Voiko ennakkoluuloista seurata mitään hyvää?

Ajattelemme usein, että ennakkoluulot ja puolueellisuus johtuvat tietämättömyydestä. Psykologi Paul Bloom pyrkii kuitenkin osoittamaan, että ennakkoluuloisuus on usein luonnollista, järkevää... jopa moraalista. Bloomin mukaan meidän on tärkeää ymmärtää, kuinka omat puolueelliset asenteemme toimivat, jotta voimme hallita niitä, kun ne menevät pieleen.

Kun ajattelemme ennakkoluuloja
ja syrjintää,

yhdistämme sen usein typeriin
ja ilkeisiin ihmisiin

tekemässä tyhmiä ja
pahoja tekoja.

Tämän ajatuksen on tiivistänyt hienosti

brittiläinen kriitikko
William Hazlitt,

joka kirjoitti: "Ennakkoluulo on
tietämättömyyden lapsi."

Yritän saada teidät vakuuttuneeksi,

ettei asia ole näin.

Haluan saada teidät vakuuttuneeksi,

että ennakkoluuloisuus ja puolueellisuus

on luonnollista, usein järkevää,

ja osoittaa usein jopa hyvää moraalia,

ja luulenpa, että heti kun
ymmärrämme tämän,

meidän on helpompi ymmärtää niitä,

kun ne menevät pieleen

ja niillä on järkyttäviä seurauksia,

ja meidän on helpompi tietää,
mitä tehdä,

kun niin tapahtuu.

Aloitetaan stereotypioista.
Katsot minua,

tiedät nimeni, tiedät minusta
joitakin faktoja,

saattaisit arvostella minua.

Voisit arvuutella etnistä taustaani,

poliittista suuntautumistani,
uskonnollista vakaumustani.

Tällaiset tuomiot ovat yleensä tarkkoja.

Me olemme tällaisessa hyvin taitavia.

Olemme taitavia siksi,

koska kyky luokitella ihmisiä
stereotypioihin

ei ole mikään sattumanvarainen
mielen oikku,

vaan erityinen vaisto

osana laajempaa prosessia,

mikä tarkoittaa,
että meillä on kokemusta

asioista ja ihmisistä maailmassa,

niiden eri luokista.

Voimme käyttää kokemustamme
tehdäksemme yleistyksiä

uusista tapauksista näissä ryhmissä.

Jokaisella teistä on paljon kokemusta

tuoleista, omenoista ja koirista,

ja niiden perusteella arvailisit

tilanteeseen perehtymättä,

että voisit istua tuolilla,

voisit syödä omenan, koira haukkuu.

Voimme olla väärässä.

Tuoli voi hajota, jos istut siihen,

omena voi olla myrkytetty,
eikä koira hauku.

Itse asiassa tämä on minun koirani
Tessie, joka ei hauku.

Useimmiten olemme tässä taitavia.

Teemme enimmäkseen hyviä arvauksia,

sekä sosiaalisissa että ei-sosiaalisissa
yhteyksissä,

jos meillä ei olisi tätä kykyä,

jos emme olisi pystyneet arvaamaan oikein
uusissa kohtaamisissa,

emme olisi selviytyneet.

Hazlitt myönsi tämän myöhemmin

erinomaisessa esseessään.

Hän kirjoittaa: "Ilman ennakkokäsityksiä
ja tottumusta,

en pystyisi löytämään tietäni
huoneen halki;

enkä osaisi käyttäytyä
missään tilanteissa,

enkä osaisi tuntea mitään
elämäni ihmissuhteissa."

Tai puolueellisuus.

Toisinaan erottelemme maailman

meihin ja heihin,
sisäpiiriin ja ulkopuolisiin,

joskus kun teemme näin,

tiedämme, että teemme väärin,

ja olemme vähän häpeissämme.

Toisinaan taas olemme ylpeitä siitä.

Myönnämme sen avoimesti.

Lempiesimerkkini tästä on

yleisökysymys,

republikaanien keskustelutilaisuudessa
ennen viime vaaleja.

(Video) Anderson Cooper:
Mennään yleisökysymyksiin,

kysymys ulkomaanavusta?
Olkaa hyvä rouva.

Nainen: Amerikkalaiset kärsivät

maassamme juuri nyt.

Miksi jatkamme ulkomaanavun
lähettämistä

muihin maihin,

vaikka tarvitsisimme kaiken
avun itsellemme.

AC: Kuvernööri Perry, mitä sanotte tähän?

(Suosionosoituksia)

Rick Perry: Juuri näin, mielestäni --

PB: Jokainen näistä
lavalla olijoista

hyväksyi kysymyksen lähtökohdan,

että amerikkalaisina, meidän tulisi
huolehtia enemmän

amerikkalaisista kuin muista ihmisistä.

Yleensä ihmisiä hallitsee

solidaarisuus, lojaalisuus,
ylpeys ja isänmaallisuus,

suhteessa omaan maahansa ja
suhteessa omaan etniseen ryhmäänsä.

Poliittiseen kantaan katsomatta, monet
ovat ylpeitä amerikkalaisuudestaan,

ja he suosivat amerikkalaisia.

Muissa maissa asuvat tuntevat
samoin suhteessa omaan kansaansa,

ja samoin tunnemme
etnisyytemme suhteen.

Joku teistä saattaa kiistää tämän.

Joku teistä voi olla niin
kosmopoliittinen,

että ajattelet, ettei etnisyys ja
kansalaisuus

huojuta moraaliasi.

Vaikka sivistyneisyytesi hyväksyisi,

että on sallittua vetää vähän kotiinpäin,

kun on kyseessä ystävät ja perhe,

läheiset ihmiset,

ja näin jopa sinä teet eron

meidän ja muiden välille.

Tällainen erottelu on luonnollista

ja moraalisesti oikein,
mutta se voi mennä pieleen,

ja tämä oli osa merkittävän
sosiaalipsykologin,

Henry Tajfelin, tutkimusta.

Tajfel syntyi Puolassa 1919.

Hän muutti Ranskaan
opiskelemaan,

koska hän ei juutalaisena päässyt
yliopistoon Puolassa.

Sitten hän värväytyi Ranskan armeijaan

Toisessa maailmansodassa.

Hänet vangittiin, ja hän päätyi
sotavankileirille.

Se oli hänelle pelottavaa aikaa,

sillä juutalaisena

hänet olisi voitu siirtää
keskitysleirille,

mistä hän tuskin
olisi selvinnyt hengissä.

Kun sota päättyi
ja hänet vapautettiin,

suurin osa hänen ystävistään
ja perheestään oli kuollut.

Hän osallistui monenlaiseen
toimintaan.

Hän auttoi sotaorpoja.

Mutta hänen pitkäaikainen kiinnostuksensa

oli ennakkoluulojen tutkiminen.

Hän haki arvostettua
brittiläistä apurahaa

stereotypioiden tutkimiseen
ja sai sen.

Niin alkoi hänen upea
tutkijanuransa.

Hänen uransa alkoi oivalluksesta,

että enemmistön käsitys

holokaustista oli väärä.

Siihen aikaan useimmat ajattelivat,

että holokausti johtui siitä,

että osa saksalaisista oli traagisesti
turmeltuneita

jonkin geneettisen virheen takia,
autoritäärisiä persoonallisuuksia.

Tajfel kiisti tämän.

Tajfelin mukaan se,
mitä näemme holokaustissa,

on vain paisuteltu

normaali psykologinen
prosessi,

joka on meissä jokaisessa.

Tutkiakseen tätä, hän teki
sarjan klassisia kokeita

brittiläisille nuorille.

Yhdessä kokeessa hän kysyi

englantilaisilta nuorilta
joukon kysymyksiä,

ja heidän vastauksiinsa perustuen
hän sanoi:

"Olen katsonut vastauksianne,
ja niihin perustuen,

olen saanut selville" --

hän kertoi puolelle heistä --

"että pidätte joko Kandinskyn teoksista,

tai Kleen teoksista."

Tämä oli täyttä puppua.

Heidän vastauksillaan ei ollut mitään
tekemistä taiteilijoiden kanssa.

Luultavasti he eivät olleet
kuulleetkaan näistä taiteilijoista.

Hän teki jaon täysin mielivaltaisesti.

Mutta hän sai selville, että tällä
jaolla oli merkitystä,

joten kun hän myöhemmin antoi
tutkittaville rahaa,

he antoivat sitä mieluummin

oman ryhmänsä jäsenille

kuin toisen ryhmän jäsenille.

Vielä pahempaa oli,
että he olivat kiinostuneita

osoittamaan eroja

oman ja toisen ryhmän välillä.

He olivat valmiita antamaan
rahaa omalle ryhmälleen,

jos he näin voisivat antaa
toiselle ryhmälle entistä vähemmän.

Tällaiset ennakkoluulot näyttäytyvät
jo varhain.

Kollegani ja vaimoni,
Karen Wynn, Yalessa,

on tehnyt sarjan tutkimuksia
vauvoilla,

joissa hän näytti vauvoille nukkeja.

Näillä nukeilla oli tiettyjä
ruoka mieltymyksiä.

Yksi nukeista saattoi pitää
vihreistä pavuista.

Toinen nukke piti kekseistä.

He testasivat lasten omia
ruokamieltymyksiä,

tyypillisesti pikkulapset pitävät
enemmän kekseistä.

Vaikuttiko tämä siihen,

kuinka he kohtelivat nukkeja?
Sillä oli paljon merkitystä.

He olivat taipuvaisia
suosimaan nukkea,

jolle maistui sama ruoka kuin heille.

Pahempaa oli, että he pitivät
enemmän nukeista,

jotka rankaisivat nukkea,
joka piti eri ruuista.

(Naurua)

Näemme tällaista sisä- ja ulkopiiri-
psykologiaa koko ajan.

Näemme sitä polittisissa kiistoissa

eri ideologisten ryhmien välillä.

Sodassa näemme siitä
äärimmäisiä tapauksia,

jossa ulkopuolisille ei pelkästään
anneta vähemmän,

vaan ne epäinhimillistetään,

kuten natsit pitivät juutalaisia

loisina ja syöpäläisinä,

tai amerikkalaiset pitivät
japanilaisia rottina.

Stereotypiat voivat myös
mennä pieleen.

Usein ne ovat järkeviä ja
hyödyllisiä,

mutta joskus järjettömiä,

ne antavat vääriä vastauksia,

ja toisinaan

ne johtavat moraalittomiin seurauksiin.

Eniten tätä on tutkittu

rotukysymysten yhteydessä.

Ennen 2008 vaaleja
tehtiin tutkimus,

jossa sosiaalipsykologit
tarkastelivat missä määrin

ehdokkaat assosioituivat
Amerikkaan,

kuten tiedostamattomaan assosiaatioon
Amerikan lipun yhteydessä.

Eräässä tutkimuksessa verrattiin

Obamaa ja McCainia,
jonka perusteella McCainin

ajateltiin olevan enemmän
amerikkalainen,

ihmiset eivät olleet tästä
kovin yllättyneitä.

McCain on juhlittu sotasankari,

ja monet ihmiset sanoisivat

hänen tarinaansa enemmän amerikkalaiseksi.

He vertasivat Obamaa myös

Englannin pääministeri Tony Blairiin,

ja myös Blair koettiin

enemmän amerikkalaiseksi
kuin Obama,

vaikka tutkimukseen osallistuneet
tiesivät,

ettei hän ole amerikkalainen ensinkään.

He reagoivat tietysti

hänen ihonväriinsä.

Nämä stereotypiat ja
ennakkoasenteet

vaikuttavat maailmaamme

sekä hienovaraisesti että
tärkeällä tavalla.

Tuoreessa tutkimuksessa
tutkijat laittoivat

lisäsovelluksen eBayssa myynnissä oleviin
baseball-kortteihin.

Joitakin korteista piteli
valkoiset kädet,

toisia tummat kädet.
Kortit olivat samoja.

Tummissa käsissä olleista
korteista

tarjottiin vähemmän kuin

valkoisissa käsissä olleista.

Stanfordissa tehdyssä tutkimuksessa

psykologit tutkivat ihmisten tuomioita

valkoihoisen henkilön murhatapauksessa.

Vaikka kaikki muut tekijät pidettiin
vakiona, kävi ilmi,

että teloitettavaksi
valitaan todennäköisimmin

oikealla puolella oleva mies

kuin vasemmalla oleva,

suurimmaksi osaksi siksi,

koska oikeanpuoleinen näyttää
enemmän tummaihoiselta,

enemmän afroamerikkalaiselta.

Tämä vaikuttaa ihmisten
päätöksiin hänen kohtalostaan.

Nyt kun tiedämme tämän,

kuinka voimme vastustaa sitä?

Siihen on monia keinoja.

Yksi on vedota
ihmisten tunteisiin,

ihmisten empatiaan.

Usein teemme näin tarinoiden kautta.

Niinpä jos olet suvaitsevainen vanhempi

ja haluat rohkaista lapsiasi

uskomaan ei-perinteisiin perhearvoihin,

saatat antaa heille tällaisen kirjan.
["Heatherillä on kaksi äitiä"]

Jos olet konservatiivinen,

saatat antaa heille tällaisen kirjan.

(Naurua)
["Apua! Äiti! Sänkyni alla on liberaaleja!"]

Yleensä tarinat saavat

nimettömät vieraat
tuntumaan läheisiltä.

Välitämme ihmisistä,

kun pidämme heitä yksilöinä,

tämän olemme nähneet kautta historian.

Kuten Stalin apokryfisesti sanoi:

"Yhden ihmisen kuolema on tragedia,

miljoonan kuolema on tilastotiedettä,"

ja Äiti Teresa sanoi:

"En koskaan toimi massojen vuoksi,

vaan yhden ihmisen vuoksi."

Psykologit ovat tutkineet tätä.

Yhdessä tutkimuksessa

ihmiset saivat listan, jossa oli
tosiasioita kriiseistä,

ja katsottiin kuinka paljon
he lahjoittivat

näiden kriisien ratkaisuun.

Toisessa ryhmässä ihmisille ei
annettu faktoja,

mutta kerrottiin
yksittäistapauksista,

ja he saivat nimiä ja kasvoja.

Selvisi, että he antoivat
paljon enemmän.

Tämä ei ole uutta ihmisille,

jotka ovat mukana
hyväntekeväisyystyössä.

He eivät yleensä hukuta ihmisiä

faktojen ja tilastojen tulvaan.

Näytä heille mieluummin kasvoja,

niin näytät ihmisiä.

On mahdollista, että laajentamalla
sympatiamme kohteita,

on mahdollista laajentaa ryhmää,
johon tuntee kuuluvansa.

Tämä on Harriet Beecher Stowe.

Tarinan mukaan

presidentti Lincoln kutsui hänet

sisällissodan aikana Valkoiseen Taloon

ja sanoi hänelle:

"Sinä siis olet pikku-rouva,
joka aloitti tämän suuren sodan."

Hän puhui kirjasta "Setä Tuomon tupa".

"Setä Tuomon tupa" ei ole
suuri filosofinen teos

teologisessa, eikä ehkä edes
kirjallisessa mielessä,

mutta se teki hyvää työtä

saadessaan ihmiset asettumaan
toisten saappaisiin,

joihin he eivät
muuten olisi asettuneet,

orjien saappaisiin.

Tämä on hyvinkin voinut käynnistää

suuren yhteiskunnallisen muutoksen.

Paljon myöhemmin,
kun katsotaan Amerikkaa

viime vuosikymmeninä,

on syytä uskoa, että
"Bill Cosby Shown" tyyliset sarjat

ovat radikaalisti muuttaneet
asenteita afroamerikkalaisia kohtaan,

kun taas "Will & Grace" ja
"Moderni perhe" -sarjat

ovat muuttaneet asenteita

homoseksuaaleja kohtaan.

Ei ole liioiteltua sanoa,

että amerikkalaisten moraalin
muuttumisen

pääkatalysaattori on ollut
tilannekomiikka.

Kysymys ei ole vain tunteista,

ja haluan lopettaa vetoamalla

ajattelukykyyn.

Ihanassa kirjassaan,

"The Better Angels of Our Nature",

Steven Pinker sanoo:

Vanhassa testamentissa sanotaan:
rakasta lähimmäistäsi,

ja Uudessa testamentissa sanotaan:
rakasta vihollisiasi,

mutta en todella rakasta kumpiakaan,

mutta en halua tappaa heitä.

Tiedän velvollisuuksistani
heitä kohtaan,

mutta moraaliset tunteeni ja
uskomukseni,

kuinka minun pitäisi käyttäytyä
heitä kohtaan,

eivät perustu rakkauteen.

Ne perustuvat ihmisoikeuksien
ymmärtämiseen,

uskomukseen, että heidän elämänsä
on heille yhtä arvokas

kuin oma elämäni minulle.

Tätä tukeakseen hän kertoo

filosofi Adam Smithin tarinan,

jonka haluan kertoa myös teille,

vaikka aion muuttaa sitä

vähän modernimmaksi.

Aluksi Adam Smith pyytää
sinua kuvittelemaan

tuhansien ihmisten kuoleman,

ja kuvittele nämä tuhannet ihmiset

maahan, joka ei ole sinulle tuttu.

Se voi olla Kiina tai Intia tai jokin
Afrikan maa.

Smith kysyy, miten reagoit?

Ja sinä sanot, voi kuinka kamalaa,

ja jatkat elämääsi eteenpäin.

Jos avaat New York Timesin tai
vastaavan verkkosivun,

ja näet tämän, itse asiassa
näin meille tapahtuu koko ajan,

me vain jatkamme elämäämme.

Smith sanoo: mutta ajattelepa
sen sijaan,

että huomenna

pikkusormesi katkeaa.

Sillä on suuri merkitys, Smith sanoo.

Sinä yönä et nuku,

kun pohdit asiaa.

Tästä herää kysymys:

Uhraisitko tuhansien elämän

säästääksesi pikkusormesi?

Vastaa nyt tähän itseksesi päässäsi,

mutta Smith sanoo, ehdottomasti ei,

mikä hirveä ajatus.

Tämä herättää kysymyksen,

kuten Smith ilmaisee:

"Kun passiiviset tunteemme ovat
melkein aina

halpamaisia ja itsekkäitä,

kuinka voi olla, että aktiivisten
periaatteidemme

pitäisi usein olla niin
ystävällisiä ja jaloja?"

Smith vastaa: "Se on järki,
moraali, omatunto.

Tämä huutaa meille äänellä,

joka yllättää
ylimielisimmän kiihkomme,

että olemme vain yksi joukosta,

joka ei ansaitse kunnioitusta
enempää kuin kukaan muu."

Tätä viimeistä osaa kutsutaan

tasapuolisuuden periaatteeksi.

Tämä puolueettomuuden periaate
ilmenee

kaikissa maailman uskonnoissa,

kaikissa on eri versio
kultaisesta säännöstä,

ja kaikki maailman moraalifilosofiat,

jotka ovat hyvin erilaisia,

jakavat ennakko-oletuksen,
että meidän pitäisi arvioida moraalisuutta

puolueettomasta näkökulmasta.

Mielestäni paras perustelu tälle

ei tule uskonnoista tai filosofioista,

vaan Humphrey Bogartilta

"Casablanca" elokuvan lopussa.

Spoilerivaroitus:
hän kertoo rakastetulleen,

että heidän on erottava
yleisen edun vuoksi,

ja hän jatkaa, en tee aksenttia, mutta

hän sanoo: " Ei vaadi paljon nähdä,

että kolmen pienen ihmisen ongelmat

eivät merkitse mitään tässä
hullussa maailmassa."

Järkemme saattaa saada meidät
sivuuttamaan halumme.

Järkemme voi motivoida meitä

laajentamaan empatiaamme.

Se voi motivoida meitä kirjoittamaan
kirjan kuten "Setä Tuomon tupa",

tai lukemaan sellaisen.

Järkemme voi motivoida
meitä luomaan

käytäntöjä ja kieltoja
ja lakeja,

jotka rajoittavat meitä

käyttäytymästä impulsiivisesti,

silloin kun, järkevinä olentoina,

tunnemme, että meidän pitäisi
pidättäytyä.

Tämän vuoksi on perustuslaki.

Perustuslaki on jotakin, joka
asetettiin menneisyydessä

jota noudatetaan tässä hetkessä,

ja se kertoo,

että vaikka haluaisimme
valita uudelleen

suositun presidentin kolmanneksi kaudeksi

ja vaikka valkoiset amerikkalaiset

haluaisivat palauttaa orjuuden,
me emme voi.

Olemme rajoittaneet itseämme.

Sidomme itseämme myös muilla tavoin.

Tiedämme, että kun on aika
valita joku

työntekijä, palkinnon saaja,

olemme vahvasti puolueellisia
rodun suhteen,

olemme puolueellisia
sukupuolen suhteen,

heidän viehättävyytensä suhteen,

ja toisinaan saattaisimme sanoa:
"Hyvä, näin sen pitääkin olla."

Toisinaan sanomme: "Tämä on väärin."

Tämän torjumiseksi ei auta,

että vain yritämme enemmän,

vaan luokaamme tilanteita,

joissa nämä toissijaiset asiat
eivät vaikuta meihin,

tämän takia monet orkesterit
pitävät

muusikoiden koe-esiintymiset
esiripun takana,

näin he saavat vain sen tiedon,

jonka uskovat tarvitsevansa.

Ennakkoluulot ja puolueellisuus

kuvaavat ihmisluonteen kahtiajakoisuutta.

Meillä on tuntemuksia, vaistoja,
tunnetiloja,

ja ne vaikuttavat arviointiimme
ja toimintaamme

hyvässä ja pahassa,

mutta pystymme myös
rationaaliseen harkintaan

ja älylliseen suunnitteluun,

ja voimme käyttää niitä,

kiihdyttämään ja ruokkimaan
tunteitamme,

ja toisissa tilanteissa
tukahduttamaan niitä.

Ja näin ne

auttavat meitä luomaan paremman maailman.

Kiitos.

(Suosionosoituksia)