Mitä eläimet ajattelevat ja tuntevat?

Mitä eläinten mielissä liikkuu? Voimmeko saada tietoa ajattelevatko ne ja jos niin mitä, tai tuntevatko ne ylipäätään? Carl Safinan mielestä voimme. Hyödyntäen havaintoja ja kertomuksia, jotka ulottuvat ekologiasta biologiaan ja käyttäytymistieteisiin, hän punoo yhteen tarinoita valaista, susista, norsuista ja albatrosseista ja väittää, että sikäli kun ajattelemme, tunnemme, käytämme työkaluja ja ilmaisemme tunteita, niin tekevät myös kaikki muut eläimet ja tietoiset olennot, jotka ovat kanssamme maapallolla.

Oletteko ikinä miettineet, mitä eläimet
ajattelevat ja tuntevat?

Aloitetaan kysymyksellä:

Rakastaako koirani minua
vai haluaako se vain makupalan?

On helposti nähtävissä, että koiramme
todella rakastavat meitä.

Se on todella helposti nähtävissä.

Mitä tuon pörröisen pään sisällä
oikein tapahtuu?

Mitä siellä tapahtuu?

Jotain siellä on meneillään.

Mutta miksi aina mietimme,
rakastavatko lemmikkimme meitä?

Miksi mietimme vain itseämme?

Miksi olemme niin itsekeskeisiä?

Keksin paremman kysymyksen
esitettäväksi eläimille.

Kuka sinä olet?

Ihmismielellä on kykyjä,

jotka usein oletamme olevan mahdollisia
vain ihmismielelle.

Mutta onko se niin?

Mitä muut olennot tekevät aivoillaan?

Mitä ne ajattelevat ja tuntevat?

Voiko sen saada selville?

Mielestäni voi.

Tapoja on useita.

Voimme tutkia evoluutiota,
eläinten aivoja

ja mitä ne tekevät.

On muistettava,
että ihmisaivot ovat perityt.

Ensimmäiset neuronit tulivat meduusalta.

Meduusoista tuli
ensimmäiset selkäjänteiset

Selkäjänteisistä
ensimmäiset selkärankaiset.

Selkärankaiset nousivat merestä,

ja tässä me olemme.

Siitä huolimatta neuroni, hermosolu
näyttää juuri samalta

ravulla, linnulla ja sinulla.

Mitä se kertoo rapujen ymmärryksestä?

Saammeko siitä mitään selville?

Ilmeni, että mikäli ravulle annetaan

paljon pieniä sähköiskuja

jokaikinen kerta kun se
yrittää poistua kolostaan,

rapu ahdistuu.

Jos ravulle annetaan samaa lääkettä,

jolla hoidetaan ihmisten ahdistuneisuutta,

rapu rentoutuu ja tulee ulos
tutkimaan maailmaa.

Miten osoitamme, että välitämme
ravun ahdistuneisuudesta?

Useimmiten keitämme ne.

(Naurua)

Mustekalat käyttävät työkaluja
kuten useimmat apinat,

ja ne tunnistavat ihmiskasvoja.

Miten juhlistamme tämän
selkärangattoman apinankaltaista älyä?

Useimmiten keitettynä.

Jos meriahven jahtaa kalan
korallin halkeamaan,

se menee joskus paikkaan, jossa
tietää mureenan nukkuvan

ja viestittää mureenalle
"Seuraa minua",

ja mureena ymmärtää viestin.

Mureena menee korallin halkeamaan
ja nappaa kalan,

mutta kala voi karata siltä,
jolloin meriahven saa sen.

Tämä muinainen kumppanuus on vasta
äskeittäin saatu selville.

Miten juhlistamme tätä
muinaista kumppanuutta?

Useimmiten paistettuna.

Kaava on paljastumassa, ja se
kertoo paljon enemmän meistä

kuin niistä.

Merisaukot käyttävät työkaluja.

Ne käyttävät paljon aikaa

näyttääkseen jälkipolvelleen miten
tehdä asioita -- eli opettaakseen.

Simpanssit eivät opeta.

Miekkavalaat opettavat
ja ne jakavat ruokansa.

Kun evoluutio rakentaa jotain uutta,

se käyttää jo olemassa olevia asioita

ennen kuin se valmistaa
uuden ominaisuuden.

Olemme saaneet aivomme

suunnattoman pitkän ajan takaa.

Jos vertaamme ihmisen aivoja ja
simpanssin aivoja,

meillä on oikeastaan vain isot
simpanssin aivot.

Hyvä, että meidän omamme ovat isommat,
koska olemme aika epävarmoja.

(Naurua)

Tässä on delfiinin aivot,

jotka ovat isommat ja
joissa on enemmän poimuja.

Näemme kyllä aivot,

mutta mitä se kertoo ymmärryksestä?

Näemme mielen käyttämisen

loogisessa käyttäytymisessä.

Kuten nämä norsut tässä

ovat selvästi lepäämässä.

Ne ovat löytäneet varjon puiden juurelta,

jossa niiden poikaset voivat nukkua

samalla, kun aikuiset torkkuvat
ja pysyvät valppaina.

Tuo kuva on täysin looginen

samoin kuin se mitä norsut tekevät,

koska saman auringon alla,
samalla tasangolla

samojen vaarojen uhatessa

niistä ja meistä tuli mitä olemme.

Olemme olleet naapureita pitkän ajan.

Kukaan ei luule näiden
norsujen olevan rentoutuneita.

Ne ovat selvästi huolestuneita jostain.

Mistä ne ovat huolestuneita?

Ilmeni, että jos turistien
ääniä nauhoitetaan

ja sitä nauhoitetta soitetaan
pensaiden piilosta,

norsut eivät reagoi siihen, koska ne
tietävät turistien olevan harmittomia.

Mutta jos nauhoitetaan paimenia,

jotka kantavat keihäitä ja satuttavat
usein norsuja kahakoissa vesipaikoilla,

norsut kerääntyvät ja juoksevat pois
nauhoitteen luota.

Norsut eivät pelkästään tiedosta
ihmisen läsnäoloa

ne tietävät myös, että on
olemassa erilaisia ihmisiä,

joista osa on harmittomia
ja osa vaarallisia.

Ne ovat tarkkailleet meitä
paljon pidempään kuin me niitä.

Ne tuntevat meidät paremmin kuin me ne.

Meillä on samat välttämättömät tarpeet:

jälkikasvun hoitaminen, ruuan löytäminen,
hengissä pysyminen.

Oli meidät sitten luotu kulkemaan
Afrikan kukkukoilla

tai sukeltamaan meressä,
olemme pohjimmiltaan samanlaisia.

Olemme nahan alla sukua.

Norsuilla on sama luuranko,

miekkavalailla on sama luuranko

kuin myös meillä.

Näemme avunantoa siellä
missä apua tarvitaan.

Näemme nuorten uteliaisuutta.

Näemme vahvoja perhesiteitä.

Tunnistamme kiintymyksen.

Kosiskelu on kosiskelua.

Ja silti kysymme
"Ovatko ne tietoisia?"

Kun joutuu nukutukseen,
se tekee tiedottomaksi,

mikä tarkoittaa, ettei tunne mitään.

Tietoisuus on vain sitä,
että tuntee jotakin.

Jos näkee, kuulee, tuntee,
jos on tietoinen jostakin,

siinä tapauksessa on tietoinen,
ja nekin ovat tietoisia.

Jotkut ihmiset sanovat

joidenkin asioiden tekevän
ihmisestä ihmisen

ja yksi niistä on empatia.

Empatia on mielen kyky
ymmärtää toisen mielialaa.

Se on hyvin hyödyllistä.

Jos lajitoverisi alkavat liikkua nopeasti

tunnet, että sinunkin
on liikuttava nopeasti.

Me kaikki kiiruhdamme.

Vanhin empatian muoto on
tarttuva vaaran tunne.

Jos kumppanisi yhtäkkiä
hätkähtävät ja lentävät pois

ei kannata jäädä miettimään:

"Minkähän takia kaikki juuri lähtivät."

(Naurua)

Empatia on vanha kyky, mutta se,
kuten kaikki muukin elämässä,

esiintyy laajalla kirjolla ja
sitä on monia eri muotoja.

Perinteinen empatia on sitä, että jos
tunnet surua, tulen surulliseksi.

Olet onnellinen, se tekee
minut onnelliseksi.

Sitten on asia, jota kutsun sympatiaksi,

joka on kehittyneempää:

"Olen pahoillani isoäitisi kuolemasta.

En tunne samaa surua,
mutta ymmärrän mitä sinä tunnet

ja se huolettaa minua."

Ja jos meillä on tarve sympatian eleeseen

kutsun sitä myötätunnoksi.

Se ei suinkaan ole se,
mikä tekee meistä inhimillisiä,

ihmisempatia on kaukana täydellisyydestä.

Kokoamme yhteen empaattisia olioita,
tapamme ne ja syömme niitä.

Voidaan ajatella sen olevan ok,
koska ne ovat eri lajia.

Se on vain saalistusta ja
ihmiset ovat saalistajia.

Mutta emme kohtele kaltaisiammekaan hyvin.

Asia jonka useimmat ihmiset luulevat
tietävänsä eläimistä on,

että ihmisajatuksia tai
-tunteita ei pidä liittää

muihin lajeihin.

Mielestäni se on tyhmästi ajateltu,

koska ihmisajatusten ja tunteiden
liittäminen muihin lajeihin

on ensimmäinen arvaus siitä, mitä ne
tekevät ja mitä ne tuntevat,

koska niiden aivot ovat
pohjimmiltaan samat kuin meidän.

Niissä on sama rakenne.

Samat hormonit, jotka luovat
meissä mielialoja ja motivaation,

ilmenevät myöskin noissa aivoissa.

Ei ole tieteellisesti sanottu, että ne
ovat nälkäisiä saalistaessaan,

että ne ovat väsyneitä silloin
kun niiden kieli roikkuu,

ja sitten sanoa, että kun ne
leikkivät pentujensa kanssa

ja käyttäytyvät iloisesti,

meillä ei ole aavistustakaan,
kokevatko ne mitään tunteita.

Se ei ole tieteellistä.

Kerran toimittaja sanoi minulle:

"Kuinka voit todella tietää, että toiset
eläimet voivat ajatella ja tuntea?"

Aloin läpikäydä kaikkia satoja

tieteellisiä viittauksia kirjassani

kunnes ymmärsin, että vastaus oli
samassa huoneessa kanssani.

Kun koirani nousee matolta
ja tulee luokseni --

ei siis sohvalle, vaan luokseni --

ja se menee makuulle
ja paljastaa mahansa,

sillä on täytynyt olla ajatus: "Pitäisin
siitä, että mahaani rapsutettaisiin.

Voin mennä Carlin luo,

ja hän ymmärtää mitä pyydän.

Voin luottaa häneen,
koska olemme perhettä.

Hän tekee työtä käskettyä
ja se tuntuu hyvältä."

(Naurua)

Koirani on ajatellut ja tuntenut

ja se ei ole sen monimutkaisempaa.

Mutta näemme myös muita eläimiä ja sanomme
"Katsokaa, miekkavalas,

susia, norsuja:

ne eivät koe siten."

Tuo pitkäeväinen uros on L41.

Se on 38-vuotias.

Naaras hänen oikealla puolellaan on L22.

Se on 44-vuotias.

Ne ovat tunteneet toisensa vuosikymmeniä.

Ne tietävät tarkalleen keitä ne ovat.

Ne tuntevat ystävänsä.

Ne tietävät kilpailijansa.

Niiden elämä seuraa elämänkaarta.

Ne tietävät missä ne ovat.

Tämän on norsu nimeltä Philo.

Se oli nuori uros.

Tässä se on neljä päivää myöhemmin.

Ihmiset eivät pelkästään tunne surua,
me aiheutamme sitä myös paljon.

Me haluamme leikata niiden hampaat.

Miksi emme voi odottaa,
kunnes ne ovat kuolleet?

Ennen norsut asuttivat alueita
Välimeren rannoilta

aina Hyväntoivonniemelle asti.

1980-luvulla oli laajoja norsujen alueita

Keski- ja Itä-Afrikassa.

Nyt niiden alue
on sirpaloitunut pieniin osiin.

Tässä on sukupuuttoon ajamamme
eläimen levinneisyys,

matkakumppanin, upeimman
luontokappaleen maanpäällä.

Pidämme tietysti parempaa huolta
luonnosta täällä Amerikassa.

Yellowstonen luonnonpuistossa
tapoimme kaikki sudet.

Tapoimme itse asiassa jokaisen suden
Kanadan rajan eteläpuolelta.

Puiston metsänvartijat
tekivät sen 1920-luvulla

ja 60 vuotta myöhemmin
heidän täytyi tuoda sudet takaisin,

koska hirvikanta oli noussut
liian suureksi.

Sitten ihmiset saapuivat.

Tuhansia ihmisiä saapui katsomaan susia,

joita oli helpointa päästä näkemään
kaikista maailman susista.

Menin myös katsomaan tuota
uskomatonta susiperhettä.

Lauma on perhe.

Siinä oli lisääntyviä aikuisia ja
nuoria yksilöitä useasta sukupolvesta.

Näin kuuluisimman ja kukoistavimman
Yellowstonen luonnonpuiston susilauman.

Ja sitten, kun ne vaelsivat puiston
rajojen ulkopuolelle,

kaksi aikuista sutta tapettiin,

mukaan lukien emosusi,

jota kutsumme joskus johtavaksi naaraaksi.

Loppuperhe suoritti välittömästi
perinnönjaon ja kilpailivat keskenään.

Siskokset potkivat toiset siskot ulos.

Tuo vasemmalla oleva yritti päivien ajan
päästä takaisin perheeseen.

Muut eivät päästäneet sitä
koska olivat kateellisia.

Se sai liian paljon huomiota
kahdelta uudelta urokselta,

ja se oli varhaiskypsä.

Se oli muille liikaa.

Se päätyi kiertelemään puiston
ulkopuolelle ja tuli lopulta ammutuksi.

Johtava uros päätyi lopulta
oman perheensä poisajamaksi.

Talven saapuessa

se oli menettänyt reviirinsä,
saalistustuen,

perheensä sekä kumppaninsa.

Me aiheutamme niille niin paljon surua.

Ihmeellisintä on, miksi ne eivät
satuta meitä yhtä paljon?

Tämä valas on juuri lopettanut
harmaavalaan syömisen

lajitoveriensa kanssa, jotka olivat
tappaneet sen.

Veneessä olevilla ihmisillä ei
ole mitään pelkoa.

Tämä valas on T20.

Se oli juuri repinyt hylkeen kolmeen
palaan lajitoveriensa kanssa.

Hylje painoi lähes saman verran
kuin veneilijät.

Heillä ei ollut mitään hätää.

Ne syövät hylkeitä.

Miksi ne eivät syö meitä?

Miksi voimme luottaa niihin
taaperoidemme ollessa lähellä?

Miksi miekkavalaat ovat palanneet
sumussa eksyneiden tutkijoiden luokse

ja johdattaneet niitä sumun läpi

kunnes tutkijoiden talo oli
suoraan heidän edessään?

Ja se on tapahtunut useammin
kuin tuon kerran.

Bahamalla on nainen
nimeltä Denise Herzing,

joka tutkii täplädelfiinejä,
ja delfiinit tuntevat hänet.

Hän tuntee ne todella hyvin
ja tietää keitä ne ovat.

Ne tuntevat hänet ja
tunnistavat hänen veneensä.

Kun hän saapuu, se on
iloinen jälleennäkeminen.

Paitsi kerran delfiinit eivät
halunneet tulla veneen lähelle,

ja se oli todella outoa.

He miettivät mistä se johtui

kunnes joku nousi kannelle

ja kertoi, että eräs miehistön jäsen
oli menehtynyt

makuusijalleen nukkuessaan.

Kuinka delffiinit olivat tienneet,
että yksi ihmissydän

oli juuri pysähnyt?

Miksi se vaikutti niihin?

Ja miksi se pelotti niitä?

Nämä mysteeriset tapahtumat ovat vain
pieniä hitusia siitä,

mitä kanssamme maan päällä kulkevien
lajien mielissä tapahtuu,

ja me harvoin ajattelemme näitä asioita.

Eteläafrikkalaisessa akvaariossa

oli pieni pullonokkadelfiini
nimeltä Dolly.

Se oli imemässä maitoa ja kerran
sen hoitaja piti tupakkatauon.

Hoitaja poltti savuketta
ja katsoi ikkunasta altaalle.

Dolly tuli lähelle ja katsoi hoitajaa,

meni takaisin äitinsä luo,
joi muutaman minuutin,

tuli takaisin ikkunan ääreen

ja päästi suustaan maitopilven
joka nousi ylös kuin tupakansavu.

Jotenkin tuo pieni pullonokkadelfiini

sai idean käyttää maitoa
kuvastamaan savua.

Kun ihmiset käyttävät jotain
asiaa kuvastamaan toista,

sitä kutsutaan taiteeksi.

(Naurua)

Asiat jotka tekevät
meistä ihmisiä

eivät ole niitä, joiden luulemme
tekevän meistä ihmisiä.

Mikä tekee meistä ihmisiä on se,

että kaikissa asioissa, jotka
meillä ja niillä on mielessä,

me olemme äärimmäisiä.

Me olemme myötätuntoisimpia,

väkivaltaisimpia, luovimpia

ja tuhoisimpia eläimiä mitä
tällä planeetalla on ikinä ollut.

Me olemme kaikkia niitä
yhdessä sekasotkussa.

Mutta rakkaus ei ole se,
mikä tekee meistä ihmisiä.

Se ei ole erikoisuutemme.

Emme ole ainoita, jotka
välittävät kumppaneistaan.

Emme ole ainoita, jotka
välittävät lapsistaan.

Albatrossit lentävät useita
kymmeniä tuhansia kilometrejä

useiden viikkojen ajan vain toimittaakseen
yhden aterian, yhden ison aterian

jälkikasvulleen, joka odottaa heitä.

Ne pesivät syrjäisimmillä saarilla
maailman merillä,

ja tältä siellä näyttää.

Oman sukupolven jatkaminen eteenpäin
muodostaa olemassaolon ketjun.

Jos se katkeaa, kaikki katoaa.

Se jos jokin on pyhää, ja
siihen pyhään suhteeseen

tunkeutuu muovijätteemme.

Kaikkien noiden lintujen
sisällä on muovia.

Tässä on kuusi kuukautta vanha albatrossi
valmiina lentämään --

kuolleena, täynnä tupakansytyttimiä.

Tämä ei ole se suhde
mikä meillä kuuluisi olla

muun maailman kanssa.

Mutta me, jotka olemme nimittäneet
itsemme aivojemme perusteella,

emme koskaan ajattele seurauksia.

Kun toivotamme vastasyntyneen
tervetulleeksi maailmaan

toivotamme vauvamme tervetulleeksi
muiden olentojen keskuuteen.

Piirrämme eläinten kuvia seinille.

Emme piirrä kännyköitä.

Emme piirrä työpisteitä.

Piirrämme eläimiä näyttääksemme heille,
että emme ole yksin.

Meillä on seuraa.

Ja jokainen noista eläimistä,
jokainen Nooan Arkissa ollut eläin

oli pelastuksen arvoinen, mutta
nyt ne ovat suuremmassa vaarassa

ja tällä kertaa me olemme se tulva.

Aloitimme tällä kysymysellä:

"Rakastavatko ne meitä?"

Aion kysyä toisen kysymyksen.

Kykenemmekö käyttämään sitä mitä meillä on

välittääksemme tarpeeksi,
jotta ne voivat jatkaa?

Kiitos.

(Taputuksia)