Demokratia. Täällä lännessä teemme suuren virheen, kun otamme sen itsestäänselvyytenä. Me emme pidä demokratiaa kallisarvoisimpana aarteenamme, vaan kohtelemme sitä yhtenä yhteiskuntiemme huonekaluista. Meillä on tapana pitää sitä täysin annettuna. Uskomme väärin, että kapitalismista väistämättä seuraa demokratia. No ei seuraa. Singaporen Lee Kuan Yew ja hänen mahtavat imitaattorinsa Pekingissä ovat vastaansanomattomasti osoittaneet, että kukoistava kapitalismi ja huimaava talouskasvu ovat rakennettavissa demokratia-vapaalla politiikalla. Demokratia todella on vetäytymässä täältä Euroopasta. Aikaisemmin tänä vuonna, kun edustin Kreikkaa ja sen vastavalittua hallitusta Euroryhmässä valtiovarainministerinä, minulle kerrottiin suorasanaisesti, että valtiomme demokraattinen prosessi, meidän vaalimme, eivät saisi häiritä talouspolitiikkaa, jota oltiin toimeenpanemassa Kreikassa. Sinä hetkenä ajattelin, ettei Lee Kuan Yew'ta tai Kiinan kommunistista puoluetta voisi paremmin vapauttaa synneistään. Itse asiassa muutamat uppiniskaiset ystäväni jankuttivat minulle, että demokratia kiellettäisiin, jos se koskaan uhkaisi muuttaa mitään. Täällä, tänä iltana haluan esitellä teille taloustieteellisen mahdollisuuden autenttiselle demokratialle. Minä haluan pyytää teitä kanssani uskomaan että Lee Kuan Yew, Kiinan kommunistinen puolue ja ennen kaikkea Euroryhmä ovat väärässä uskoessaan, että voisimme luopua demokratiasta. Ja että me tarvitsemme autenttista, riehakasta demokratiaa. Ja ilman demokratiaa yhteiskuntamme tulevat olemaan inhottavampia, tulevaisuutemme kolkko ja uudet, hienot teknologiamme hukkaan heitettyjä. Tuhlaamisesta puheenollen, esitän mielenkiintoisen paradoksin, joka paraikaa uhkaa talouksiamme. Kutsun sitä kahden kukkulan paradoksiksi. Ensimmäinen huippu -- te tunnette sen jo -- on velkavuori, joka on heittänyt varjonsa Yhdysvaltojen, Euroopan ja koko maailman ylle. Mutta vain harva erottaa toisen huipun. Toimettoman rahan vuoren, joka kuuluu rikkaille säästäjille ja korporaatioille, jotka ovat liian peloissaan investoidakseen sitä tuottaviin toimiin, jotka voisivat luoda tuloja, joilla voitaisiin tuhota velkavuori ja tuottaa kaikkea sitä, mitä ihmiskunta epätoivoisesti tarvitsisi, kuten vihreää energiaa. Seuraavaksi esitän kaksi lukua. Viimeisen kolmen kuukauden aikana Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja euroalueella on investoitu yhteensä 3,4 biljoonaa dollaria kaikkiin hyvinvointia edistäviin hyödykkeisiin kuten tuotantolaitoksiin, koneisiin toimistorakennuksiin, kouluihin, teihin, rautateihin ja niin edelleen. 3,4 biljoonaa dollaria kuulostaa suurelta, ennen kuin sitä vertaa niihin 5,1 biljoonaan dollariin, joka tänä samana aikana on vellonut samoissa maissa rahoitusinstituuteissamme tekemättä ei yhtään mitään paitsi aiheuttamaan pörssikuplia ja asuntojen hintojen nousua. Eli velan vuori ja joutilaan rahan vuori muodostavat kaksi huippua, jotka eivät pysty kumoamaan toisiaan markkinoiden normaalin toiminnan kautta. Lopputuloksena on ollut paikallaan polkevat palkat, ja yli neljännes 25-54-vuotiaista Yhdysvalloissa, Japanissa ja Euroopassa on työttömänä. Tämän seurauksena alhainen kansantulo, on loppumattoman kehän lailla luonut pessimismiä sijoittajissa, jotka pelätessään matalaa kysyntää, pahentavat tilannetta jättämällä investoimatta. Tilanne on sama kuin Opidipuksen isällä, joka pelästyttyään oraakkelin ennustuksesta, jonka mukaan hänen poikansa tulisi surmaamaan hänet, loi tahattomasti olosuhteet, jotka varmistivat, että poika juuri näin tekisikin. Tämän takia kärhämöin kapitalismin kanssa. Se tuottaa tuhlaavaisuutta. Kaikki tämä toimeton raha tulisi suunnata parantamaan elämiä, kehittämään ihmisten taitoja ja totta vieköön rahoittamaan vihreää teknologiaa, joka on avainasemassa maapallomme pelastamisessa. Olenko oikeassa uskoessani, että demokratia voisi olla ratkaisu? Uskon niin, mutta sitä ennen on määriteltävä demokratia. Aristoteles määritteli sen valtiomuodoksi, jossa vapaat ja myös köyhätkin ihmiset, jotka olivat enemmistö, kontrolloivat hallitusta. Ateenalainen demokratia syrji toki liian monia: naisia, maahanmuuttajia ja tietysti orjia. Mutta olisi virhe sivuuttaa ateenalaisen demokratian merkittävyys sen sivuuttamien ihmisten perusteella. Olennaisempaa oli -- ja on edelleen -- se, että Ateenalainen demokratia otti mukaan koko työtätekevän köyhälistön, joille myönnettiin, ei vain sananvapautta, vaan mikä oli vielä tärkeämpää, oikeus poliittisiin näkemyksiin, joilla oli sama painoarvo valtion asioissa kuin muillakin äänioikeutetuilla. Ateenalainen demokratia ei tietenkään kestänyt pitkään. Kuten kynttilä, joka roihuaa kirkkaana se paloi loppuun nopeasti. Meidän liberaalien demokratioidemme juuret eivät ole antiikin Kreikassa. Niiden juuret löytyvät Magna Cartasta, Mainiosta vallankumouksesta ja Yhdysvaltain perustuslaista. Siinä missä ateenalaisen demokratian keskiössä oli isännätön kansalainen ja köyhien työläisten aseman parantaminen, meidän liberaalit demokratiamme perustuvat Magna Carta -traditioon, joka oli loppujen lopuksi isäntien perusoikeuskirja. Ja niinpä liberaali demokratia nousikin pintaan vasta, kun oli mahdollista irrottaa poliitiikan ja talouden alueet toisistaan ja rajata demokraattinen käytäntö kokonaan politiikan alueelle, jättäen talouden –- siis yritysmaailman –- demokratiavapaaksi vyöhykkeeksi. Tämänpäivän demokratioissamme, kun tämä talouden eristäminen politiikasta alkoi, alkoi myös heltymätön kamppailu, jonka pääpiirteenä on se, että taloudellinen ulottuvuus taistelee vallatakseen politiikan kentän syöden näin sen vaikutusvallan. Oletko miettinyt, miksi poliitikot eivät ole samanlaisia kuin ennen? Se ei johdu heidän DNA:nsa heikentymisestä. (Naurua) Se johtuu siitä, että nykyään voi istua hallituksessa omaamatta valtaa, koska valta on siirtynyt poliitiikan alueelta erilliseen talouden piiriin. Niin, mainitsin kiistastani kapitalismin kanssa. Kun miettii, niin tilanne muistuttaa saalistajien joukkoa, joka on niin taitava saaliinsa metsästämisessä, että he kuolevat nälkään. Samalla tavalla talouden maailma on vallannut ja kannibaalisesti syönyt politiikan maailman niin laajasti, että se on heikentänyt itsensä, mikä on johtanut talouskriisiin. Yritysvalta on kasvanut, poliittiset hyveet ovat heikentyneet, epätasa-arvo on nousussa, kansantulot ovat romahtaneet ja yritysten toimitusjohtajat ovat liian pelokkaita investoimaan yrityksiinsä. Joten mitä enemmän kapitalismi menestyy demoksen syrjäyttämisessä demokratiasta, sitä isommat kukkulat ja sitä isompi inhimillisten resurssien ja hyvinvoinnin tuhlaus. Jos tilanne on tämä, on ilmiselvää, että meidän tulisi yhdistää politiikan ja talouden kentät ja tämä olisi parempi saavuttaan kansalaisten kontrollin kautta kuten Ateenassa aikoinaan, mutta ilman orjia ja naisten ja maahanmuuttajien syrjimistä. Tämä ei ole mitenkään originaali ajatus. Marxilaisella vasemmistolla oli se jo 100 vuotta sitten, mutta tunnetusti se ei oikein onnistunut. Opetus, jonka opimme Neuvostoliiton fiaskosta oli se, että tarvittaisiin jonkinlainen ihme, jotta työtätekevä köyhälistö pääsisi uudestaan valtaan kuten antiikin Ateenassa luomatta uudenlaista raakuutta ja tuhlausta. Mutta on olemassa ratkaisu: heidän eliminoimisensa. Kapitalismi tekee jo näin korvaamalla heidät automaation, androidien ja robottien avulla. Ongelma on, että niin kauan kuin talouden ja politiikan kentät ovat erotettuja, automaatio tulee kasvattamaan kaksoishuippuja, kiihdyttämään tuhlausta ja syventämään sosiaalisia konflikteja. Näin on tapahtumassa, niin uskon, Kiinan kaltaisissa paikoissa. Joten meidän tulisi uudelleenjärjestää ja yhdistää talouden kenttä poliittiseen, mutta meidän olisi parempi tehdä se demokratisoimalla yhdistetty ulottuvuus, jotta emme päätyisi valvontahulluun hyperautokratiaan, jonka rinnalla Matrix-elokuva alkaisi näyttää dokumentilta. (Naurua) Eli kysymys ei ole siitä, tuleeko kapitalismi selviämään tuottamistaan uusista teknologioista. Paljon mielenkiintoisempi kysymys on, onko lopputuloksena jotain, joka muistuttaa Matrixin dystopiakuvausta vai jotain, joka on lähempänä Start Trekissä kuvattua yhteiskuntaa, jossa koneet palvelevat ihmistä ja ihmiset voivat käyttää energiaansa universumin tutkimiseen ja pitkiin väittelyihin elämän tarkoituksesta, jollain ateenamaisella high tech -kansantorilla. Mielestäni meillä on varaa olla optimistisia. Mutta mitä vaaditaan ja miltä se näyttäisi, jos saavuttaisimme starttrekimäisen utopian matrixmaisen dystopian sijaan? Käytännössä siis, antakaa minun esitellä pari esimerkkiä. Yritysmaailman tasolla, kuvittele markkinat, joilla kerätään pääomaa työskennellessä, ja tämä pääoma seuraisi sinua vaihtaessasi työpaikkaa yrityksestä toiseen. Yritys, jossa kulloinkin työskentelisit, olisi ainoastaan siinä juuri sillä hetkellä työskentelevien omistama. Näin kaikki tulot tulevat pääomatuloista ja itse palkkatyön konsepti muuttuisi turhiksi. Näin ei olisi enää jakoa niihin, jotka omistavat, mutta eivät työskentele ja niihin, jotka työskentelevät, mutta eivät omista yritystä; ei olisi enää pääoman ja työn vastakkainasettelua; ei kuilua sijoittamisen ja säästämisen välillä; ja erityisesti, ei enää kasvaa kaksoishuippua! Globaalin poliittisen talouden tasolla, kuvittele, että meillä olisi kelluvat kansalliset valuutat ja universaali, globaali, digitaalinen valuutta, josta huolehtisi IMF ja G20 koko ihmiskunnan hyväksi. Kuvittele vielä, että kaikki kansainvälinen kauppa käytäisiin tällä valuutalla, kutsutaan sitä vaikka Cosmokseksi. Kaikki hallitukset sopisivat maksavansa yhteiseen rahastoon summan, joka vastaisi niiden alijäämää sekä erityisesti ylijäämää. Kuvittele, että näin kerätyt rahat suunnattaisiin vihreisiin teknologioihin erityisesti niissä paikoissa, joissa sijoituksista on pulaa. Tämä ei ole uusi idea. Itse asiassa John Maynard Keynes ehdotti tätä jo vuonna 1944 Bretton Woods -kokouksessa. Ongelma silloin oli, että ei ollut olemassa teknologiaa sen toteuttamiseen. Nykyään meillä on, erityisesti poliitisen ja taloudellisen ulottuvuuden yhdistyttyä. Maailma, jonka äsken kuvasin, olisi samanaikasesti libertaari, sillä se keskittyy yksilöiden etuun. Marxilainen, sillä siinä heitetään roskiin pääoman ja palkkatyön välinen ristiriita, sekä keynesiläinen, globaalisti keynesiläinen. Mutta ennen kaikkea se on maailma, jossa on mahdollista kuvitella autenttinen demokratia. Koittaakohan sellaisen maailman aika koskaan? Vai tuleeko tulevaisuutemme muistuttamaan Matrixia? Vastaus riippuu poliittisesta päätöksestä, jonka teemme kollektiivisesti. Valinta on meidän, ja tuon valinnan on parempi olla demokraattinen. Kiitos! (Aplodit) Bruno Giussani: Yanis, olet itse kuvannut itseäsi libertaariksi marxistiksi. Onko Marx enää relevantti nykypäivänä? Yanis Varoufakis: Jos esittämissäni ajatuksissa on mitään relevanssia, niin hän on. Sillä poliittisen ja taloudellisen yhdistämisen pointti on, jos emme tee sitä, niin teknologiset innovaatiot aiheuttavat massiivisen romahduksen kansantuloon, mitä Larry Summers on luonnehtinut 'sekulaariksi stagnaatioksi'. Kun tämä kriisi on leviämässä yhdestä maailmankolkasta, kuten se nyt on, se ei tule horjuttamaan ei vain omia demokratioitamme, vaan myös niitä, jotka eivät ole innostuneita liberaalista demokratiasta, Jos tämä analyysi on kestävä, niin sitten Marx on todellakin relevantti. Mutta niin on myös Hayekikin, ja siksi olen libertaarinen marxisti. Myös Keynes on olennainen ja siksi olen hämmentynyt. (Naurua) BG: Varmasti, ja niin taidamme olla mekin. (Naurua) (Aplodit) Jos et ole hämmentynyt, et ajattele tarpeeksi. YV: Noin puhuu nimenomaan kreikkalainen filosofi. Itse asiassa siteerasin Einsteinia.. BG: Mainitsit puheessasi Singaporen ja Kiinan, ja eilen illallisella kerroit mielipiteesi siitä, kuinka Länsi katsoo Kiinaa. Haluaisitko kertoa siitä enemmän? YV: No, tähän liittyy iso määrä tekopyhyyttä. Liberaalit demokratiamme näyttävät demokratioilta. Se johtuu siitä, kuten puheessani toin esiin, että olemme rajanneet demokratian politiikan alueelle samalla, kun olemme jättäneet sen alueen, jolla kaikki säpinä nykyään tapahtuu, talouden alueen, demokratiavapaaksi. Tavallaan, jos ryhdyn provokatiiviseksi, voisi sanoa, että Kiina on nykyään lähempänä 1800-luvun Britanniaa. Meillä on tapana yhdistää liberalismi demokratiaan, mikä on virhe historiallisesti ajateltuna. Liberalismi, liberaali, kuten John Stuart Mill. Mill oli erityisen skeptinen demokraattisen prosessin suhteen. Se, mihin törmäämme Kiinassa tänään, on varsin samanlainen prosessi kuin se, minkä Britannia kävi läpi teollisen vallankumouksen aikaan, erityisesti sen ensimmäisen ja toisen vaiheen välisenä aikana. Se, että Kiinaa syytetään samoista asioista, jotka Länsi itse toteutti 1800-luvulla, haiskahtaa tekopyhyydeltä. BG: Olen varma, että monet haluaisivat kuulla kokemuksistasi Kreikan valtiovarainministerinä aiemmin tänä vuonna. YV: Arvasin, että kysyisit siitä. BG: Aivan. Puoli vuotta on kulunut, miltä tuntuu muistella noita aikoja? YV: Henkilökohtaisella tasolla hurjan mielenkiintoista, muuten se oli pettymys, sillä meillä oli mahdollisuus uudistaa, ei vain Kreikkaa, vaan koko Euroalue. Luopumaan itsetyytyväisyydestä ja jatkuvasta silmien ummistamisesta siltä, että massiivinen rakenteellinen vika läpäisi Euroalueen ja joka uhkaa koko Euroopan Unionia. Meillä oli mahdollisuus Kreikan ohjelmajulistuksen, jossa muuten ensikertaa myönnettiin tämä vika, asian korjaamiseksi. Mutta valitettavasti, Euroalueen vallankäyttäjät, Euroryhmä, päätti valita itsepetoksessa pysymisen. Sen tietää mitä tapahtuu. Tämähän nähtiin jo Neuvostoliitossa. Kun yritettiin ylläpitää rakenteellisesti kestämätöntä taloudellista järjestelmää poliittisen tahdon ja autoritarismin avulla, se saattaa toki kantaa hetken, mutta kun muutos tulee, se tulee äkkiä ja kovaa. BG: Minkälaista muutosta ennustat? YV: No on selvää, että jos Euroalueen arkkitehtuuria ei muuteta, sillä ei ole tulevaisuutta. BG: Teitkö virheitä valtiovarainministerinä ollessasi? YV: Joka päivä. BG: Esimerkiksi? YV: Jokainen joka katsoo taakseen.. (Aplodit) Ei, mutta oikeasti. Jos joku valtiovarainministeri, tai kuka tahansa, kertoo sinulle puolen vuoden urakan jälkeen, erityisesti hyvin stressaavan sellaisen, ettei ole tehnyt ainuttakaan virhettä, hän on hyvin vaarallinen ihminen. Tietysti tein virheitä. Suurin virheeni oli allekirjoittaa lainaohjelman jatkamista koskenut sopimus helmikuussa. Kuvittelin tuolloin, että velkojien puolella olisi ollut aito tahto päästä yhteisymmärrykseen. Mutta sitä ei ollut. He olivat vain kiinnostuneet murskaamaan hallituksemme, vain siksi, etteivät he halunneet käsitellä niitä rakenteellisia ongelmia, joista euroalue koostuu. He eivät myöskään halunneet myöntää, että jo viiden vuoden ajan he olivat ajaneet Kreikkaan katastrofaalista ohjelmaa. Mehän menetimme kolmasosan nimellisarvoisesta bkt:stämme. Enemmän kuin suuren laman aikaan. Kukaan Troikan lainottajista, jotka ajoivat tähän kehitykseen, ei ole noussut ylös ja myöntänyt virheitään. BG: Kaikesta tästä ja puheesi voimakkuudesta huolimatta, vaikutat pysyneen eurooppamyönteisenä. YV: Ehdottomasti. Kritiikki, jota olen esittänyt EU:ta ja Euroaluetta kohtaan, tulee sellaisen ihmisen suusta, joka elää ja hengittää Eurooppaa. Minun suurin pelkoni on, ettei Euroalue selviä. Sillä jos niin käy, voimat, jotka siinä hötäkässä vapautuu ovat demonisia ja tulevat tuhoamaan Euroopan Unionin. Ja se ei olisi katastrofi vain Euroopalle vaan koko maailmantaloudelle. Me olemme ehkä koko maailman suurin talousalue. Ja jos annamme itsemme valua postmoderniin 30-lukuun, mitä me tällä hetkellä näytämme tekevän, tulevat seuraukset olemaan raskaat eurooppalaisille ja ei-eurooppalaisille. BG: Me todella toivomme, että olet väärässä tässä. Yanis, kiitos osallistumisestasi TEDiin. YV: Kiitos! (Aplodit)