Kuinka kehostapoistumiskokemukset voivat muuttaa sinut | Nanci Trivellato | TEDxPassoFundo

Jos käymme läpi kehostapoistumiskokemuksen (engl. out-of-body experience, OBE), mitä se voi tehdä elämällemme? Tietoisuuden tutkijaa Nanci Trivellatoa aihe kiinnostaa hänen omien kokemuksiensa kautta, ja hän on tutkinut tuhansia muita ihmisiä, jotka ovat kokeneet saman. Puheessaan hän käsittelee sitä, kuinka kehostapoistumiskokemuksilla voi olla positiivisia vaikutuksia ihmisen kehitykseen ja laajemmin yhteiskuntaan.

Onko todellisuus jossa elämme
varsinainen todellisuus?

Mutta mitä on todellisuus?

Voimmeko todeta, että
se on sitä, jota voimme

havaita aisteillamme tai
teknologian avulla?

Mutta mikäli toteamme näin,

entä se aikakausi, jolloin
mikro-organismien

olemassaolosta ei vielä
ollut tietoa?

Ne olivat luonnollisesti
olemassa myös tuolloin, vaikka

niiden olemassaoloa ei vielä
oltukaan tunnistettu.

Entä taivaamme?

Näyttääkö se tältä?

Vai tältä?

Vai kenties tältä?

Vai… tältä?

Nämä ovat itse asiassa
kaikki todellisia kuvia

täsmälleen samasta
taivaankannen osasta,

kamerat ovat vain taltioineet

sähkömagneettisen spektrin
eri aallonpituuksia.

Mutta kokisiko valistumaton ihminen
tämän todelliseksi taivaaksemme?

Mitä todennäköisimmin ei.
Joten huomaamme,

että todellisuuden määrittely
ei ole yksinkertaista.

Minun käsitykseni todellisuudesta
joutui koetukselle, kun olin hyvin nuori.

Se kokemus sai minut hakeutumaan
paranormaalien ilmiöiden

ja epätavallisen todellisuuden tutkijaksi.

Mutta minun on sanottava, että tämä
on jonkin verran haasteellista minulle,

koska tutkijana huomaan
kuinka monimutkaista

on selittää tämän
tyyppisiä ilmiöitä

ja tunnistan, että on
vieläkin monimutkaisempaa

tuottaa konkreettisia
todisteita niistä.

Mutta henkilökohtaisesti
en voi kiistää kokemaani.

Joten se on eräänlainen pulma,
jota pyrin käsittelemään

ajattelemalla: ”Tämä alue
tarvitsee jatkotutkimusta”

ja yritän tuottaa
oman panokseni siihen.

Kokemukseni tapahtui, kun olin
noin 7 tai 8 vuoden ikäinen,

setäni ja tätini ollessa
matkalla São Paulossa,

isossa kaupungissa, josta olin
silloin vain kuullut puhuttavan.

Muutamaa yötä myöhemmin, yön aikana,
tunsin leijuvani ylöspäin,

ja jollain tavalla päädyin São Pauloon
huoneeseen, jossa setäni makasi sängyllä.

Ja huomasin kuinka hänellä oli pieniä
putkia asennettuna sieraimiin

ja hänen vierellään oli pussi nestettä,
josta meni ruisku hänen käsivarteensa.

Näin myös jotain vielä kummallisempaa:
hänellä oli ohut kirkas putki, joka oli,

sikäli kuin ymmärsin, yhdistynyt hänen
vatsastaan lattialla olevaan lasipurkkiin,

jossa oli lievästi punertavaa nestettä.

Olin ällikällä lyöty.

Minulla ei ollut aavistustakaan
mistä oli kyse,

koska olen kotoisin hyvin pienestä kylästä
Brasiliassa, jonka näet tässä.

Tässä on koko kylä
verrattaessa pieneen

osaan São Pauloa
edellisessä kuvassa.

Kylässä oli mahtavia ihmisiä,
mutta siihen aikaan,

lähes 50 vuotta sitten
siellä ei ollut kirjakauppoja,

ei kirjastoja, ei elokuvateattereita
ja kuten arvata saattaa, ei yliopistoja.

Mutta minulla oli
erittäin onnellinen lapsuus.

Kuuden sisarukseni kanssa

olimme aina leikkimässä.
Meillä ei ollut sairauksia perheessä.

Mutta meillä ei ollut tarpeeksi
rahaa, jotta olisimme

voineet ostaa television
kotiimme tai kirjoja.

Joten en ollut koskaan
aiemmin nähnyt vastaavaa

mitä näin silloin.

Kun he tulivat takaisin
matkaltaan, sanoin tädilleni:

”Hei, näin setä Ginon
makaamassa sellaisessa

ja sellaisessa huoneessa”,
ja kuvailin mitä olin nähnyt.

Hän oli ymmällään ja vain
vaihtoi puheenaihetta.

Mutta myöhemmin sinä päivänä satuin
kuulemaan, kun hän sanoi äidilleni:

”Kuinka ihmeessä Nanci on voinut tietää
siitä, jos edes sinä tai kukaan muukaan

ei tiennyt että hän oli menossa
virtsarakon leikkaukseen.

Sillä emme kertoneet
kenellekään,

koska emme halunneet sinun
kantavan huolta asiasta.”

Joten tämä kokemus ja
muut joita olen kokenut,

ajoi minut tutkimaan tätä asiaa tarkemmin.

Sain selville, että tällaista
kokemusta sanottiin

kehostapoistumiskokemukseksi (OBE),

ilmiöksi, jossa nykyisen
ymmärryksen mukaan tietoisuus

siirtyy pois ihmisen kehosta ja näin
kykenee kokemaan todellisuuden,

joka on hienojakoisempi kuin
tämä arjen todellisuutemme.

Etsiessäni vakavasti otettavaa tutkimusta
aiheesta huomasin, että tiede oli --

ja ehkäpä on vieläkin, pahoin pelkään --

hyvin kaukana tällaisen
perinteisen materiaalisen

maailman ulkopuolella
olevan todellisuuden

ymmärtämisestä, saati sen olemassaolon
hyväksymisestä. Joten, pohdin:

”Kuinka tällaisia
merkityksellisiä kokemuksia,

sellaisia kuten minulla
oli ollut, tutkitaan?”

Päätin silloin, että jonain päivänä
liittyisin siihen pieneen ryhmään ihmisiä,

jotka olivat omistautuneet
tämän ilmiön tutkimiselle.

Läpikäymästäni materiaalista erityisesti

Robert Crookallin tutkimukset erottuivat
silloin enemmän tieteellisinä.

Hän oli koonnut yhteen tuhansia
kertomuksia OBE:ista

vertaillakseen oliko niissä yhtymäkohtia.

Hän oli tullut johtopäätökseen, että nämä
kokemukset eivät olleet uskomusten tuotetta

ja että ne olivat riippumattomia
kulttuurisesta kontekstista.

Minun täytynee kyllä todeta,
että kokemuksen tulkitsemiseen…

kyllä, siihen saattavat
vaikuttaa yksilön uskomukset,

koska useimmat ihmiset väistämättä
tulkitsevat kokemuksiaan

oman uskomusjärjestelmänsä kautta.

Tässä kohtaa nykyinen tutkimus OBE:sta
ja laajentuneista tietoisuuden tiloista

astuu esiin, sillä se
saattaa auttaa paljastamaan,

mitkä asiat tekevät
kokemuksesta luotettavan.

Sanoisin myös, että aiheeseen liittyvä
koulutus voisi myös osaltaan vähentää

subjektiivisen tulkinnan astetta
tällaisissa kokemuksissa.

OBE:ta on tutkittu lukuisissa kartoituksissa
sekä laboratorio-olosuhteissa

tehdyissä kontrolloiduissa kokeissa.

Olen itse toteuttanut useita niistä
ja julkaissut niihin liittyviä tuloksia

– mielenkiintoisia tuloksia, mutta ei
ratkaisevaa todistusaineistoa vielä.

Olisi hienoa jakaa
näitä tuloksia tänään

kanssanne, mutta meillä
ei ole siihen nyt aikaa.

Mutta ehkäpä voin ainakin jakaa kanssanne
muutamia tyypillisiä tuntemuksia,

joita saattaa kokea osittaisessa tai
täysimittaisessa kehosta poistumisessa.

Olen itse kokenut monia näistä
tuntemuksista jo hyvin nuoresta lähtien.

Muistan esimerkiksi
elävästi hetkiä

kun olen ollut rentoutuneena,
vain makaamassa sängylläni,

ja sitten alkanut tuntea outoa,
erittäin vahvaa värähtelyä kehoni sisällä,

ikään kuin kaikki soluni olisivat
yhdistyneet jonkinlaiseen sähköön

tai aktivoitu elävöittävällä energialla.

Opin tietämään, että tätä
värähtelevää

tuntemusta kutsutaan
nimellä ”värähtelevä tila”

ja että se on melko yleinen
niiden keskuudessa,

jotka kokevat
kehostapoistumiskokemuksia.

Koin usein myös nähneeni kehoni ikään kuin
kolmannen persoonan näkökulmasta.

Erityisesti silloin kun
olin lapsi,

mietin lapsenomaisella ajattelullani
kokemuksen aikana:

”Kuinka voin nukkua vaikka
olen hereillä?,” koska tiesin että

se tila oli täysin erilainen unesta, mutta
en silti vielä tiennyt että se oli OBE.

Muita tyypillisiä tuntemuksia
ovat myös leijumisen, huojumisen

ja joskus myös putoamisen
tai nytkähtelyn tuntemukset.

Oudompi tuntemus, joka minulla on ollut
monta kertaa, on ollut kokemus siitä,

etten pysty liikuttamaan kehoani,
ikään kuin olisin ollut jähmettynyt.

En varsinaisesti
sanoisi sitä miellyttäväksi,

erityisesti kun ei tiedä mistä on kyse.

Mutta myöhemmin opin tietämään,
että tämä on luonnollinen tuntemus,

joka on osa ensimmäistä
vaihetta sekä kehosta

poistumisessa että siihen
takaisin palaamisessa.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä.

Minun täytyy vielä lisätä,
että pelko tällaisia

tuntemuksia kohtaan saattaa
estää OBE:tä tapahtumasta.

Haluan tuoda esille, että
kaikki seikkailuni kehoni

ulkopuolella ovat olleet
hyvin miellyttäviä.

Kuitenkin, joskus, tavanomaisessa
hereillä olevassa elämässä,

olen aistinut jonkinlaisen hienojakoisen
energian ja läsnäolon ympärilläni.

Se sai minut pelästymään lapsena.

Tämä sai minut tutkimaan herkkiä
lapsia saadakseni selville:

miksi he kokevat näitä ilmiöitä,

kuinka he tulkitsevat niitä,

mitä seurauksia heille
koituu näistä kokemuksista

sekä lapsena että
myöhemmin aikuiselämässä,

ja kuinka vanhemmat ja yhteiskunta
yleensä reagoivat heidän herkkyyteensä.

Haluaisin sanoa että,
kuten varmaankin on selvää,

etteivät pelkästään lapset koe OBE:itä.
Me aikuiset voimme myös kokea niitä.

Tämä on luonnollinen ilmiö, joka näyttäisi
olevan opittavissa ja kehitettävissä.

Joten näiden kokemusten saaminen ei ole
pelkästään ”erityisiä” ihmisiä varten.

Ongelma on: kuinka meidän tulisi
tutkia tämän tyyppistä ilmiötä

aidon tieteen hengessä?

Aivan aluksi, sen sijaan että
ilmiö jätettäisiin huomiotta

tai vain todettaisiin että
henkilössä on jotain vikaa,

koska nämä eivät ole
tavanomaisia aistimuksia,

on tärkeää tiedostaa että inhimilliseen
kokemukseen saattaa liittyä sellaisia asioita,

joita emme vielä tiedä
tai joita emme ymmärrä

ja pyrkiä etsimään
selityksiä asioille ilman

valmiita ennakkokäsityksiä tai -oletuksia.

Tähän mennessä suurin osa
akateemisesta tutkimuksesta

on keskittynyt tutkimaan
niin sanottua

”fyysistä maailmaa”, joka on
luonnollisesti äärimmäisen tärkeää

ja tulisikin olla ensimmäinen askel.

Kuitenkin, jos edes
harkitsemme mahdollisuutta

sellaisen todellisuuden
olemassaololle,

joka on hienojakoisempi kuin tämä,

mutta joka on kuitenkin
aivan yhtä todellinen

vaikkakin se saattaa paeta
normaaleja aistejamme,

meidän on kyettävä löytämään
tapoja sen tutkimiselle.

Mikäli OBE tarjoaa suoran keinon
havainnoida tätä todellisuutta,

silloin, ennen kuin sovelias
teknologia on kehitetty,

OBE:t ovat luonnollinen työväline
tutkia tätä todellisuutta, sillä

ne antavat tutkijalle mahdollisuuden
kokea tämä todellisuus

ja todentaa sen mahdollinen
vuorovaikutus omamme kanssa.

Mikäli tulemme koskaan
pääsemään tähän pisteeseen

– kuvitellaan että voisimme toteuttaa
tämänlaista tutkimusta –

millaisia seurauksia se
voisi tuoda tieteelle?

No… tämä tietämys voisi
tuoda hyödyllistä näkemystä

eri tieteenalojen tutkimukseen,
lääketieteestä fysiikkaan.

Tämä voisi vuorostaan tukea sellaista
tieteellistä maailmankuvaa,

joka tunnistaa yksilöllisen
olemassaolomme

aivojen tuolla puolen
olevana tietoisuutena,

mikä osaltaan kannustaisi
erilaisten ei-fyysisten

tekijöiden yhdistämistä ja tuomista
osaksi tieteellistä prosessia.

Esimerkiksi lääketiede
voisi hyötyä sellaisten

hienojakoisempien
tekijöiden tunnistamisesta,

jotka saattavat joko häiritä
potilaiden tervehtymistä

tai toisaalta ”selittämättömällä
tavalla” parantaa heidät.

Fysiikka voisi puolestaan tutkia ilmiöitä
ja niiden lopputuloksia tavalla,

joka tarkastelee ainetta ja energiaa myös
multidimensionaalisesta näkökulmasta.

Mutta vastassamme on ainakin
kolme suurta haastetta tässä prosessissa:

Ensinnäkin: kuinka voimme erottaa ne,
jotka pelkästään uneksivat, haaveilevat

ja kuvittelevat tai ehkäpä omaavat
sellaisia aivojen ominaisuuksia,

jotka tuottavat havaintoja, jotka he
väärintulkitsevat ”ei-fyysistä” koskeviksi

niistä joilla on
sellaisia todellisia

ei-tavanomaisia kokemuksia,
joita kuvastavat selkeys,

tietoisuus, ajattelun
kirkkaus ja riippumattomuus

ennakko-oletuksista
tai uskomuksista?

Todennäköisimmin tehtävänämme
on kyetä tunnistamaan ne tekijät

jotka erottavat
ei-tavanomaiset kokemukset

pelkistä fantasioista tai
aivojen reaktioista.

Kuitenkaan ilman ilmiön hyväksymistä

tieteilijät eivät voi ottaa edes
tätä ensimmäistä askelta.

Toiseksi meidän pitää myös kyetä
erottamaan ja tunnistamaan

vakavat tieteelliset pyrkimykset

ei-todennettavasta informaatiosta tai,
täytynee sanoa, jostain vielä pahemmasta.

Valitettavasti on olemassa yksilöitä
ja ryhmiä, jotka kokonaisuudessaan

jättävät huomiotta tieteen
peruslainalaisuudet ja tieteellisen tiedon

tutkiessaan niin sanottuja
”ei-fyysisiä ilmiöitä”.

Tämä ei ole hyvä asia.
Paitsi että tämä ei tue

tieteellistä edistymistä lainkaan, tämä voi
myös luoda virheellistä mielikuvaa siitä,

että kaikki ne, jotka omistautuvat
ei-tavanomaisten ilmiöiden

ja maailman tutkimiselle,
jakavat saman asenteen.

Näin ei ole, voin vakuuttaa teille.

Meidän on myös kehitettävä
sopiva tapa tämän

aineettoman todellisuuden ja siihen
liittyvien ilmiöiden tutkimiselle.

Tässä vaiheessa joku voisi miettiä,

miksi lainkaan vaivautua tutkimaan niitä?

Mikäli tieteessä on kyse
itsemme ja universumin

ymmärtämisestä
tai maailmaa koskevan

tiedon keräämisestä, silloin hienojakoisten
todellisuuksien olemassaolon varmentaminen

voi auttaa meitä lisäämään ymmärrystä
itsestämme ja maailmasta.

Osaltaan se voisi myös muuttaa
sitä maailmankuvaa,

jonka varaan yhteiskuntamme ja
tietämyksemme on tällä hetkellä rakentunut.

Mutta on myös mielenkiintoista
muistaa, että OBE

ei ole pelkästään työväline tieteellisten
havaintojen keräämiseen.

Se on myös väline
henkilökohtaiseen tutkimiseen.

Joten millaisia voisivat olla jotkin
OBE:n käyttökohteet? Mitä sinä sanoisit?

Puolison tekemisten tarkkailu?

Naapurin vakoilu?

Ei niinkään. Ei ainakaan minulle.

Haluan jakaa kanssanne miten koen sen
toimineen minun tapauksessani…

Minun tapauksessani, koen että olen
saanut parempaa ymmärrystä siitä,

mistä tässä maailmassa
olemisesta on oikeastaan kyse.

Koen että seuraan omia henkilökohtaisia
periaatteitani tarvitsematta ulkopuolisia

tai ulkoa-annettuja uskomuksia tai ohjeita.
Ja minun periaatteeni ovat seurausta

niistä johtopäätöksistä ja havainnoista,
joita olen tehnyt kokemusteni perusteella.

Ensimmäinen johtopäätös, varmaankin
aika loogisesti ja luonnollisesti on se,

että me emme ole pelkkä fyysinen keho.

Tämä ajatus saattaa johtaa
kohti hypoteesia siitä,

että olemassaolomme ei pääty kuolemaan.

Ymmärtäkää kuitenkin että
en sano tätä teille siksi,

että omaksuisitte sen
osaksi omaa totuuttanne.

Jaan vain oman suhteellisen
ja tämänhetkisen totuuteni

ja sen miten suhtaudun tähän ajatukseen.

Myös, vaikkakin tämä ajatus tuntuukin

huojentavalta ja mieltä
rauhoittavalta, samalla se

myös luo meille halun tai tarpeen ottaa
merkityksellisiä askeleita elämässämme,

jotta sitten kun elämämme on päättymässä

voimme katsoa taaksepäin ja kokea
että saavutimme sen suuremman

tavoitteen jota olimme suunnitelleet.

Olen myös huomannut,
että on olemassa jonkinlainen

multidimensionaalinen energia,
joka yhdistää meitä kaikkia.

Tämä johdattaa meidät ajattelemaan
laajemmin omien tekojemme seurauksia ja

lopulta johtaa oivallukseen
siitä, että eettisesti

toimiminen on todellakin
merkityksellistä.

Nämä eivät ole vain omia havaintojani,
sillä tutkimus OBE:ista ja

kuolemanrajakokemuksista viittaavat
kohti samanlaisia tuloksia.

Mutta… millaiset olisivat
yhteiskunnalliset seuraukset sille,

jos meillä olisi yhteiskunta,
jossa iso osa väestöstä tietäisi

tarkoitan, tietäisi
omakohtaiseen kokemukseen

perustuen, ei vain seuraamalla
joitain sääntöjä,

että maailma ei ole pelkästään fyysinen.
Mitä seurauksia sillä olisi?

Jos teemme yhteenvedon siitä
mitä olemme käyneet

läpi, voimme sanoa että
ihmiset todennäköisesti

hioisivat
henkilökohtaisia periaatteitaan,

kohdistaisivat huomionsa
tekojensa

pitkäjänteisiin seurauksiin,
näin luoden entistä

inhimillisemmän ja planetaarisemman
näkökulman omaavan yhteiskunnan.

Yhteiskunnan, jossa vaurastumisen
lisäksi kyse olisi myös entistä

altruistisemmaksi tulemisesta.

Vielä näiden muutamien jäljellä olevien
sekuntien aikana ehdotan, että

annamme hetkeksi ajatuksillemme
tilaa juosta vapaana ja pohtia,

voisimmeko me, jonain päivänä, kehittyä
Homo sapiensista kohti Homo projectiusta,

tarkoittaen, että meistä tulisi olentoja,

jotka luontaisesti kykenisivät
projisoimaan itsensä kehonsa ulkopuolelle

kokeakseen jonkinlaista montaa
ulottuvuutta koskevaa tietoisuutta?

No, se on vähintäänkin
mielenkiintoinen ajatus.

Kiitos mielenkiinnostanne.