Oppia yhteiskunnasta pelaten | Maria Heiskanen | TEDxOtaniemi

Do you think that 9th graders would discuss municipal elections on their own? Maybe if they felt that the decisions were relevant to them?

Maria Heiskanen is a social scientist, who is one of the developers of a learning game about how society works. The game combines experiential learning with hard data from social statistics, and promotes civic engagement while still being fun. Which is nice.

This talk was given at a TEDx event using the TED conference format but independently organized by a local community. Learn more at http://ted.com/tedx

Mä pyytäisin teitä laittamaan
ihan hetkeks aikaa silmät kiinni.

Kuvitelkaa, että te ootte
ysiluokkalaisia ja,

että te hengaatte teidän
kavereiden kanssa koulun pihalla.

Miettikää, että mistä te juttelette.

Voitte avata silmät.

Ja nyt käsi ylös,

kuinka monen porukassa
juteltiin kunnallisvaaleista?

(Naurua)

Kovin montaa kättä ei oo ylhäällä ja
mä en sitä oikeastaan odottanutkaan.

Siitä että nuoret ei ole kiinnostuneita

yhteiskunnallisista asioista ja
päätöksenteosta,

on oltu vähän huolissaan.

Tieto yhteiskunnasta saatta tuntua
ehkä vähän etäiseltä tai hajanaiselta.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä
on vaikka viime eduskuntavaalit,

joissa nuorimpien ikäryhmien äänestys-
prosentti oli kaikista alhaisin.

No, meitä on viis yhteiskuntatieteilijää
ja me ryhdyttiin pohtimaan, että

miten sitä yhteiskuntaa koskevaa tietoa
olisi mahdollista esittää jotenkin

innostavammalla tavalla.

Sillä tavalla, että se kannustaisi
nuorta osallistumaan enemmän.

Mitään taikapilleriä ei tietenkään oo
teinien kiinnostuksen herättämiseen,

mut se mistä me lähdettiin liikkeelle oli,
että jos sen sijaan,

että tietoa annetaan ylhäältä alaspäin,

annetaan nuorille mahdollisuus
keskustella asioista yhdessä

ja me kehitettiin peli.

Sen pelin nimi on yhteiskuntasimulaattori,
ja se on roolipeli.

Siinä se tieto on sellaisessa muodossa,
että se liikuttaa ja koskettaa

ja saa ehkä myös sitä kautta
oppimisen käyntiin

ja sen pelin ajatuksena on tavallaan
ehkä huijata nuoria puhumaan sellaisista

ehkä epäkiinnostavista asioista
kuten verotus tai hyvinvointivaltio.

Siinä pelissä jokainen pelaaja saa
pelin alussa itselleen roolihahmon,

johon eläytyä sen pelin ajan.

Nää roolihahmot on tehty eläväntuntuisiksi
ja monella heistä onkin esikuvansa

ihan oikeassa elämässä.

Sit pelinaikana pelaajille esitetään
kysymyksiä

erilaisista yhteiskunnallisista asioista,

kuten vaikka että pitäisikö
alkoholin hintaa nostaa tai laskea?

Tai tulisiko yhteinen kouluruokailu
kokonaan lopettaa?

Pelaajille annetaan tietoa päätöksenteon
tueksi ja lisäksi hän saa itse äänestä,

että mikä heidän mielestä on parasta
järjestää tää kyseinen asia.

Äänestystuloksilla on sitten seurauksia,
vaikutuksia näihin roolihahmoihin,

riippuen esimerkiksi hahmon koulutuksesta
tai sukupuolesta.

Pelin aikana pelaajat liikkuu
pelitilaan asetetulla asteikolla.

Se pelitila voi olla vaikka
luokkahuone tai auditorio.

Ja ne äänestysten tulokset tuntuu
siis ihan fyysisen liikkeen kautta,

mikä erottaakin tämän pelin
digitaalisista peleistä.

Ehkä tärkein osa tätä peliä tulee
sen jälkeen, kun käydään keskustelua

siitä miten ne roolihahmot liikkui
sen aikana, minkälaiset asiat vaikutti

minkälaisiin roolihahmoihin.

Ja ennen kaikkea, olisiko joku pelaaja
äänestänyt toisella tavalla sen jälkeen,

kun kuulee minkälaisia vaikutuksia
sillä päätöksellä on.

Me tiedätään, että tällä tavalla niitä
vaikeelta ja monimutkaiselta tuntuvia asioita

on mahdollista esittää yksinkertaisemmassa
ja helpommin ymmärrettävässä muodossa.

Tällaisissä peleissä oppiminen on
kokemuksellista.

Kun on hetken aikaa taivaltanut
92-vuotiaan Hilja-mummon saappaissa

niin voi olla, että vaikka ne
vanhusten asiat

ei tunnukaan enää niin
etäisiltä tai turhilta.

Ja sen lisäksi, että tässä pelissä on
tosi paljon faktatietoa yhteiskunnasta

niin ennen kaikkea se tarjoaa
mahdollisuuden olla hetken aikaa jonkun

toisen ihmisen roolissa.

Toimii siis ehkä eräänlaisena
empatiaharjoituksena.

Me ollaan kaikki ihan erilaisissa
tilanteissa tässä yhteiskunnassa

ja ne päätökset vaikuttaa eri tavalla
vaikka sinkkuun Kalliossa kun

maanviljeliään Perniössä.

Ja me ainakin ajatellaan, et
empatiaa ja toisen ymmärtämistä

ei voi koskaan olla liikaa.

Tän pelin tarkoituksena ei ole välttämättä
tuottaa uusia jäseniä puoluepolitiikkaan,

vaikka toki joku voi siihenkin kipinän
tästä saada,

mut ennen kaikkea me haluttais osoittaa
nuorille,

et politiikka on hyvin arkipäiväistä.

Se on erilaisten ihmisten etujen ja
arvojen yhteensovittamista.

Ja tässä pelissä onkin parasta, että
kukaan ei voi olla oikeassa tai väärässä,

ei ole voittajia tai häviäjiä.

Ihan samalla tavalla kuin politiikka on
neuvottelua, tässä pelissä opetellaan

yhdessä keskustelemista.

Me ollaan pelattu tätä peliä erilaisten
ja eri ikäisten ryhmien kanssa

ja koettu monenlaisia
onnistumisen kokemuksia.

Ehkä parhaita hetkiä on ollut
sellaiset kun

pelin alussa salin takaosassa

kännykkää tuijottanut nuori onkin sitten
pelin lopuksi esittänyt

pureskeltuja ajatuksia siitä,

että mitä tapahtuu jos alkoholin hintaa
nostetaan tai lasketaan kovasti.

Tai jos ryhmä nuoria alkaa keskenään
väittelemään,

että pitäiskö se kouluruokailu
lopettaa vai ei.

Koska nuoret ei oo tyhmiä.

Nuorilla on ihan uskomaton kyky
havainnoida ympäristöä

ja myös vaikuttaa siihen,

jos heille vain annetaan
siihen mahdollisuus.

Ja siihen kaikkeen on paljon helpompi
lähteä mukaan, jos on edes pieni kokemus

siitä, että mä tiedän, että mä osaan
ja mun ajatuksilla on väliä.

Ja se on se mitä me haluttais
tällä pelillä saavuttaa.

Kiitos.

(Aplodeja)