Minun virtuaalitodellisuuteni alkoi
aika epätavallisessa paikassa.

Elettiin 70-lukua.

Lähdin alalle hyvin nuorena:
olin 7-vuotias.

Väline, jonka kautta
pääsin virtuaalitodellisuuteen,

oli Evel Knievel -stunttipyörä.

Tämä on sen mainos:

(Video) Taustakertoja:
Mikä hyppy!

Evel ajaa upealla stunttipyörällä.

Hyrrän voimasta hän sinkoaa
yli 30 metriä huippunopeudella.

Chris Milk: Tämä oli
silloinen ilonaiheeni.

Ajoin moottoripyörällä kaikkialle.

Yhdessä Evel Knievelin kanssa
hyppäsin Snake River -kanjonin yli.

Halusin raketin.

Rakettia en koskaan saanut.
Sain vain moottoripyörän.

Tunsin olevani yhtä
tämän maailman kanssa.

En halunnut isona tarinankertojaksi.
Halusin sijaisnäyttelijäksi.

Olin paikan päällä.
Evel Knievel oli ystäväni.

Tunsin suurta empatiaa häntä kohtaan.

Juttumme ei kuitenkaan toiminut. (Naurua)

Menin taidekouluun.

Ryhdyin tekemään musiikkivideoita.

Tämä on yksi alkutaipaleeni
musiikkivideoista:

(Musiikki: "Touch the Sky", Kanye West)

CM: Saatatte huomata
pieniä yhtäläisyyksiä.

(Naurua)

Sain sen raketin.

(Naurua)

No, nyt olen elokuvaohjaaja
tai elokuvaohjaajan alku.

Aloin käyttää elokuvaohjaajien
käytössä olevia työkaluja

kertoakseni yleisölle
mahdollisimman vakuuttavia tarinoita.

Filmi on uskomaton väline, 
jonka kautta voimme tuntea empatiaa

toisenlaisia ihmisiä

ja omastamme poikkeavia maailmoja kohtaan.

Ikävä kyllä

Evel Knievel ei tuntenut samaa empatiaa
meitä kuin me häntä kohtaan.

Hän haastoi meidät oikeuteen videosta --

(Naurua)

hieman myöhemmin.

Hyvänä puolena

lapsena jumaloimani mies,

mies, joksi halusin aikuisena,

no, sain viimeinkin hänen nimmarinsa.

(Aplodeja)

Puhutaanpa filmistä.

Filmi on uskomaton väline,

mutta se on olennaisilta osin
sama kuin se on aina ollut.

Se on joukko ruutuja, 
jotka toistetaan peräkkäin.

Olemme tehneet
uskomattomia asioita näillä ruuduilla.

Aloin kuitenkin miettiä,

olisiko jokin tapa käyttää
modernia ja kehittyvää teknologiaa

tarinoiden kertomiseen uusilla tavoilla

ja uusien tarinoiden kertomiseen,

tarinoiden, joita en ehkä voisi kertoa
perinteisillä elokuvatyökaluilla,

joita olemme käyttäneet 100 vuoden ajan.

Aloin tehdä kokeiluja.

Pyrkimyksenäni oli kehittää
oikea empatiakone.

Tässä yksi varhaisista kokeistani:

(Musiikkia)

Tämän nimi on
"The Wilderness Downtown".

Yhteistyöprojekti Arcade Firen kanssa.

Sen alussa piti antaa osoite,
jossa oli elänyt lapsena.

Se on nettisivusto.

Siitä alkaa kasvaa tällaisia 
pikku ruutuja selainikkunoissa.

Näet teinin juoksevan kadulla.

Sitten näet Google Street View-
ja Google Maps -kuvia

ja huomaat, että
hän juoksee kotikadullasi.

Hän pysähtyy erään talon eteen.
Se on sinun talosi.

Se oli upeaa. Ihmiset reagoivat
tunnetasolla vieläkin syvemmin

tähän teokseen
kuin ruuduilla tekemiini.

Otan ikään kuin palasen historiaasi

ja sijoitan sen tarinan kehykseen.

Sitten aloin miettiä,

no, siinä on osa sinua,

mutta miten saan
sinut kokonaisena kehykseen?

Ryhdyin siis tekemään
taideinstallaatioita.

Tämän nimi on
"The Treachery of Sanctuary".

Se on triptyykki. Näytän teille
kolmannen paneelin.

(Musiikkia)

Nyt olen saanut sinut kehykseen.

Näin ihmisten reagoivan
vieläkin voimakkaammin

tähän teokseen kuin edelliseen.

Sitten aloin pohtia kehyksiä
ja sitä, mitä ne edustavat.

Kehyshän on vain ikkuna.

Kaikki se media, jota katselemme:
televisio, elokuvat --

ne ovat ikkunoita muihin maailmoihin.

Ajattelin: Hienoa.
Sain sinut kehykseen.

Mutta en halua sinua kehykseen.
En halua sinua ikkunaan.

Haluan sinut ikkunan läpi.
Haluan sinut toiselle puolelle,

maailmaan, elämään siinä.

Tästä pääsen takaisin
virtuaalitodellisuuteen.

Puhutaanpa virtuaalitodellisuudesta.

Valitettavasti

virtuaalitodellisuudesta puhuminen
on kuin tanssisi arkkitehtuurista.

Tässä onkin nainen, joka tanssii
arkkitehtuurista virtuaalitodellisuudessa.

(Naurua)

Sitä on vaikea selittää.
Miksi sitä on vaikea selittää?

Se on vaikeaa, koska tämä media
on hyvin kokemusperäinen.

Matka sen sisään
kulkee tunteiden kautta.

Se on kone, mutta sen sisällä

se tuntuu tosielämältä.
Se tuntuu totuudelta.

Tunnet olevasi läsnä
maailmassa, jonka sisällä olet

ja läsnä niiden ihmisten kanssa,
jotka ovat sen sisällä kanssasi.

Aion näyttää teille demon
virtuaalitodellisuuselokuvasta:

täysikokoisen version 
kaikesta siitä tiedosta,

jonka tallennamme kuvatessamme.

Kuvaamme kaikkia suuntia.

Tämä on rakentamamme kamerajärjestelmä.

Siinä on 3D-kamerat joka suuntaan

ja kaksikanavaiset mikrofonit
joka suuntaan.

Tämän avulla rakennamme
pallon maailmasta, jossa elät.

Se, mitä teille aion näyttää,
ei ole vilkaisu maailmaan

vaan pikemminkin koko maailma
venytettynä yhteen ruutuun.

Tämä elokuvan nimi on
"Clouds Over Sidra".

Se on tehty yhdessä
virtuaalitodellisuusyrityksemme VRSE:n

Yhdistyneiden kansakuntien

ja yhteistyökumppanimme
Gabo Aroran kanssa.

Menimme syyrialaisten pakolaisleirille
Jordaniaan joulukuussa

ja kuvasimme 12-vuotiaan
Sidra-tytön tarinan.

Hän pakeni perheensä kanssa Syyriasta
aavikon poikki Jordaniaan

ja on asunut tällä leirillä
viimeiset puolitoista vuotta.

(Video) Sidra: Minä olen Sidra.

Olen 12-vuotias.

Käyn viidettä luokkaa.

Olen Syyriasta, Daraan provinssista,
Inkhilin kaupungista.

Olen elänyt täällä Zaatari-leirillä
Jordaniassa viimeiset puolitoista vuotta.

Minulla on suuri perhe:

kolme veljeä, yksi on vauva.

Hän itkee paljon.

Kysyin isältäni, itkinkö minä,
kun olin vauva, ja hän sanoi ei.

Olin varmaan
vahvempi vauva kuin veljeni.

CM: Kun virtuaalilasit
ovat päässäsi,

et näe kuvaa tällaisena.

Katselet ympärillesi maailmassa.

Huomaat, että näet joka suuntaan,
täydet 360 astetta.

Kun istut siinä huoneessa
katselemassa häntä

et katsele tilannetta
televisioruudun läpi

et katsele sitä ikkunasta,
vaan istut siellä hänen kanssaan.

Kun katsot alas, istut
samalla lattialla kuin hän.

Tämän vuoksi

tunnet hänen ihmisyytensä syvemmin.

Myötäelät hänen kanssaan syvemmin.

Olen sitä mieltä, että voimme
muuttaa mieliä tällä koneella.

Olemme jo aloittaneet
ja yrittäneet muuttaa muutamia.

Veimme tämän elokuvan tammikuussa
Maailman talousfoorumiin Davosiin.

Näytimme sen joukolle ihmisiä,

joiden päätökset vaikuttavat
miljoonien ihmisten elämään.

Nämä ihmiset eivät ehkä muutoin

istuisi teltassa
jordanialaisella pakolaisleirillä.

Eräänä tammikuisena
iltapäivänä Sveitsissä

he kuitenkin löysivät itsensä sieltä.

(Aplodeja)

Se vaikutti heihin.

Aiomme siis tehdä näitä enemmänkin.

Työskentelemme
parhaillaan YK:n kanssa

aikomuksenamme kuvata
koko sarja elokuvia.

Päätimme juuri erään tarinan
kuvaukset Liberiassa.

Seuraavaksi aiomme
kuvata tarinan Intiassa.

Otamme nämä elokuvat

ja esitämme niitä YK:ssa

ihmisille, jotka työskentelevät
tai vierailevat siellä.

Esitämme niitä ihmisille,

jotka todella voivat muuttaa
elokuvissa esiintyvien elämää.

Tässä asiassa olemme
vasta raapaisseet pintaa

virtuaalitodellisuuden voiman suhteen.

Se ei ole videopelilaite.

Se yhdistää ihmiset toisiinsa
syvällisellä tavalla,

jota en ole ennen nähnyt
missään muussa mediassa.

Se voi muuttaa ihmisten
näkemyksiä toisistaan.

Tämän vuoksi olen sitä mieltä

että virtuaalitodellisuudella
voi todella muuttaa maailmaa.

Se on kone,

mutta tämän koneen kautta
meistä tulee myötätuntoisempia,

meistä tulee empaattisempia
ja tunnemme syvempää yhteyttä.

Ja mikä tärkeintä,
meistä tulee ihmisempiä.

Kiitos.

(Aplodeja)