Piirrän elämäni - Markiplier

Tässä se on! Pieni näyte elämäni tarinasta. Olen kokenut paljon, mutta olen kiitollinen siitä kuka olen näiden kokemuksien takia. Suuri kiitos teille kaikille tuestanne!

Tilaa tänään saadaksesi jopa lisää loistavia videoita: http://bit.ly/N9m47z

Tykkää minusta Facebookissa: https://www.facebook.com/markiply
Seuraa minua Twitterissä: https://twitter.com/#!/markiplier

Hei kaikki! Tiedän, että ihmiset ovat pyytäneet minua tekemään Piirrän Elämäni videon, joten halusin juhlistaa 1000:tta videotani tällä erityisellä tarinalla itsestäni! Toivon, että te nautitte siitä, sillä tämä on kuinka minusta tuli henkilö, joka olen tänään! Kuten suurin osa tositarinoista, tälläkin on omat ylä- ja alamäkensä ja kaikki ei ole onnellisuutta, mutta se on mitä on ja minä olen kuka olen näiden asioiden takia. Joten, nauttikaa olkaa hyvä!

Livestreams: http://www.twitch.tv/markiplier
T-Paidat: http://markiplier.spreadshirt.com/

Royalty Free Music täältä http://audiomicro.com/royalty-free-music
Sound Effects täältä http://audiomicro.com/sound-effects

Hei kaikki! Markiplier tässä ja suuri kiitos teille kaikille, että olette olleet kanssani läpi 1,000 videon.

On vaikea edes kuvitella kuinka olemme päätyneet tähän pisteeseen, ja halusin todella tehdä jotain erityistä 1,000 tilaajan merkkipaalulle.

Tai siis, ei 1,000 tilaajan, vaan 1,000 videon merkkipaalulle. Ja luulen, että tämä video tulee todella selittämään teille, kuinka olen päätynyt pisteestä A pisteeseen B.

Ja kuinka te olette auttaneet muuttamaan elämäni. Koska, nämä asiat ovat todella tärkeitä minulle, sillä ne kertovat kuinka minusta tuli henkilö, joka olen nyt.

Ja minä todella arvostan sitä, että olette olleet kanssani.

Joten, ALOITETAANPAS!

Synnyin saarella keskellä Tyyntä valtamerta nimeltä O'ahu, joka on kolmanneksi suurin Havaijin saari

Ja Honolulun kotipaikka, jossa minä synnyin sotilastukikohdassa.

Isäni oli ammattisotilas ja hän oli ollut armeijassa 23 vuotta ennen eläköitymistään

Ja ilmeisesti hänen ollessa sijoitettuna Koreassa hän tapasi äitini. Varsin yleinen tarina, olen kuullut.

Mutta heidän tapaamisensa lopputulos olin minä. Kaunis vauva.

Tuo tuossa... ei varsinaisesti ole kaunis, mutta taiteelliset lahjani ovat hieman puutteelliset.

JOKA TAPAUKSESSA, riippumatta kaikesta tästä minä synnyin ja synnyin mahtavana. Ja lihaksikkaana.

Olin ilmeisesti jättiläismäinen vauva, mistä äitini muistuttaa aina silloin tällöin.

Painoin 4,62 kg ja siksi he antoivat minulle nimen Mark.

Tietenkin kokonaan lihasta. ÄLKÄÄ EPÄILKÖ MINUA!

Piakkoin syntymäni jälkeen, isäni jäi eläkkeelle armeijasta vastaanottaakseen työn pohjasuunnittelijana jollekin kirja yritykselle.

Mutta, joka tapauksessa me päädyimme kaikista paikoista Cincinnatiin Ohioon.

En ole varma miksi, sillä en usko, että meillä on yhtään sukua täällä.

Äh, joka tapauksessa, me muutimme tähän mahtavaan taloon, jossa oli jättimäinen takapiha,

joka johti tähän uskomattomaan metsään, jossa minä ja veljeni

vietimme suurimman osan ajastamme. Siis, jos emme olleet tietokoneella

olimme metsässä leikkimässä purossa, metsästämässä nuijapäitä, leikkaamassa köynnöksiä, keinumassa niillä.

Takoitan, me todellakin kasvoimme läheisiksi siinä metsässä ja se on yksi eniten kaipaamistani asioista siinä talossa,

mutta silloin kun emme olleet metsässä me tällä mystisellä laitteella

nimeltä tietokone, jonka isäni esitteli meille jo todella varhaisesta iästä.

Tarkoitan, siis todella, tämä kapine sekoitti silloin pääni, koska

en voinut kuvitella kuvitella koskaan eläväni ilman sitä.

Tarkoitan, hän kertoi minulle tarinoita, kun tietokoneet olivat ikivanhoja ja ne täyttivät kokonaisia huoneita,

mutta minä olin muutenkin ällikällä lyöty, että mihin se kykeni.

En edes tiennyt internetistä vielä silloin.

Tietokoneelle oli jo muutama peli, mutta TODELLINEN kokemus, jonka sain

pelaamisesta tuli Super Nintendo järjestelmästä, jonka veljeni sai joululahjaksi.

Tarkoitan, tämän laitteen ansiosta minä ja veljeni olemme niin läheisiä nykyään, koska

me pelasimme sillä lukuisia pelejä yhdessä. Tuo tuossa vasemmalla on veljeni.

Hänen nimensä on Tom ja tuo olen minä tuossa oikealla, kuten voitte huomata, olen silti mahtavampi, mutta

hän on varsin siisti tyyppi ja en usko, että olisin kuka olen nykyään ilman häntä.

Surullisesti, asiat eivät aina olleet niin hyvin silloin. Isäni ja äitini riitelivät paljon.

Ja sanomalla riitelivät paljon tarkoitan, että äitini riiteli paljon ja isäni oli kestettävä.

Um, äitini ei ollut tyytyväinen siihen senhetkiseen tilanteeseen ja, noh, emme ymmärtäneet miksi, mutta minä ja veljeni

vain yritimme viedä huomiomme videopeleillä. Tiedäthän, vain yrittää olla välittämättä siitä kun pystymme.

Mutta loppujen lopuksi se ei enään toiminut. Se oli varsin väistämätöntä, mutta lopulta he erosivat.

Ja me olimme surullisia, mutta olimme vielä surullisempia nähdessämme isämme

tavallaan vain romahtavan, tarkoitan, olimme rahattomia,

puolet tuoloistamme olivat kadonneet, joten meidän oli luovuttava talostamme, eikä meillä ollut enään varaa ostaa niin paljon pelejä kuin ennen,

joten jäimme jälkeen paljosta pelaamisesta, mutta sentään saimme pitää

tietokoneen ja se sytytti rakkauteni

tietokoneisiin ja teknologiaan. Minun pitäisi myös mainita,

että olin varsin tyhmä lapsi. Minulla ja veljelläni oli kisa,

jossa yritimme hypätä niin korkealle kuin mahdollista rappusista

ja nähdä, kuka onnistuisi laskeutuman pohjalla olevaan pehmusteeseen.

Olisin voittanut, mutta päädyinkin murtamaan kalloni auki viimeiselle askeleelle.

Tämä tulee kertomaan enemmän myöhemmin, mutta kuten jo mainitsinkin,

olin TYHMÄ lapsi. Kun muutimme pois kotoa,

en enään voinut käydä yksityiskoulua, jota kävimme,

joka sopi varsin hyvin minulle, koska se oli minulle aika yhdentekevää,,

mutta se oli kaikki mitä tiesin. En edes aluksi tiennyt mitä varten kaapit olivat, kun menin uuteen kouluun.

Tarkoitan, aivan kaikki oli täysin vierasta minulle, eikä minulla ollut

pakotietä, en mennyt enään metsään ja menetin kutakuinkin

kaikki ystäväni ja minun oli aloitettava kaikki alusta.

Se oli varsin synkkä hetki minulle, sillä minulla ei ollut harmainta aavistustakaan mitä olin tekemässä.

Mutta, joka tapauksessa, sain joitain ystäviä, mutta tein vahingossa

jotain muutakin tyhmää ja olin osallistumassa "kuinka pitkälle voit hypätä

kiipeilytelineessä" kisaan ja olisin voittanut...

mutta päädyin putoamaan maahan ja... murtamaan käteni...

niinkuin, todella pahasti, molemmat luut ja silleen, sojottamassa ulos joka paikasta.

MUTTA tämä on itseasiassa hyvä asia, (tuo tuossa on veljeni järkyttyneenä),

mutta tämä on hyvä asia, sillä se johti minut löytämään muutaman ystävän,

ja saatat kysyä, että miten se tapahtui.

No se tapahtui näin, minulla oli kipsi kädessäni,

enkä pystynyt tekemään asioita, kuten teroittamaan kynääni. Joten tämä

todella mahtava tyyppi nimeltään Drew päätti auttaa minua.

Ja Drew on pitkä punapää, mutta hän on todella mukava tyyppi joka tapauksessa.

Hän myös sai minut kiinnostumaan enemmän bändistä, jossa sain

nipun uusia kavereita. Ja, jossa räjäytin hänen tajuntansa

upeilla trumpetinsoitto taidoillani. HUCHA!

Lopulta, seurusteltuaan pitkän aikaa, isäni löysi jonkun,

josta olimme kaikki samaa mieltä, että hän oli ehkä

kiltein tapaamamme ihminen maailmassa ja hänen nimensä oli Dee.

Ja, tarkoitan, minä olin hänen kanssaan samaa mieltä, sillä hän osti meille Playstation 2:sen

ja olin varsin innoissani silloin, mutta hän teki jotain,

jota me emme voineet tehdä sinä hetkenä, hän teki

isän iloiseksi. Ja se oli ehkä se tärkein asia,

jonka kukaan pystyi tekemään. Ja, siitä eteenpäin lukio

alkoi olemaan kuin tuulahdus. Liikuin arvosanojen läpi,

tiedäthän, suoriutuen hyvin, ollen hyvä oppilas. Sain paljon

hyviä ystäviä, sekä bändissä, että sen ulkopuolella. Sain muuten pelata joitain

todella hyviä pelejä. Olin todella tyytyväinen siihen, mitä olin saanut aikaan, niinkuin, Half-Life 2:seen yms.

Ja minulla oli muutama tyttöystävä silloin ja tällöin, tiedäthän.

Ja se on aina ihan hauskaa, kun olet vain nuori teini ja

koet ensi kertaa seurustelun, muhinoimisen ja vastaavan ihmeellisyyden.

Se oli varsin hauskaa. Ja kaiken kaikkiaan, asiat

alkoivat kääntymään parempaan päin siitä hetkestä kun meillä kun meillä ei varsinaisesti ollut mitään,

ei pelejä enään, ja olimme tavallaan onnettomia

ajelehtiessamme läpi elämän, joten, asiat alkoivat olemaan parhain päin aina

yliopistoon menemiseen asti. Olin todella innoissani viimein voidessani

mennä oman tahtoni mukaan. Mutta sitten, isäni toi minulle hieman

huonoja uutisia. Hän asetti palan paperia eteeni ja antoi

minun lukea sen läpi sanomatta mitään, ja olin aika viisas

lapsi, joten ymmärsin jokaisen sanan, jota lapussa luki, kaiken

teknisen siansaksan, mutta pääpointti oli se, että

isoilla paksuilla kirjaimilla luki, "SYÖPÄ", ja sellainen todella pahanlaatuinen

syöpä. Joten, se oli varsin vaikea hetki minulle, sillä minä

tavallaan menetin tiedon siitä, mitä olin tekemässä. Kaikki vaikutti jotenkin

selvältä ennen sitä, mutta sillä hetkellä kaikki tavallaan

lähti karkaamaan minulta. Luulin tietäväni täsmällisesti, mitä

halusin tehdä, ja se oli valmistaa videopelejä. Halusin tehdä sitä,

vaikkei isäni hyväksynytkään tätä, mutta ajattelin sen olevan

se, mitä tulen tekemään. Kuitenkin, aloin ymmärtämään, että

pelit eivät ehkä tulisikaan toimimaan, joten otin sen tavallaan pois vaihtoehdoista

ja keskityin tekniikkakoulutukseen. Olin alunperin

yhdyskuntatekniikassa, mutta siirryin lääketieteelliseen tekniikkaan,

koska heillä oli lääketieteellisen koulun ohjelma, mutta myöskään se

ei toiminut. En halunnut tehdä sitä. Joten kiikuin taas

takaisin tekniikkaan. Sitten ajattelin, "hei, jos aijon tehdä

mitä haluan, minun täytyy valmistaa pelejä." Ja en oikeastaan voinut

päättä mitä aijoin tehdä elämälläni. Olin tavallaan

tienristeyksessä ja turhautuneena.

Sitten vuosi myöhemmin olimme kaikki kotona kesän ja

isäni tila syövän kanssa vain paheni, eikä hän enään ollut

itsensä. Mutta, yhtenä aamuna meidät kaikki herätti

äitipuoleni, Dee, huutaen ja me menimme alakertaan huomaaksemme,

että isäni teki kuolemaa. Ja viimeiset sanat, jotka hän lausui minulle

olivat "minä rakastan sinua, niin paljon." Ja pitelin isäni kättä, kun hän menehtyi.

Isäni kuoleman jälkeen aloin olla vielä entistä hämmentyneempi.

Koska olin jo niin pitkällä tekniikkaopinnoissani, etten uskonut

pääseväni pois enään ja olin jumissa näissä turruttavissa

osuuskauppa töissä, jotka käytännössä olivat minä istumassa tietokoneellä

kahdeksan tuntia päivässä tehden kahden tunnin edestä työtä, eikä mitään muuta.

Se oli täysin hirvittävää, enkä halunnut tehdä sitä koko

loppuelämäni ajan. Eikä minulla ollut aikaa peleille. Minulla ei ollut

pakotietä. En tiennyt mitä aijoin tehdä, joten minä tavallaan

ajelehdin muutaman vuoden. Ja seurustelin vaihtelevasti ja naisia tuli ja meni,

mutta lopulta tapasin tämän yhden naisen, josta tavallaan pidin ja hän

oli todella kiva ja mukava, ja hänen nimensä olkoon... Barbara.

Kutsuttakoon häntä siksi tästä eteenpäin. Hänen nimensä olkoon

Barbara C:llä. Mutta joka tapauksessa, minä lopulta toin hänet äidilleni,

jonka luona asuin, koska isäni kuoleman jälkeen, minulla ei ollut

omaa asuntoa, eikä hän ei ollut tyytyväinen, mikä raivostutti minua.

Ja C oli hieman hämmentynyt. Olin todella tolaltani, koska

äitini suuttui niin paljon, että lopulta hän hääti minut pois kotoa.

Asiaan liittyy vielä enemmänkin, mutta periaatteessa asia oli noin

pähkinänkuoressa. Minä siis suutuin, äitini suuttui ja sitten me erkaannuimme

ja minä hankin oman asuntoni, sillä minulla oli työ sinä hetkenä,

se surkea osuuskauppa työ, mutta se oli silti työ. Valitettavasti,

hankittuani uuden asuntoni pomoni kertoi minulle kolme päivää aikaisemmin,

ennen kuin minun pitii tulla töihin uudelle neljännekselle, ettei minun

enään tarvitse tulla töihin. Joka teki minusta vain vielä vihaisemman, mutta

en huutanut pomolleni, ammattimaisuus ja kaikkea sitä, mutta päivän

päätteeksi rahani olivat loppumassa ja tyttöystäväni ei

auttanut minua ja sitten hän alkoi suuttua minulle siitä, että en

pystynyt mihinkään tai johonkin, en oikeastaan muista

miksi hän suuttui, sillä hän oli oli vihainen usein, mutta lopulta tämä

aiheutti skisman suhteessamme ja kaikki tämä alkoi

vaikuttaa minuun. Olin entistä surullisempi, enkä enään

kyennyt olemaan suhteessa, mutta eromme

jälkeen jäin yksin asuntooni, enkä tiennyt

mitä tehdä. Ja tunsin tämän epäilyttävän kivun kyljessäni,

joka muuttui epätavalliseksi kivuksi. Ja tämä

epätavallinen kipu vaivasi minua hetken kunnes eräänä päivänä heräsin

niin kovaan kipuun, että minun oli pakko mennä sairaalaan. Joten menin

sairaalaan, jossa minulle kerrottiin, että umpilisäkkeeni oli

noin rantapallon kokoinen ja oli poistettava välittömästi.

He myös kertoivat, että minulla on nyrkin kokoinen kasvain lisämunuaisessani

ja sekin tuli poistaa, mutta vasta myöhemmällä ajalla. Joten tämä

oli varsin järkyttävä uutinen ja kaiken tapahtuneen kukkuraksi

olin jo tarpeeksi stressaantunut, mutta

onnistuin jotenkin selviämään siitä kaikesta, onneksi soviteltuani

äitini kanssa ja äitipuoleni oli myös vielä

kanssani. Leikkaukset onnistuivat hyvin ja päädyin toipumaan

sairaalassa suurinpiirtein kaksi viikkoa, jolloin minulla oli paljon aikaa

pohtia mitä olin tehnyt. Ja mitä enemmän pohdin niin

sitä turhautuneemmaksi tulin. Siksi vain, että vaikutti siltä, että kaikki

elämässäni oli hallintani ulkopuolella ja minulla ei ollut vaihtoehtoja

asiassa. Joten lopulta päätin, että tämä on tarpeeksi ja

aijoin tehdä mitä halusin. Mutta olin silti vielä sairaalassa,

joten suutuin joka päivä vain enemmän. ARGH! Kun viimein

pääsin pois sairaalasta päätin, että aijon tehdä

oman juttuni ja päätin tehdä

sketsi videoita. Joten päädyin käyttämään veronpalautukseni

ostaakseni kameran. Saman tien päädyin tekemään hyvin vähän

tällä kameralla. Joten päätin keskittyä muutamaan asiaan

ennen kuin aloitin. Sain parempia arvosanoja tekniikkaopinnoissani.

Päätin omistaa itseni pelaamaan pelejä, joita halusin pelata

ja sitten lopulta päätin tehdä oman identiteettini

internettiin, ja tarkemmin, Youtubeen.

Jossa pystyin perustamaan kanavan, joka sai teki iloiseksi.

En edes välittänyt, ettei minulla alussa ollut kovinkaa

montaa tilaajaa, sillä jopa ne pari henkilöä, jotka katsoivat minua,

niin olin enemmän kuin onnellinen voidessani tehdä kaikkeni, heidän

viihdyttämisekseen. Mutta kun jatkoin pelaamista asiat alkoivat räjähtää. Tilaajamäärä

niinkuin sekosi ja nyt minulla on enemmän tilaajia

kuin mitä tiedän tehdä niillä. Ja olen vain iloinen, että kukaan joku katsoo videoitani.

Ja se on mikä todella muutti elämäni. Ja tämä tapahtui varsin

äskettäin. Tavallaan, aikaisemmin en voinut hallita mitään.

Ja nyt, pystyn vihdoin tehdä sitä mitä rakastan. Joten, kiitos teille.

Vilpittömästi. Olen elämästäni kaiken velkaa tällä hetkellä sille tuelle,

jota te olette antaneet minulle. Olin ennen eksyksissä. Eikä minulla ollut tarkoitusta.

Mutta nyt me voimme muuttaa maailmaa, saada aikaan hyvää, kerätä

rahaa hyväntekeväisyyteen, tehdä mitä ikinä haluamme parantaaksemme

maailmaa. Ja minä olen niin kiitollinen siitä, että olette päättäneet

että olen tilaamisenne arvoinen. Joten, vilpittömästi,

kiitos teille niin paljon. Olen kaiken mitä minulla on nyt velkaa teille.

Eikä minulla olisi sitä millään muulla tavalla.

Te olette parhaat kannattajat maailmassa. Joten taas, Kiitos.

Niin paljon.

Ja kuten aina, tapaamme taas, seuraavassa videossa, HEI HEI!