilua sijoittamisen
ja säästämisen välillä;

ja erityisesti,
ei enää kasvaa kaksoishuippua!

Globaalin poliittisen talouden tasolla,

kuvittele, että meillä olisi

kelluvat kansalliset valuutat

ja universaali, globaali,
digitaalinen valuutta,

josta huolehtisi IMF

ja G20

koko ihmiskunnan hyväksi.

Kuvittele vielä,

että kaikki kansainvälinen kauppa
käytäisiin tällä valuutalla,

kutsutaan sitä vaikka Cosmokseksi.

Kaikki hallitukset sopisivat

maksavansa yhteiseen rahastoon summan,

joka vastaisi niiden alijäämää

sekä erityisesti ylijäämää.

Kuvittele, että näin kerätyt rahat
suunnattaisiin vihreisiin teknologioihin

erityisesti niissä paikoissa,
joissa sijoituksista on pulaa.

Tämä ei ole uusi idea.

Itse asiassa John Maynard Keynes
ehdotti tätä

jo vuonna 1944 Bretton Woods -kokouksessa.

Ongelma silloin oli,

että ei ollut olemassa teknologiaa
sen toteuttamiseen.

Nykyään meillä on,

erityisesti poliitisen ja taloudellisen
ulottuvuuden yhdistyttyä.

Maailma, jonka äsken kuvasin,
olisi samanaikasesti

libertaari,

sillä se keskittyy yksilöiden etuun.

Marxilainen,

sillä siinä heitetään roskiin

pääoman ja palkkatyön välinen ristiriita,

sekä keynesiläinen,

globaalisti keynesiläinen.

Mutta ennen kaikkea se on maailma,

jossa on mahdollista kuvitella
autenttinen demokratia.

Koittaakohan sellaisen
maailman aika koskaan?

Vai tuleeko tulevaisuutemme
muistuttamaan Matrixia?

Vastaus riippuu poliittisesta päätöksestä,
jonka teemme kollektiivisesti.

Valinta on meidän,

ja tuon valinnan on
parempi olla demokraattinen.

Kiitos!

(Aplodit)

Bruno Giussani: Yanis,

olet itse kuvannut itseäsi
libertaariksi marxistiksi.

Onko Marx enää relevantti nykypäivänä?

Yanis Varoufakis: Jos esittämissäni
ajatuksissa on mitään relevanssia,

niin hän on.

Sillä poliittisen ja taloudellisen
yhdistämisen pointti on,

jos emme tee sitä,

niin teknologiset innovaatiot

aiheuttavat massiivisen
romahduksen kansantuloon,

mitä Larry Summers on luonnehtinut
'sekulaariksi stagnaatioksi'.

Kun tämä kriisi on leviämässä
yhdestä maailmankolkasta,

kuten se nyt on,

se ei tule horjuttamaan
ei vain omia demokratioitamme,

vaan myös niitä, jotka eivät ole
innostuneita liberaalista demokratiasta,

Jos tämä analyysi on kestävä,
niin sitten Marx on todellakin relevantti.

Mutta niin on myös Hayekikin,

ja siksi olen libertaarinen marxisti.

Myös Keynes on olennainen

ja siksi olen hämmentynyt.

(Naurua)

BG: Varmasti, ja niin taidamme olla mekin.

(Naurua)

(Aplodit)

Jos et ole hämmentynyt,
et ajattele tarpeeksi.

YV: Noin puhuu nimenomaan
kreikkalainen filosofi.

Itse asiassa siteerasin Einsteinia..

BG: Mainitsit puheessasi
Singaporen ja Kiinan,

ja eilen illallisella kerroit
mielipiteesi siitä,

kuinka Länsi katsoo Kiinaa.

Haluaisitko kertoa siitä enemmän?

YV: No, tähän liittyy
iso määrä tekopyhyyttä.

Liberaalit demokratiamme
näyttävät demokratioilta.

Se johtuu siitä,
kuten puheessani toin esiin,

että olemme rajanneet demokratian

politiikan alueelle samalla,
kun olemme jättäneet sen alueen,

jolla kaikki säpinä nykyään tapahtuu,
talouden alueen,

demokratiavapaaksi.

Tavallaan,

jos ryhdyn provokatiiviseksi,

voisi sanoa, että Kiina on nykyään
lähempänä 1800-luvun Britanniaa.

Meillä on tapana

yhdistää liberalismi demokratiaan,
mikä on virhe

historiallisesti ajateltuna.

Liberalismi, liberaali,
kuten John Stuart Mill.

Mill oli erityisen skeptinen
demokraattisen prosessin suhteen.

Se, mihin törmäämme Kiinassa tänään,
on varsin samanlainen prosessi kuin se,

minkä Britannia kävi läpi teollisen
vallankumouksen aikaan,

erityisesti sen ensimmäisen
ja toisen vaiheen välisenä aikana.

Se, että Kiinaa syytetään
samoista asioista,

jotka Länsi itse toteutti 1800-luvulla,

haiskahtaa tekopyhyydeltä.

BG: Olen varma, että monet
haluaisivat kuulla kokemuksistasi

Kreikan valtiovarainministerinä
aiemmin tänä vuonna.

YV: Arvasin, että kysyisit siitä.

BG: Aivan.

Puoli vuotta on kulunut,

miltä tuntuu muistella noita aikoja?

YV: Henkilökohtaisella tasolla
hurjan mielenkiintoista,

muuten se oli pettymys,

sillä meillä oli mahdollisuus
uudistaa,

ei vain Kreikkaa, vaan koko Euroalue.

Luopumaan itsetyytyväisyydestä

ja jatkuvasta silmien ummistamisesta

siltä, että massiivinen
rakenteellinen vika

läpäisi Euroalueen ja

joka uhkaa koko Euroopan Unionia.

Meillä oli mahdollisuus Kreikan
ohjelmajulistuksen,

jossa muuten ensikertaa

myönnettiin tämä vika,

asian korjaamiseksi.

Mutta valitettavasti,

Euroalueen vallankäyttäjät,

Euroryhmä,

päätti valita itsepetoksessa pysymisen.

Sen tietää mitä tapahtuu.

Tämähän nähtiin jo Neuvostoliitossa.

Kun yritettiin ylläpitää

rakenteellisesti kestämätöntä
taloudellista järjestelmää

poliittisen tahdon ja
autoritarismin avulla,

se saattaa toki kantaa hetken,

mutta kun muutos tulee,

se tulee äkkiä ja kovaa.

BG: Minkälaista muutosta ennustat?

YV: No on selvää,

että jos Euroalueen arkkitehtuuria
ei muuteta,

sillä ei ole tulevaisuutta.

BG: Teitkö virheitä
valtiovarainministerinä ollessasi?

YV: Joka päivä.

BG: Esimerkiksi?
YV: Jokainen joka katsoo taakseen..

(Aplodit)

Ei, mutta oikeasti.

Jos joku valtiovarainministeri,
tai kuka tahansa,

kertoo sinulle puolen vuoden
urakan jälkeen,

erityisesti hyvin stressaavan sellaisen,
ettei ole tehnyt

ainuttakaan virhettä,
hän on hyvin vaarallinen ihminen.

Tietysti tein virheitä.

Suurin virheeni oli allekirjoittaa

lainaohjelman jatkamista

koskenut sopimus helmikuussa.

Kuvittelin tuolloin,

että velkojien puolella
olisi ollut aito tahto

päästä yhteisymmärrykseen.

Mutta sitä ei ollut.

He olivat vain kiinnostuneet
murskaamaan hallituksemme,

vain siksi, etteivät he halunneet

käsitellä niitä rakenteellisia ongelmia,

joista euroalue koostuu.

He eivät myöskään halunneet myöntää,

että jo viiden vuoden ajan he olivat
ajaneet Kreikkaan katastrofaalista ohjelmaa.

Mehän menetimme kolmasosan
nimellisarvoisesta bkt:stämme.

Enemmän kuin suuren laman aikaan.

Kukaan Troikan lainottajista,

jotka ajoivat tähän kehitykseen,

ei ole noussut ylös
ja myöntänyt virheitään.

BG: Kaikesta tästä ja

puheesi voimakkuudesta huolimatta,

vaikutat pysyneen eurooppamyönteisenä.

YV: Ehdottomasti.

Kritiikki, jota olen esittänyt
EU:ta ja Euroaluetta kohtaan,

tulee sellaisen ihmisen suusta,
joka elää ja hengittää Eurooppaa.

Minun suurin pelkoni on,
ettei Euroalue selviä.

Sillä jos niin käy,

voimat, jotka siinä hötäkässä vapautuu

ovat demonisia

ja tulevat tuhoamaan Euroopan Unionin.

Ja se ei olisi katastrofi vain Euroopalle

vaan koko maailmantaloudelle.

Me olemme ehkä koko
maailman suurin talousalue.

Ja jos annamme itsemme

valua postmoderniin 30-lukuun,

mitä me tällä hetkellä näytämme tekevän,

tulevat seuraukset olemaan raskaat

eurooppalaisille ja ei-eurooppalaisille.

BG: Me todella toivomme, että
olet väärässä tässä.

Yanis, kiitos osallistumisestasi TEDiin.

YV: Kiitos!

(Aplodit)