Yang Lan: Sukupolvi, joka uudistaa Kiinan

Yang Lan, journalisti ja yrittäjä, jota on myös kutsuttu "Kiinan Oprahiksi", tarjoaa katsauksen Kiinan nuoren sukupolven elämään. Tämä sukupolvi on urbaani, pitää yhteyttä mikroblogien avulla ja on valppaana puuttumaan epäoikeudenmukaisuuksiin.

Iltana ennen lähtöäni Skotlantiin

minut kutsuttiin Shanghaihin juontamaan

"China's Got Talent" -show'n finaali,

jota tuli katsomaan 80 000 hengen live-yleisö.

Arvatkaa, kuka oli tapahtumassa vierailevana esiintyjänä?

Susan Boyle.

Kerroin hänelle, että olin menossa Skotlantiin seuraavana päivänä.

Hän lauloi kauniisti

ja onnistui jopa sanomaan muutaman sanan kiinaksi:

送你葱

Ei siis "hei" eikä "kiitos",

ei mitään niin tavallista.

Se tarkoittaa "ilmaista vihersipulia".

Miksi hän sanoin niin?

Koska se oli repliikki

"Kiinan Susan Boylelta",

viisikymppiseltä naiselta,

vihanneskauppiaalta Shanghaista,

joka rakastaa länsimaalaisen oopperan laulamista,

mutta ei osaa

yhtään englantia, ranskaa tai italiaa.

Niinpä hän korvasi laulunsanat

kiinankielisillä vihannesten nimillä.

(Naurua)

Ja Nessun Dorma -kappaleen viimeinen lause,

jonka hän lauloi stadionilla,

oli "ilmaista vihersipulia".

Joten kun Susan Boyle sanoi sen,

80 000 hengen yleisö lauloi mukana.

Se oli hulvatonta.

Luulisin, että sekä Susan Boyle

että tämä vihanneskauppias Shanghaista

kuuluivat "toiseuteen".

Heidän olisi vähiten olettanut menestyvän

tässä viihteeksi kutsutussa bisneksessä,

mutta silti heidän rohkeutensa ja lahjakkuutensa auttoivat heitä lyömään läpi.

Ja show ja esiintymislava

antoivat heille näyttämön,

jolla toteuttaa unelmansa.

No, erilaisena oleminen ei ole kovin vaikeaa.

Me olemme kaikki erilaisia

eri näkökulmista katsottuna.

Mutta minusta erilaisuus on hyvä asia,

sillä erilaiset ihmiset edustavat eri näkökulmia.

He voivat saada mahdollisuuden vaikuttaa asioihin.

Minun sukupolveni on ollut onnekas

saadessaan todistaa ja osallistua

Kiinan historialliseen muodonmuutokseen,

joka on muuttanut niin monia asioita

viimeisten 20-30 vuoden aikana.

Muistan, että vuonna 1990,

kun valmistuin yliopistosta,

hain töihin myyntiosastolle Pekingin ensimmäiseen

viiden tähden hotelliin,

Great Wall Sheratoniin -- se on yhä olemassa.

Kun hotellin japanilainen manageri oli

kuulustellut minua puoli tuntia

hän lopulta sanoi:

"No niin, neiti Yang,

onko sinulla mitään kysyttävää minulta?"

Keräsin rohkeuteni ja arvokkuuteni ja sanoin:

"Kyllä. Voisitko kertoa,

mitä te oikein myytte?"

Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä viiden tähden hotellin

myyntiosasto teki.

Se oli ensimmäinen kerta, kun astuin

viiden tähden hotelliin.

Samoihin aikoihin

kävin koe-esiintymisissä --

ensimmäisissä Kiinan kansallisen television järjestämissä

avoimissa koe-esiintymisissä --

tuhansien muiden opiskelijatyttöjen kanssa.

Tuottaja kertoi meille etsivänsä

suloista, viatonta

ja kaunista, tuoretta kasvoa.

Joten kun oli minun vuoroni, nousin ylös ja sanoin:

"Miksi TV:ssä esiintyvien naisten

täytyy aina olla kauniita, suloisia ja viattomia

ja avustavassa roolissa?

Miksei heillä saa olla omia ajatuksia

ja omaa ääntä?"

Luulin loukanneeni heitä,

mutta itse asiassa he olivat vaikuttuneita sanoistani.

Ja niinpä pääsin kilpailun toiselle kierrokselle,

ja sitten kolmannelle ja neljännelle.

Seitsemän kierroksen jälkeen

olin viimeinen jäljelläoleva ehdokas.

Olin siis päässyt kansalliseen, parhaan katseluajan TV-show'hun.

Ja uskokaa tai älkää,

se oli ensimmäinen ohjelma kiinalaisessa televisiossa,

jossa juontajat saivat

puhua vapaasti mielensä mukaan

ilman esihyväksyttyä käsikirjoitusta.

(Aplodeja)

Viikottainen yleisöni siihen aikaan

oli 200-300 miljoonaa ihmistä.

Muutaman vuoden päästä

päätin lähteä Yhdysvaltoihin Columbia Universityyn

opiskelemaan jatkotutkintoa

ja perustin sittemmin oman mediayritykseni,

mikä oli ennenkuulumatonta sinä aikana,

kun aloittelin uraani.

Ihmiset siis tekevät kaikenlaisia asioita.

Olen haastatellut aikanani yli tuhatta ihmistä.

Ja joskus nuoret ihmiset tulevat luokseni ja sanovat:

"Lan, olet muuttanut elämäni."

Ja minä olen ylpeä siitä.

Mutta me olemme olleet hyvin onnekkaita

saadessamme todistaa koko maan muodonmuutosta.

Olin paikalla, kun Peking haki olympialaisten isännyyttä.

Olin edustamassa Shanghain maailmannäyttelyä.

Näin Kiinan syleilevän maailmaa

ja päinvastoin.

Mutta joskus mietin

mitä nykypäivän nuorelle sukupolvelle kuuluu.

Kuinka erilainen se on

ja miten se tulee vaikuttamaan

Kiinan tulevaisuuden muovautumiseen

tai koko maailman muuttumiseen.

Niinpä haluankin puhua tänään nuorista

sosiaalisen median kautta.

Ensinnäkin, keitä he ovat? Miltä he näyttävät?

Tässä on tyttö nimeltä Guo Meimei --

20-vuotias ja kaunis.

Hän esitteli kalliita laukkujaan,

vaatteitaan ja autoaan

mikroblogissaan,

joka on kiinalainen versio Twitteristä.

Hän väitti olevansa Punaisen Ristin toimitusjohtaja

kauppakamarilla.

Hän ei ymmärtänyt

astuneensa kipeälle alueelle,

ja herätti kansallisen kysymystulvan,

melkeinpä kohun,

Punaisen Ristin uskottavuutta vastaan.

Kiista yltyi niin kiihkeäksi,

että Punainen Risti järjesti avoimen lehdistötilaisuuden

selvittääkseen asian,

ja sen tutkiminen on yhä kesken.

Tällä hetkellä

tiedämme, että hän oli keksinyt tittelin itse,

luultavasti siksi, että on ylpeä, kun hänet yhdistetään hyväntekeväisyysjärjestöön.

Kaikki ne kalliit tavarat

olivat lahjoja,

jotka hän sai poikaystävältään,

joka oli ennen lautakuntajäsen

Punaisen Ristin alajaostossa kauppakamarilla.

Asiaa on hyvin monimutkaista selittää.

Joka tapauksessa kansa ei hyväksy selityksiä.

Asia kuohuu yhä.

Se on esimerkki yleisestä epäluottamuksesta

hallitusta tai hallituksen tukemia instituutioita kohtaan,

sillä ne olivat ennen hyvin suljettuja.

Se näytti meille myös

sosiaalisen media voiman ja vaikutuksen

mikroblogien kautta.

Mikroblogibuumi alkoi vuonna 2010,

jolloin kävijöiden määrä kaksinkertaistui

ja aika, jonka ihmiset viettivät sivustolla kolminkertaistui.

Sina.comissa, merkittävässä uutisportaalissa,

yksin on yli 140 miljoonaa mikrobloggaajaa.

Tencentissä taas 200 miljoonaa.

Kaikkein suosituin bloggaaja --

se en ole minä --

on elokuvatähti,

jolla on yli 9,5 miljoonaa seuraajaa tai fania.

Noin 80 prosenttia näistä mikrobloggaajista on nuoria ihmisiä,

alle 30-vuotiaita.

Ja koska, kuten tiedätte,

perinteinen media on yhä vahvasti hallituksen kontrolloima,

sosiaalinen media tarjoaa väylän

päästää vähän höyryjä ulos.

Mutta koska nuorilla ei ole paljon tällaisia väyliä,

se höyry, joka tämän väylän kautta purkautuu,

on joskus erittäin vahva ja voimakas,

jopa väkivaltainen.

Mikrobloggaamisen kautta

pystymme ymmärtämään kiinalaisia nuoria entistä paremmin.

Miten he siis eroavat muista?

Ensinnäkin, suurin osa heistä syntyi

80- ja 90-luvuilla

yhden lapsen politiikan aikana.

Ja valikoivan abortoimisen seurauksena,

perheiden suosiessa poikia,

meillä on nyt

30 miljoonaa enemmän nuoria miehiä kuin naisia.

Se saattaa

mahdollisen uhan yhteiskunnalle,

mutta kuka tietää;

me elämme globalisoituneessa maailmassa,

joten he voivat etsiä tyttöystäviä muista maista.

Useimmilla heistä on kohtalaisen hyvä koulutus.

Lukutaidottomien ihmisten osuus tässä sukupolvessa

on alle yhden prosentin.

Kaupungeissa 80 prosenttia nuorista menee korkeakouluun.

Mutta heillä on kohdattavaan ikääntyvä Kiina,

jossa yli 65-vuotiaiden osuus

lisääntyy tänä vuonna reilulla seitsemällä prosentilla

ja noin 15 prosentilla

vuoteen 2030 mennessä.

Ja kuten tiedätte, perinteisiimme kuuluu se,

että nuoremmat sukupolvet huolehtivat vanhemmista taloudellisesti

ja hoitavat näitä, kun nämä sairastuvat.

Tämä tarkoittaa sitä, että nuorten parien

täytyy huolehtia neljästä vanhemmasta,

joiden keskimääräinen eliniänodote on 73 vuotta.

Itsensä elättäminen ei siis ole kovin helppoa

nuorille ihmisille.

Korkeakoulusta valmistuneista ei ole pulaa.

Urbaaneilla alueilla

korkeakoulusta valmistuneiden

aloituspalkka on 400 dollaria kuussa,

kun taas keskimääräinen vuokra

on yli 500 dollaria.

Mitä he sitten tekevät? Heidän täytyy jakaa asunto --

ahtautua erittäin rajattuun tilaan

säästääkseen rahaa

ja he kutsuvat itseään "muurahaiskeoksi".

Ja ne, jotka ovat valmiita menemään naimisiin

ja ostamaan asunnon,

ovat tajunneet, että heidän täytyy työskennellä

30 tai 40 vuotta,

ennen kuin heillä on varaa ostaa ensimmäinen oma asuntonsa.

Amerikassa saman määrän ansaitsemiseen

menisi vain viitisen vuotta,

mutta Kiinassa siihen kuluu 30 tai 40 vuotta

kiinteistöhintojen noustessa pilviin.

200 miljoonasta siirtotyöläisistä

60 prosenttia on nuoria.

He päätyvät tavallaan loukkuun

kaupunkien ja maaseudun välille.

Useimmat heistä eivät halua mennä takaisin maaseudulle,

mutta he eivät tunne kuuluvansa mihinkään.

He työskentelevät pitempiä päiviä kuin muut

ja heillä on pienemmät tulot ja huonompi sosiaaliturva.

Ja he ovat haavoittuvaisempia

työnmenetykselle,

inflaatiolle,

tiukentuville pankkilainoille,

renminbin kurssin nousulle

tai valmistamiensa tuotteiden

vähentyneelle kysynnälle

Euroopassa ja Amerikassa.

Viime vuonna

tapahtui järkyttävä tapaus

eteläkiinalaisessa alkuperäisessä laitevalmistamossa:

13 teini-ikäistä tai parikymppistä

nuorta työntekijää

teki itsemurhan

yksi toisensa jälkeen niin kuin tarttuvan taudin seurauksena.

Silti he kaikki kuolivat erilaisten henkilökohtaisen syiden takia.

Mutta tämä tapaus

herätti valtavaa paheksuntaa yhteiskunnassa

siirtotyöläisten

fyysistä ja henkistä

eristystä kohtaan.

Ne, jotka palaavat takaisin maaseudulle,

ovat hyvin tervetulleita paikallisten keskuudessa

niiden tietojen, taitojen ja verkostojen vuoksi,

jotka he ovat oppineet kaupungeissa

ja Internetin avulla.

He pystyvät luomaan uusia työpaikkoja,

kehittämään paikallista maataloutta ja luomaan uutta bisnestä

vähemmän kehittyneillä markkinoilla.

Niinpä muutaman viime vuoden aikana rannikkoalueet

ovat alkaneet kärsiä työvoimapulasta.

Nämä kaaviot näyttävät

asioiden yleisen sosiaalisen taustan.

Ensimmäisenä on Engelin kerroin,

joka selittää, että päivittäisten välttämättömyystarvikkeiden hinnan

prosenttiosuus on pudonnut

viimeisen vuosikymmenen ajan

perheiden tuloihin nähden

noin 37 prosenttiin.

Mutta toisaalta kahden viime vuoden aikana

se on noussut 39 prosenttiin,

mikä on merkki elinkustannuksien noususta.

Ginin kerroin taas

on jo mennyt yli vaarallisen 0,4:n rajan.

Se on nyt 0,5,

mikä on pahempi kuin Amerikassa --

ja se osoittaa meille tulojen epäsuhtaisuuden.

Näette siis, että koko tämä yhteiskunta

on turhautunut

liikkuvuutensa menettämisestä.

Katkeruus ja jopa kauna

rikkaita ja vaikutusvaltaisia kohtaan

on levinnyt laajalle.

Näinollen korruptiosyytökset

tai salaiset kaupat auktoriteettien ja bisnesten välillä

nostattavat yhteiskunnallisen protestin

tai jopa levottomuuksia.

Niinpä pystymme mikroblogien kuumimpien aiheiden kautta

näkemään, mistä nuoret ihmiset välittävät eniten.

Yhteiskunnallinen oikeus ja hallituksen vastuullisuus

ovat ensimmäisinä heidän vaatimuksissaan.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana

valtava kaupungistuminen ja kehitys

ovat tuoneet mukanaan paljon uutisointia

yksityisten kiinteistöjen

pakkopurkamisista.

Se on aiheuttanut valtavaa suuttumusta ja turhautumista

nuoren sukupolvemme keskuudessa.

Joskus ihmisiä tapetaan

ja joskus ihmiset sytyttävät itsensä tuleen protestoidakseen.

Kun tällaisista tapauksista uutisoidaan

useammin ja useammin Internetissä,

ihmiset vaativat hallitukselta toimintaa tällaisen lopettamiseksi.

Hyvä uutinen on, että tänä vuonna

valtioneuvosto hyväksyi uuden säädöksen

talojen pakkoluovutusta ja purkamista koskien

ja siirsi oikeuden

päättää pakkopurkamisesta

paikallishallituksilta tuomioistuimelle.

Lisäksi monet muut julkista turvallisuutta koskevat ongelmat

ovat polttava aihe Internetissä.

Kuulemme ilmansaasteista,

saastuneesta vedestä, myrkytetystä ruoasta.

Ja arvatkaa mitä, meille tarjotaan tekonaudanlihaa.

On olemassa kaikenlaisia aineksia,

joita sipaistaan kanan tai kalan lihaan,

jotta se saataisiin näyttämään naudanlihalta.

Ja viimeaikoina

ihmiset ovat erittäin huolissaan ruokaöljystä,

sillä tuhansia ihmisiä on löydetty

jalostamassa ruokaöljyä

ravintoloiden ruuantähteistä.

Nämä kaikki asiat

ovat nostattaneet valtavan protestin Internetissä.

Ja onneksemme

hallitus on alkanut

vastata näihin ihmisten huoliin

ripeämmin ja useammin kuin ennen.

Vaikka nuoret vaikuttavat hyvin itsevarmoilta

osallistumisestaan

julkiseen päätöksentekoon,

mutta he vaikuttavat olevan hieman hukassa,

kun kyseessä on heidän yksityiselämänsä tarpeet.

Kiina ohittaa pian Yhdysvallat

luksusmerkkien

ykkösmarkkina-alueena,

eikä siihen kuulu kiinalaisten rahankäyttö

Euroopassa ja muualla.

Mutta tiedättekö, puolet näistä kuluttajista

elävät alle 2000 dollarin palkalla.

He eivät ole rikkaita.

Heille nämä laukut ja vaatteet

ovat identiteetin ja sosiaalisen aseman merkki.

Ja tämä tyttö sanoi suoraan

television treffiohjelmassa,

että mieluummin itkisi BMW:ssä

kuin hymyilisi polkupyörän selässä.

Mutta on meillä tietenkin nuoria,

jotka mieluummin hymyilevät,

ovat he sitten BMW:ssä tai polkupyörän selässä.

Joten seuraavassa kuvassa näette suositun ilmiön

nimeltä "alastomat häät" tai "alaston avioliitto".

Se ei tarkoita sitä, etteikö heillä olisi vaatteita yllään häissään,

vaan sitä, että nämä nuoret parit ovat valmiita menemään naimisiin

ilman taloa, autoa tai timanttisormusta

ja ilman hääjuhlaa,

osoittaakseen sitoutumisensa oikeaan rakkauteen.

Ja ihmiset myös tekevät hyväntekeväisyyttä sosiaalisen median kautta.

Ensimmäisessä kuvassa näette, että

rekka, joka kuljetti 500 kodittomia, kidnapattuja, häkkeihin teljettyjä koiria

ruoaksiprosessointia varten.

huomattiin ja pysäytettiin moottoritiellä

koko maan katsellessa

mikroblogien kautta.

Ihmiset lahjoittivat rahaa, koiranruokaa

ja tarjoutuivat vapaaehtoisiksi auttamaan rekan pysäyttämisessä.

Tuntien neuvottelun jälkeen

500 koiraa pelastettiin.

On myös ihmisiä, jotka auttavat etsimään kadonneita lapsia.

Eräs isä julkaisi kuvan pojastaan Internetissä.

Kuvaa jaettiin Internetissä eteenpäin tuhansia kertoja

ja lapsi löydettiin,

ja me saimme todistaa perheen jälleennäkemisen

mikroblogien kautta.

"Onnellisuus" on ollut suosituin sana

viimeisten kahden vuoden aikana.

Onnellisuus ei liity ainoastaan

henkilökohtaisiin kokemuksiin ja arvoihin

vaan myös ympäristöön.

Ihmiset ajattelevat seuraavia kysymyksiä:

Olemmeko valmiita uhraamaan ympäristömme

korkeamman bruttokansantuotteen eteen?

Kuinka toteutamme yhteiskunnallisen ja poliittisen uudistuksen

pysyäksemme taloudellisen kasvun perässä

ja ylläpitääksemme kestävää kehitystä ja vakautta?

Ja kuinka hyvin Kiinan

itsekorjausjärjestelmä pystyy

pitämään ihmiset tyytyväisinä,

kun ilmassa on samalla niin paljon ristiriitoja?

Luulen, että näihin kysymyksiin ihmiset tulevat vastaamaan.

Ja nuori sukupolvemme

tulee muuttamaan tämän maan

muuttuen samalla itse.

Paljon kiitoksia.

(Aplodeja)