Miksi maailmankaikkeus on olemassa?

Miksi on jotain, kun voisi olla ei-mitään? Toisin sanoen: Miksi maailmankaikkeus on olemassa (ja miksi me olemme siinä)? Filosofi ja kirjailija Jim Holt esittelee kolme vastausta. Tai neljä. Tai ei yhtään.

Miksi maailmankaikkeus on olemassa?

Miksi on — Okei. Okei. (Naurua)

Tämä on kosminen mysteeri. Olkaa vakavia.

Miksi on maailma, miksi olemme siinä,

ja miksi on jotain eikä vain ei-mitään?

Tämähän on perimmäinen "miksi"-kysymys.

Aion siis puhua olemassaolon mysteeristä,

olemisen arvoituksesta,

minne olemme edenneet sen ratkaisemisessa,

miksi sinun kannattaa välittää,

ja toivonkin, että välität.

Filosofi Arthur Schopenhauer sanoi, että

ne, jotka eivät pohdi
olemassaolonsa sattumanvaraisuutta,

tai maailman olemassaolon
sattumanvaraisuutta,

ovat älyllisesti vajaita.

Vähän karkeaa, mutta no. (Naurua)

Tätä on kutsuttu korkeimmaksi

ja ihmeellisimmäksi arvoitukseksi,

syvimmäksi ja syväluotaavimmaksi
kysymykseksi,

jonka voi esittää.

Se on kiehtonut ajattelijoita.

Ludwig Wittgenstein, merkittävä

1900-luvun filosofi,

oli äimänä, että ylipäätään oli maailma.

"Tractatuksen" kohdassa 4.66
hän kirjoitti:

"Mystistä ei ole se, miten asiat ovat,

vaan se, että maailma on olemassa."

Ja jos et halua ajatelmia

filosofilta, käänny tieteilijän puoleen.

John Archibald Wheeler,
yksi merkittävistä fyysikoista

1900-luvulla,

Richard Feynmanin opettaja,

"mustan aukon" käsitteen luoja,

hän sanoi: "Haluan tietää

miksi ihmeessä kvantti,

miksi maailma, miksi olemassaolo?"

Ja ystäväni Martin Amis --

anteeksi, että latelen paljon nimiä
tässä puheessa,

joten totutelkaa siihen --

hyvä ystäväni Martin Amis kerran sanoi,

että olemme viiden Einsteinin päässä
vastaamasta

universumin synnyn arvoitukseen.

Enkä epäile , että viisi Einsteinia

on yleisössä tänäkin iltana.

Onko Einsteineja? Käsi pystyyn.

Ei Einsteineja? Okei.

Tämä kysymys miksi on jotain
kun voisi olla ei-mitään,

tämä hieno kysymys, se esitettiin myöhään

filosofian historiassa.

Se tapahtui 1600-luvun lopulla,

filosofi Leibniz kysyi sen,

hyvin fiksu tyyppi tuo Leibniz,

joka keksi differentiaalilaskennan

samaan aikaan kuin
Isaac Newton,

mutta Leibnizille, joka kysyi,
miksi on jotain,

tämä ei ollut suuri arvoitus.

Hän joko oli tai oli olevinaan

metafyysiseltä kannaltaan
ortodoksikristitty,

ja hänen mukaansa oli ilmeistä, miksi
maailma oli olemassa:

koska Jumala loi sen.

Ja Jumala todellakin loi jotain tyhjästä.

Jumala on niin mahtava.

Hän ei tarvitse mitään aineksia,
joista luoda maailma.

Hän voi tehdä sen tyhjästä,

luoda "ex nihilo".

Muuten, tämä on se,

mihin monet nykyamerikkalaiset uskovat.

Heille olemassaolo ei ole arvoitus.

Jumala loi sen.

Laitetaanpas tämä yhtälöön.

Minulla ei ole dioja,
joten esitän ne eleillä,

käyttäkää siis mielikuvitusta.

Joten Jumala + tyhjyys = maailma.

Okei? Se on yhtälömme.

Ehkä et usko Jumalaan.

Ehkä olet tiedehenkinen ateisti,

tai epätiedehenkinen ateisti,
etkä usko Jumalaan,

ja et pidä yhtälöstä.

Vaikka meillä onkin tämä yhtälö

Jumala + tyhjyys = maailma,

on jo eräs ongelma:

Miksi Jumala on olemassa?

Hän ei ole olemassa, koska
logiikka sitä vaatii

paitsi jos uskoo jumaltodistukseen,

ja toivon ettet, koska se ei
ole hyvä argumentti.

On siis kuviteltavissa,
jos Jumala on olemassa,

että hän saattaa kuvitella: olen ikuinen,
olen kaikkivoipa,

mutta mistä olen tullut?

(Naurua)

Ma mist' tullut oon?

Jumala puhuu juhlallisesti.

(Naurua)

Yksi teoria on, että Jumalalla
oli niin tylsää

pohtia olemassaolonsa arvoitusta,

että hän loi maailman ajankulukseen.

Mutta no, unohdetaan Jumala.

Poistetaan Jumala yhtälöstä:

___ + tyhjyys = maailma.

Jos olet buddhalainen,

haluat ehkä viipyillä tässä,

koska se, mitä jää jäljelle, on

tyhjyys = maailma,

ja samalla se tarkoittaa, että

maailma = tyhjyys. Okei?

Ja buddhalaiselle maailma on vain
suuri tyhjyys.

Se on vain kosminen tyhjiö.

Ja luulemme, että on olemassa jotain,

mutta olemme vain halujemme kahlitsemia.

Jos päästämme irti haluistamme,

näemme maailman sellaisenaan,

tyhjiönä, tyhjyytenä,

ja saavutamme nirvanan onnen,

mikä on määritelty siten, että on

tarpeeksi elossa nauttiakseen
kuolleena olosta. (Naurua)

Se on buddhalainen näkökanta.

Mutta länsimaalaisena ihmisenä
olen vielä kiinnostunut

olemassaolon arvoituksesta, joka on

___ + —

tämä muuttuu vakavaksi pian, joten --

___ + tyhjyys = maailma.

Mitä laitamme tuohon?

Miten olisi tiede?

Tiede on paras oppaamme
todellisuuden luonteeseen

ja perustavanlaatuisin tiede on fysiikka.

Se kertoo, mitä on paljas todellisuus,

se kertoo siitä, mitä
kutsun nimellä MOJTP

Maailman Oikeat Ja Tärkeimmät Palikat.

Ehkä fysiikka voi täyttää aukon,

ja niinpä, alkaen noin 60- ja 70-luvuilta,

fyysikot ovat väittäneet antavansa

puhtaan tieteellisen selityksen sille,

kuinka maailmankaikkeus
on voinut putkahtaa

pelkästä tyhjyydestä,

tyhjiön kvanttifluktuaatio.

Stephen Hawking on
yksi näistä fyysikoista,

taannoin Alex Vilenkin,

ja koko jutun on yleistajuistanut

toinen taitava fyysikko ja ystäväni

Lawrence Krauss, joka kirjoitti kirjan

"Universumi tyhjyydestä",

ja Lawrencin mukaan hän on antanut —

hän on muuten militantti ateisti,

joten hän poisti Jumalan kuviosta.

Kvanttikenttäteorian lait,

jotka ovat kovinta huutoa, osoittavat,

että tyhjästä,

jossa ei ole tilaa, aikaa,
materiaa tai mitään

pieni virheellinen tyhjiö

voi pulpahtaa esiin

ja inflaation ihmeen kautta

laajentua valtavaksi ja
kirjavaksi kosmokseksi,

jonka näemme ympärillämme.

Tämä on jännä ajatusleikki.

Se on spekulatiivista. Se on kiehtovaa.

Mutta minua vaivaa yksi asia siinä,

ja se asia on tämä:

Kannan pseudouskonnollisuus.

Lawrencehan mieltää itsensä ateistiksi,

mutta hän on silti
uskonnollisen maailmankuvan orja.

Hän näkee fysiikan lait pyhinä käskyinä.

Kvanttikenttäteorian lait ovat hänelle

kuin fiat lux, "Tulkoon valo".

Laeilla on jotain ontologista voimaa
tai painoarvoa,

että ne voivat muodostaa tyhjyyden,

että se sisältää olemassaolon.

Ne voivat luoda maailman tyhjästä.

Mutta se on hyvin alkukantainen näkemys

fysiikan laista, eikö?

Tiedämme fysiikan lakien olevan oikeasti

yleistyksiä säännönmukaisuuksista

maailmassamme.

Ne eivät ole olemassa itsessään.

Niillä ei ole ontista painoarvoa.

Ne eivät voi luoda maailmaa

tyhjästä.

Se on alkukantainen näkemys

fysiikan laista.

Ja jos et usko minua,

kuuntelepa Stephen Hawkingia,

joka loi mallin maailmankaikkeudesta,

joka sisältyi itseensä,

ja joka ei vaatinut ulkoista syytä
tai minkäänlaista luojaa,

ja ehdotettuaan tällaista mallia

Hawking oli vielä hämillään.

Hän sanoi, tämä malli on vain yhtälöitä.

Mikä puhaltaa elämän noihin yhtälöihin

ja luo maailman, jota ne voivat kuvailla?

Hän oli äimällä tästä,

joten yhtälöt itse
eivät pysty tekemään tällaisia

tai ratkaisemaan olemisen arvoitusta.

Ja sitäpaitsi, vaikka ne pystyisivätkin,

miksi juuri tällaiset lait?

Miksi kvanttikenttäteoria, joka kuvailee

maailmaa, jossa on tietyt voimat

ja hiukkaset jne.?

Miksei täysin toisenlaiset lait?

On monia matemaattisesti
johdonmukaisia lakeja.

Miksi ei olisi yhtään lakia?
Miksei pelkkä tyhjyys?

Tämä on ongelma, uskokaa tai älkää,

jota pohdiskelevat fyysikot
miettivät paljon,

ja tässä kohtaa he usein
menevät metafysiikkaan,

sanotaan että ehkä lait,

jotka kuvaavat maailmaa,

ovatkin vain joukko lakeja

ja ne kuvaavat todellisuuden osaa,

mutta ehkä jokainen yhtenevä lakien joukko

kuvaa toista todellisuuden osaa

ja tosiasiassa kaikki mahdolliset
fyysiset maailmat

ovat todella olemassa tuolla jossain.

Näemme vain pienen osan todellisuutta,

jota kuvailevat kvanttikenttäteorian lait,

mutta on monia muita maailmoja,

todellisuuden osia, joita kuvailevat

täysin erilaiset teoriat,

jotka eroavat omistamme tavoilla,
joita emme voi kuvitella,

jotka ovat käsittämättömän vieraita.

Steven Weinberg,

hiukkasfysiikan standardimallin luoja,

on leikitellyt tällaisella ajatuksella,

että kaikki mahdolliset maailmat
ovat olemassa.

Ja nuorempi fyysikko, Max Tegmark,

joka uskoo kaikkien matemaattisten
rakenteiden olemassaoloon,

ja että matemaattinen oleminen
on sama kuin

fyysinen oleminen,

joten meillä on valtavan
moninainen maailma,

johon sisältyvät kaikki
loogiset mahdollisuudet.

Valitessaan tämän metafyysisen tien

fyysikot ja filosofit itse asiassa

palaavat hyvin vanhaan ideaan,

jonka juuret ovat Platossa.

Se on periaate ikuisuusopista,

suuresta olemassaolon ketjusta,

jossa todellisuus on niin täynnä kuin voi.

Se on niin kaukana tyhjyydestä

kuin vain voi olla.

Meillä on siis kaksi ääripäätä.

Toisessa on pelkkä tyhjyys,

ja lisäksi meillä on kuva maailmasta,

johon sisältyvät kaikki
mahdolliset maailmat

toisessa ääripäässä: täyteläisin maailma,

tyhjyys, yksinkertaisin
mahdollinen maailma.

Mitä on ääripäiden välissä?

On kaikenlaisia välimaailmoja,

joissa on joitain asioita
ja jotkut asiat uupuvat.

Joten yksi välimaailma

on sanotaan vaikka
kauniin matemaattinen,

se hylkää epätäydelliset kohdat,

rumat epäsymmetriat ja sellaiset.

Jotkut fyysikot väittävät,

että elämme kauneimmassa
todellisuudessa.

Arvelen, että Brian Greene on yleisössä,

ja hän on kirjoittanut kirjan
"Kätketyt ulottuvuudet".

Hän väittää, että maailmamme
on matemaattisesti

hyvin kaunis.

Älkää uskoko häneen. (Naurua)

Se on hurskas toive,
toivoisin että se olisi totta,

mutta toissapäivänä hän taisi myöntää,

että se on ruma maailmankaikkeus.

Se on tyhmästi rakennettu,

siinä on liikaa
mielivaltaisia kytkentävakioita

ja massasuhteita

ja turhia alkeishiukkasten ryhmiä,

ja mitä helvettiä on pimeä energia?

Se on tikuista ja purukumeista
tehty kyhäelmä.

Se ei ole kaunis maailma. (Naurua)

Ja lisäksi on paras
mahdollisista maailmoista

eettisessä mielessä.

Nyt kuuluu vakavoitua,

se on maailma, jossa olennot

eivät kärsi turhaan,

jossa ei ole asioita kuten

lasten syöpiä tai holokaustia.

Se on eettinen mielikuva.

Yhtä kaikki, tyhjyyden

ja täyden todellisuuden välillä

on erikoismaailmoja.

Tyhjyys on erityistä.
Se on yksinkertaisinta.

Sitten on kaunein
mahdollinen maailma.

Se on erityistä.

Kaikista täysin maailma, se on erityistä.

Mutta mitä jätämme pois?

On myös kämäsiä,

geneerisiä maailmoja,

jotka eivät ole mitenkään erityisiä,

jotka ovat sattumanvaraisia.

Ne ovat kaukana tyhjyydestä

mutta myös kaukana täyteydestä.

On sekoitus kaaosta ja järjestystä,

matemaattista kauneutta
ja rumuutta.

Kuvailisin näitä maailmoja

äärettömänä, keskinkertaisena,
keskeneräisenä sotkuna,

geneerisenä todellisuutena, eräänlaisena
kosmisena kikkakolmosena.

Ja nämä maailmat,

onko missään niistä jumaluutta?

Kenties, mutta jumaluus ei ole täydellinen

kuten abrahamilainen Jumala.

Jumaluus ei ole täysin hyvä
eikä kaikkivoipa.

Se voi sen sijaan olla 100 % paha

ja vain 80 % tehokas,

mikä mielestäni kuvailee ympärillä olevaa
maailmaamme. (Naurua)

Ehdotankin, että ratkaisu

olemisen arvoitukseen

on se, että maailma, jossa olemme,

on yksi näistä geneerisistä maailmoista.

Todellisuudesta pitää tulla jonkinlainen.

Siitä voi tulla joko ei-mitään

tai kaikkea tai jotain siltä väliltä.

Jos siinä on jokin erityispiirre,

kuten että se on kaunis tai täysi

tai yksinkertainen kuten tyhjyys,

sellainen vaatisi selityksen.

Mutta jos se on vain sattumanvarainen
geneerinen maailma,

ei ole sen kummempaa selitystä.

Ja tosiaankin sanoisin,

että sellaisessa maailmassa elämme.

Siihen tiede viittaa.

Aiemmin tällä viikolla

saimme kiinnostavia uutisia, että

inflaatioteoria, joka ennustaa suuren,

äärettömän, sotkuisen, sattumanvaraisen
ja merkityksettömän todellisuuden,

joka on kuin vaahtoavaa sampanjaa,

joka valuu pullosta loputtomiin,

valtava maailma,
enimmäkseen erämaata,

jossa siellä täällä on kauneuden,
järjestyksen ja rauhan kuplia,

tämä on todistettu,

tämä inflaatiomalli,
niiden havaintojen perusteella,

jotka on tehty Antarktikan teleskoopeilla,

jotka etsivät jälkiä gravitaatioaalloista

juuri ennen alkuräjähdystä.

Varmaan kaikki tiedätte tämän.

Joten uskon siihen, että on todisteita,

että tällaisessa maailmassa
olemme jumissa.

No, miksi sitten välittäisit?

No — (Naurua) —

kysymys "Miksi maailma on?",

tuo kosminen kysymys, se linkittyy

läheisempään kysymykseen:

Miksi minä olen? Miksi sinä olet?

Olemassaolommehan vaikuttaa
ällistyttävän epätodennäköiseltä,

koska on hirvittävä määrä
geneettisesti mahdollisia ihmisiä,

jos laskee sen katsomalla

geenien määrää ja alleelien määrää jne,

ja näiden laskutuloksien summa kertoo

että on noin 10 potenssiin 10 000

geneettisesti mahdollista ihmistä.

Se lukema on googolin
ja googolplexin välillä.

Ja kaikkiaan eläneitä ihmisiä

on 100 miljardia, ehkä 50 miljardia,

pikkiriikkinen murto-osa, joten kaikki me

olemme voittaneet kosmisessa lotossa.

Olemme tässä. Okei.

Joten millaisessa maailmassa
haluamme elää?

Haluammeko elää erityisessä maailmassa?

Mitä jos elämme kauneimmassa
mahdollisessa maailmassa?

Kuvitelkaa eksistentiaalinen paineemme

elää sen mukaisesti, olla hienoja,

olla pilaamatta sitä kaikkea.

Tai mitä jos elämme täysimmässä
mahdollisessa maailmassa?

Siinä mielessä olemassaolomme on taattua,

koska jokainen mahdollinen asia

on siinä maailmassa,

mutta valintamme
olisivat merkityksettömiä.

Jos käyn moraalista kamppailua
ja tuskailen

ja päätän tehdä oikein,

mitä se muuttaisi,

koska on ääretön määrä

minuja,

jotka myös tekevät oikein

ja ääretön määrä väärin tekeviä.

Joten valintani ovat merkityksettömiä.

Emme halua elää erityisessä maailmassa.

Ja jos eläisimme tyhjyydessä,

emme kävisi tätä keskustelua.

Ajattelen, että kun elämme
geneerisessä maailmassa,

jossa on ikäviä ja kivoja juttuja,

voimme vahvistaa kivoja juttuja

ja heikentää ikäviä

ja se antaa merkityksen elämällemme.

Universumi on mieletön,

mutta voimme luoda mielekkyyttä,

ja se on hyvä,

ja todellisuuden
kokonaisvaltainen keskinkertaisuus

tavallaan resonoi sen
keskinkertaisuuden kanssa,

jota kaikki koemme sisimmässämme.

Tiedän, että koette sitä.

Olette erityisiä,

mutta olette kaikki salaa keskinkertaisia,

eikö?

(Naurua) (Taputuksia)

No, ehkä ajattelet, että tämä arvoitus,
tämä olemisen arvoitus,

on vain turhaa jauhamista.

Et ole ihmeissäsi
universumin olemassaolosta

etkä olekaan yksin.

Bertrand Russell sanoi:

"Minun kuuluisi sanoa, että
maailma vain on, siinä kaikki."

Vain alaston totuus.

Ja professorini Kolumbiassa,
Sidney Morgenbesser,

filosofinen neropatti,

kun sanoin hänelle: "Professori,

miksi on jotain eikä vain ei-mitään?"

Hän sanoi: "Vaikka olisi vain ei-mitään,

et siltikään olisi tyytyväinen."

Siis — (Naurua) — okei.

Ette siis ole ihmeissänne. En välitä.

Mutta kerron lopuksi jotain,

jonka voin taata hämmästyttävän teitä,

koska se on hämmästyttänyt
kaikkia nerokkaita,

mahtavia ihmisiä
täällä TED-konferenssissa,

kun olen kertonut sen heille, eli:

Minulla ei ole ikinä ollut kännykkää.

Kiitos.

(Naurua) (Taputuksia)