Kiitos. Olipa kerran kuningas Intiassa, maharadža, ja hänen syntymäpäivänään kävi käsky, että kaikkien päälliköiden on tuotava kuninkaalle sopiva lahja. Joku toi hienoa silkkiä, joku korean miekan, joku taas kultaa. Jonon viimeisenä tuli kävellen ryppyinen, pieni, vanha mies, joka tuli kylästään päivien matkan kävellen meren rantaa pitkin. Kun oli hänen vuoronsa kuninkaan poika kysyi: "Minkä lahjan tuot kuninkaalle?" Vanha mies avasi kätensä hyvin hitaasti paljastaakseen hyvin kauniin simpukankuoren, jossa oli violetteja, keltaisia, punaisia ja sinisiä pyörteitä. Kuninkaan poika sanoi: "Tuo ei ole sopiva lahja kuninkaalle! Mikä lahja tuo muka on?" Vanha mies katsoi häntä hitaasti ja sanoi: "Pitkä matka... osa lahjaa." (Naurua) Muutamana seuraavana hetkenä tulen antamaan teille lahjan, lahjan, joka uskoakseni on jakamisen arvoinen. Mutta ennen sitä haluan viedä teidät minun pitkälle matkalleni. Kuten useimmat teistä, aloitin elämäni pienenä lapsena. Kuinka monen elämä alkoi pienenä lapsena? Synnyitkö nuorena? Noin puolet teistä... Ok... (Naurua) Ja loput teistä? Synnyitte täysikasvuisina? Voi pojat, haluaisinpa nähdä äitinne! Puhutaan mahdottomasta! Lapsena minua kiehtoi aina tehdä mahdottomia. Tätä päivää olen odottanut innokkaasti vuosia, koska tänään aion yrittää tehdä mahdotonta, juuri teidän silmienne edessä, juuri täällä TEDxMaastrictissa. Aloitan paljastamalla lopun: Aion todistaa teille, että mahdoton on mahdollista. Ja aion lopettaa antamalla teille jakamisen arvoisen lahjan: aion osoittaa, että voit tehdä mahdottoman omassa elämässäsi. Etsiessäni tapaa tehdä mahdoton, olen huomannut kaksi asiaa, jotka ovat ihmisten keskuudessa ylimaailmallisia. Kaikilla on pelkoja, ja kaikilla on unelmia. Vuosien varrella pyrkiessäni tekemään mahdottomia, huomasin kolme asiaa, jotka ikään kuin saivat minut tekemään niin: polttopallo, tai kuten te sanotte "Trefbal", Teräsmies ja moskiitto. Nämä ovat minun kolme avainsanaani. Nyt tiedätte miksi teen mahdottomia elämässäni. Otan nyt sinut mukaani matkalleni, pitkälle matkalleni peloista unelmiin, sanoista miekkoihin, polttopallosta Teräsmieheen, moskiittoon. Toivoakseni pystyn osoittamaan kuinka voit tehdä mahdottoman omassa elämässäsi. Lokakuun neljäntenä 2007 sydämeni löi kiivaasti, polveni tärisivät astuessani Harvardin yliopiston Sanders teatterin lavalle ottaakseni vastaan vuoden 2007 lääketieteen Ig Nobel -palkinnon osuudestani tutkimukseen nimeltään "Miekannieleminen... ... ja sen sivuvaikutukset". (Naurua) Se oli julkaistu pienessä julkaisussa, jota en ollut aiemmin lukenut, Brittiläisessä lääketieteellisessä julkaisussa. Minulle se merkitsi mahdottoman unelman toteutumista, se oli odottamaton yllätys minunlaiselleni, se oli kunnianosoitus, jota en unohda koskaan. Silti se ei ollut mieleenpainuvin osa elämääni. Lokakuun neljäntenä vuonna 1967, tämä pelokas, ujo, laiha, nynny lapsi kärsi äärimmäisistä peloista. Jos hän joutui astumaan lavalle, hänen sydämensä hakkasi, hänen polvensa tutisivat. Kun hän avasi suunsa puhuakseen, sanat eivät vain tulleet ulos. Hän seisoi vavisten ja kyynelehtien. Hän oli paniikista lamaantuneena, hyytyneenä pelosta. Tämä pelokas, ujo, laiha, nynny lapsi kärsi äärimmäisistä peloista. Hän pelkäsi pimeää, korkeita paikkoja, hämähäkkejä ja käärmeitä... Pelkääkö kukaan hämähäkkejä ja käärmeitä? Joo, muutama... Hän pelkäsi vettä ja haikaloja... Lääkäreitä, hoitajia ja hammaslääkäreitä, ja neuloja ja poraamista ja teräviä esineitä. Mutta kaikkein eniten hän pelkäsi ihmisiä. Tuo pelokas, ujo, laiha, nynny lapsi olin minä. Pelkäsin epäonnistumista ja hylkäämistä, minulla oli huono itsetunto, alemmuuskompleksi, ja jotain, jota ei silloin edes tunnistettu: sosiaalinen ahdistuneisuus häiriö. Koska pelkäsin, minua kiusattiin ja piestiin. He nauroivat minulle ja nimittelivät, eivätkä ottaneet minua mukaan leikkeihinsä. Oli sentään yksi peli, jossa sain olla mukana... Polttopallo - enkä ollut hyvä siinä. Kiusaajat kutsuivat nimeäni, katsoin ylös ja näin niiden punaisten pallojen sinkoutuvan kasvojani kohti ääntä nopeammin bam, bam, bam! Muistan kävelleeni usein koulusta kotiin kasvoni olivat punaiset ja kirvelevät, korvani olivat punaiset ja soivat. Kyyneleet polttivat silmiäni, ja heidän sanansa korviani. Kuka ikinä sanoikaan: "Kepit ja kivet voivat rikkoa luuni, mutta sanat eivät koskaan satuta minua"... se on valhe. Sanat voivat viiltää kuin veitsi. Sanat voivat lävistää kuin miekka. Sanat voivat tehdä niin syvät haavat, ettei niitä voi nähdä. Niin minulla oli pelkoja. Ja sanat olivat pahin viholliseni. Ovat vieläkin. Mutta minulla oli myös unelmia. Minulla oli tapana mennä kotiin ja paeta Teräsmies-sarjakuviin, luin Teräsmies-sarjakuvia ja unelmoin olevani supersankari kuten Teräsmies. Halusin taistella totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta, halusin taistella roistoja ja kryptoniittia vastaan, halusin lentää ympäri maailmaa tekemässä yli-inhimillisiä urotekoja ja pelastamassa henkiä. Minua kiehtoi myös todelliset asiat. Luin Guinnessin ennätyskirjaa ja Ripleyn Usko tai älä -kirjaa. Onko teistä kukaan lukenut Guinnessin ennätyskirjaa tai Ripleytä? Rakastan noita kirjoja! Näin oikeitten ihmisten tekevän todellisia urotekoja. Ja sanoin, haluan tehdä samoin. Jos kiusaajat eivät kerran anna minun osallistua peleihinsä, haluan tehdä todellista magiaa, urotekoja. Haluan tehdä jotain merkittävää, sellaista mitä kiusaajat eivät osaa. Haluan löytää tarkoitukseni ja kutsumukseni. Haluan tietää, että elämälläni on tarkoitus. Haluan tehdä jotain uskomatonta muuttaakseni maailmaa. Haluan osoittaa, ettei mahdoton ole mahdotonta. Pikakelauksella 10 vuotta eteenpäin - Se oli viikkoa ennen 21:stä syntymäpäivääni. Samana päivän tapahtu kaksi asiaa, jotka muuttaisivat elämäni ikuisesti. Asuin Tamil Nadussa, Intiassa, olin siellä lähetystyössä, ja mentorini, ystäväni, kysyi minulta: "Daniel, onko sinulla thromeja?" Minä sanoin: "Thromeja? Mitä ne ovat? Hän sanoi: "Ne ovat elämän päätavoitteita. Ne ovat unelmien ja tavoitteiden yhdistelmä, kuten jos voisit tehdä mitä haluat, mennä mihin haluat, voisit olla kuka haluat, niin minne sinä menisit? Mitä tekisit? Kuka olisit? Sanoin: "En voi tehdä sellaista! Minulla on liian paljon pelkoja!" Sinä yönä otin riisimattoni ja viritin sen bungalovin katolle tähtien alle, ja katselin lepakoitten syöksymistä moskiittojen kimppuun. Pystyin ajattelemaan vain thromeja, unelmia ja tavoitteita, ja niitä kiusaajia polttopalloineen. Muutama tunti myöhemmin heräsin. Sydämeni löi kiivaasti, polveni tärisivät. Tällä kertaa se ei johtunut pelosta. Koko kehoni kouristeli. Viitenä seuraavana päivänä olin tajunnan ja tajuttomuuden rajamailla, taistelin kuolinvuoteellani elmästä. Aivoni paahtuivat 40 asteen malaria kuumeessa. Aina kun tietoisuuteni palasi, pystyin ajattelemaan vain thromeja. Ajattelin: "Mitä haluan tehdä elämälläni?" Lopulta, päivää ennen 21-vuotissyntymäpäivääni, selvänä hetkenäni, tajusin: tajusin, että pikku moskiitto, Anopheles Stephensi, tuo pikku hyttynen joka painoi vähemmän kuin 5 mikrogrammaa, vähemmän kuin suolanjyvänen, jos tuo moskiitto voisi tuhota 170 paunaa painavan miehen, 80 kiloisen miehen, ymmärsin, että siinä oli minun kryptoniittini. Sitten oivalsin, ei, ei, ei ole kyse moskiitosta, Vaan pienestä loisesta moskiiton sisällä, Plasmodium Falciparumista, joka tappaa yli miljoona ihmistä vuodessa. Sitten tajusin, ei, ei, on kyse vielä pienemmästä, mutta minusta se tuntui paljon isommalta. Oivalsin, pelko oli minun kryptoniittini, minun loiseni, joka oli rampauttanut ja halvaannuttanut koko elämäni. Vaaran ja pelon välillä on eroa. Vaara on todellinen. Pelko on valinta. Ja ymmärsin, että voin valita: voisin joko elää pelossa, ja kuolla häviäjänä sinä yönä, tai voisin tappaa pelkoni ja voisin tavoitella unelmiani, voisin uskaltaa elää. kuolinvuoteella, katsoessasi kuolemaasi silmästä silmään, siinä on jotain, joka todella saa sinut haluamaan elää elämääsi. Ymmärsin, että jokainen kuolee, mutta kaikki eivät oikeastaan elä. Kuolemassa me elämme. Kun opimme kuolemaan, opimme elämään oikeasti. Päätin muuttaa tarinani sinä yönä. En halunnut kuolla. Niinpä rukoilin pienen rukouksen, sanoin: "Jumala, jos annat minun elää 21-vuotiaaksi, en anna enää pelon hallita elämääni. Laitan pelkoni kuolemaan, alan kurkotella unelmiani, haluan vaihtaa asenteeni, haluan tehdä elämässäni jotain uskomatonta, haluan löytää tarkoitukseni ja kutsumukseni, haluan kokea, ettei mahdoton ole mahdotonta." En aio kertoa teille selvisinkö siitä yöstä; annan teidän ottaa sen selville. (Naurua) Sinä yönä tein listan 10:stä ensimmäisestä thromestani: päätin, että haluan käydä merkittävimmissä maanosissa, haluan nähdä Maailman 7 ihmettä, oppia koko joukon kieliä, asua autiolla saarella, asua laivassa valtamerellä, elää intiaaniheimon parissa Amazonilla, kiivetä Ruotsin korkeimmalle vuorelle, halusin nähdä Mount Everestin auringon noustessa, työskennellä musiikkibisneksessä Nashvillessä, halusin olla töissä sirkuksessa, ja halusin hypätä lentokoneesta. Seuraavina 20 vuotena toteutin suurimman osan noista thromeista. Joka kerta kun tarkastaisin throme-listaani, lisäisin siihen 5 tai 10 uutta ja listani jatkoi kasvuaan. Seuraavat 7 vuotta asuin pienellä Bahaman saarella, noin 7 vuotta kaislakattoisessa majassa, keihästäen haikaloja ja rauskuja syödäkseni, ypöyksin saarella, lannevaatteessa, ja minun oli opittava uimaan haikalojen kanssa. Sieltä muutin Meksikoon, ja sitten muutin Amazonin jokialueelle Ecuadoriin, Pujo Pongo Ecuador, asuin siellä heimon parissa, ja vähä vähältä aloin saavuttaa itseluottamusta thromieni kautta. Siirryin musiikkibisnekseen Nashvilleen, ja sitten Ruotsiin, muutin Tukholmaan, työskentelin siellä musiikkialalla, ja kiipesin Kebnekaisen huipulle napapiirin yläpuolella. Opin klovneriaa, ja jonglöörausta, puujaloilla kävelyä, yksipyöräisellä ajamista, tulennielemistä, lasin syömistä. 1997 kuulin, että jäljellä oli enää vajaa tusina miekannielijää ja sanoin: "Tuota minun täytyy tehdä!" Tapasin miekannielijän, ja kyselin häneltä vähän vinkkejä. Hän sanoi: "Joo, annan 2 vinkkiä. Numero 1: Se on äärimmäisen vaarallista, ihmisiä on kuollut siihen. Numero 2: Älä yritä sitä!" (Naurua) Niinpä lisäsin sen throme-listaani. Harjoittelin 10 - 12 kertaa päivässä, joka päivä neljän vuoden ajan. Nyt laskeskelin... 4 x 365 [x 12] Noin 13.000 epäonnistunutta yritystä ennen kuin sain ensimmäisen miekkani kurkusta alas vuonna 2001. Sinä aikana asetin thromen, tullakseni maailman johtavaksi miekannielemisen asiantuntijaksi. Niinpä tutkin jokaisen krjan, aikakauslehden, artikkelin, jokaisen lääkärinlausunnon, opiskelin fysiologiaa ja anatomiaa, keskustelin lääkäreiden ja hoitajien kanssa, verkostoiduin kaikkien miekannielijöiden kanssa Miekannielijöiden kansainväliseksi järjestöksi, panin toimeen 2-vuotisen lääketieteellisen tutkimuksen miekannielemisestä ja sen sivuvaikutuksista, joka julkaistiin Brittiläisessä lääketieteellisessä julkaisussa. (Naurua) Kiitos. (Suosionosoituksia) Ja opin joitain kiehtovia asioita miekannielemisestä. Joitakin asioita ette ole ehkä ole aijemmin ajatelleet, mutta tämän jälkeen ajattelette. Seuraavan kerran kun leikkaat kotona pihviä veitselläsi tai miekalla, tai "bestekilläsi", ajattelet tätä... Opin, että miekannieleminen alkoi Intiassa - juuri siellä, missä näin se ensimmäisen kerran 20-vuotiaana poikasena - noin 4000 vuotta sitten, noin 2000 eKr. Viimeisten 150 vuoden aikana miekannielijöitä on käytetty tieteen ja lääketieteen kentillä apuna, Tr. Adolf Kussmaulin jäykän endoskoopin kehittämisessä vuonna 1868 Freiburgissa Saksassa. elektrogardiogrammin Walesissa 1906, nielemishäiriöiden ja ruuansulatuksen tutkimuksessa, bronkoskoopit ja sen tyyppiset kojeet. Mutta viimeisen 150 vuoden ajalta tiedämme tuhansia vammoja ja kymmeniä kuolemia... Tässä on jäykkä endoskooppi, jonka kehitti Tr. Adolf Kussmaul. Saimme selville 29 kuolemantapausta viimeisten 150 vuoden aikana, mukaan lukien tämä miekannielijä Lontoossa, joka lävisti sydämensä miekallaan. Huomasimme myös, että vuosittain on ollut 3 - 8 vakavaa miekannielemisonnettomuutta. Minä tiedän, koska saan puhluja. Sain juuri kaksi, yksi Ruotsista ja yksi Orlandosta juuri viime viikkoina, miekannielijöiltä, jotka ovat sairaalassa vammojensa vuoksi. Joten se on äärimmäisen vaarallista. Toinen asia minkä opin on, että miekannielemisen oppimiseen menee 2 - 10 vuotta useimmilta. Mutta kiehtovin löytö, jonka opin, oli kuinka miekannielijät oppivat tekemään mahdotonta. Nyt kerron teille pikku salaisuuden: Älä keskity 99,9-prosenttisesti siihen, että se on mahdotonta. Keskity siihen 0,1-prosenttisesti ja selvitä kuinka tehdä siitä mahdollista. Nyt vien sinut matkalle miekannielijän mieleen. Jotta miekan voi niellä, se vaatii meditatiivisen tilan, veitsenterävää keskittymistä, neulanterävän tarkkuuden, jolla erottelet kehon elimet ja voitat elimistön automaattiset refleksit, se vaatii aivokytkentöjen ja lihasmuistin vahvistamista tarkkaan harkitulla harjoittelulla yli 10.000 kertaa. Nyt matkaamme miekannielijän kehoon. Nielläkseni miekan, minun täytyy liuttaa terä kieleni yli, tukahduttaa yläruokatorven nielemisrefleksi, ohjata 90 asteen käännös ohi kurkunkannen, mennä läpi kannurustolihaksen, ja ruokatorven ylemmän sulkijalihaksen tukahduttaa peristalttinen refleksi, työntää terä rintaonteloon keuhkojen väliin. Tässä kohtaa minun pitää itseasiassa työntää sydäntäni sivuun. Jos katsot oikein tarkkaan, näet sydämeni sykkeen miekassani, koska se nojaa sydämeeni, niiden välissä on vain muutama milli ruokatorven kudosta. Tätä et voi lavastaa. Sitten liu'utan sen ohi rintalastan, ohi ruokatorven alemman sulkijalihaksen, alas vatsaan, tukahdutan oksennusrefleksiä koko matkan alas pohjukaissuoleen. Helppo homma. (Naurua) Jos minun pitäisi mennä pidemmälle, osuisin munanjohtimiini. (Hollanniksi) Fallopian tubes! Jätkät, voitte tiedustella asiaa myöhemmin vaimoiltanne... Ihmiset sanovat minulle: "Elämänsä riskeeraaminen vaatii varmasti paljon rohkeutta, hipoa sydäntään, ja niellä miekka..." Ei. Todellista rohkeutta tuolta pelokkaalta, ujolta, laihalta, nynyltä lapselta vaatii asettua alttiiksi epäonistumiselle ja hylkäämiselle, paljastaa sydämensä, niellä ylpeytensä ja seistä täällä tuntemattomien ihmisten edessä kertomassa tarinaansa peloistaan ja unelmistaan, purkamassa tunteitaan sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Tiedättekö - kiitos. (Suosionosoituksia) Se on ihmeellistä, että olen aina halunnut tehdä jotain merkittävää elämässäni, ja nyt minä teen. Mutta merkittävää ei ole se, että pystyn nielemään 21 miekkaa kerralla, tai 6 m vedenpinnan alapuolella tankissa, jossa on 88 haikalaa ja rauskuja Ripleyn Usko tai älä -kirjaa varten, tai 800 asteeseen kuumennetun punaisena hohtavan Stan Leen Superihmiset ohjelmaa varten, kuin teräsmies" ja se tikkari oli kuuma! Tai vetämään autoa miekalla Ripleytä tai Guinnessia varten, tai pääsemään Talent USA:n finaaliin, tai voittamaan Ig Nobel -palkinnon lääketieteessä vuonna 2007. Ei, nuo eivät ole todella merkittäviä asioita. Vaikka niin ihmiset ajattelevat. Ei, ei, ei. Eivät ne ole. Todella merkittävä asia on että Jumala sai tuon pelokkaan, ujon, laihan, nynnyn lapsen, joka pelkäsi korkeita paikkoja, vettä, haikaloja, lääkäreitä ja hoitajia ja neuloja ja teräviä esineitä puhumaan ihmisille ja nyt hän saa minut lentämään ympäri maailmaa 10 km:n korkeudessa, nielemään teräviä esineitä veden alla haikalatankissa, ja puhumaan lääkäreille ja hoitajille ja kaltaisillenne ympäri maailmaa. Se on todella ihmeellinen asia minulle. Olen aina halunnut tehdä mahdottomia - Kiitos. (Suosionosoituksia) Kiitos. (Suosionosoituksia) Olen aina halunnut tehdä mahdottomia, ja nyt teen. Halusin tehdä jotain merkittävää elämässäni ja muuttaa maailmaa, ja nyt teen niin. Halusin lentää ympäri maailmaa tekemässä superihmisen urotekoja ja pelastaa henkiä, ja nyt teen niin. Ja tiedättekö mitä? Sisälläni on vielä pieni osa tuon pienen kaverin unelmaa. (Naurua) (Suosionosoituksia) Halusin aina löytää tarkoitukseni ja kutsumukseni, ja nyt olen löytänyt. Mutta arvatkaa mitä? Ei ole kyse miekoista, ei siitä mitä ajattelette, ei minun vahvuuksistani. On kyse heikkouksistani, sanoistani. Tehtäväni ja kutsumukseni on muuttaa maailmaa leikkaamalla pelon, miekka kerrallaan, sana kerrallaan, yksi veitsi kerrallaan, yksi elämä kerrallaan, kannustamalla ihmisiä olemaan supersankareita ja tekemään mahdottomia omassa elämässään. Tarkoitukseni on auttaa toisia ihmisiä löytämään omansa. Mikä on sinun? Mikä on sinun takoituksesi? Mitä sinut asetettiin tänne tekemään? Uskon, että meidät kaikki kutsuttiin olemaan supersankareita. Mikä on sinun supervoimasi? Maapallon väestössä, yli 7 miljadin ihmisen joukossa on jäljellä alle muutama tusina miekannielijää eri puolilla maailmaa, mutta on vain yksi sinä. Olet ainutlaatuinen. Mikä on tarinasi? Mikä tekee sinusta erilaisen? Kerro tarinasi, kerro vaikka äänesi olisi ohut ja tärisevä. Mitkä ovat sinun thromesi? Jos voisit tehdä mitä tahansa, olla kuka tahansa, mennä minne vain - Mitä tekisi? Minne menisit? Mitä tekisit? Mitä haluat tehdä elämälläsi? Mitkä ovat suuria unelmiasi? Mitkä olivat suuri aunelmiasi lapsena? Ajattele taaksepäin. Lyön vetoa, ettei se ollut tätä, oliko? Mitkä olivat villeimmät unelmasi, joiden ajattelit olevan niin outoja ja pimeitä? Lyönpä vetoa, etteivät ne tämän jälkeen näytäkään niin oudoilta? Mikä on miekkasi? Jokaisella teistä on miekka, kaksiteräinen, pelkojen ja unelmien miekka. Niele miekkasi, mikä se sitten onkaan. Seuraa unelmaasi, hyvät naiset ja herrat, ei ole koskaan liian myöhäistä olla sitä, mitä ikinä halusitkaan. Niille kiusaajille polttopalloineen, jota ajattelivat, etten koskaan pysty mahdottomaan, minulla on sanottavana vain yksi asia: Kiitos. Jos meillä ei ole roistoja, meillä ei ole supersankareita. Olen täällä todistamassa mahdotonta mahdolliseksi. Tämä on äärimmäisen vaarallista, se voi tappaa minut. Toivottavasti nautitte. (Naurua) Tässä tarvitsen apuanne. Yleisö: Kaksi, kolme. Dan Meyer: Ei, ei, ei. Tarvitsen teidän kaikkien apua laskemiseen, ok? (Naurua) Jos tiedätte sanat? Ok? Laskekaa kanssani. Valmista? Yksi. Kaksi. Kolme. Ei, se on 2, mutta tajuatte idean. Yleisö: Yksi. Kaksi. Kolme. (Kohahdus) (Suosionosoituksia) DM: Jee! (Suosionosoituksia) (Hurraa huutoa) Kiitos paljon. Kiitos, kiitos, kiitos. Kiitän teitä sydämeni pohjasta. Oikeastaan, kiitos vatsani pohjasta. Sanoin, että tulin tänne tekemään mahdottoman, nyt olen sen tehnyt. Mutta tämä ei ollut mahdotonta. Tätä teen joka päivä. Mahdotonta tälle pelokkaalle, ujolle, laihalle, nynnylle lapselle oli kohdata pelkonsa, seistä täällä [TEDx] lavalla, ja muuttaa maailmaa, sana kerrallaan, miekka kerrallaan, elämä kerrallaan. Jos olen saanut sinut ajattelemaan uudella tavalla, saanut uskomaan, ettei mahdoton ole mahdotonta, jos olen saanut sinut oivaltamaan, että voit tehdä mahdottomia elämässäsi, silloin työni on tehty, ja sinun on juuri alkannut. Älä koskaan lakkaa unelmoimasta. Älä koskaan lakkaa luottamasta. Kiitos luottamuksesta ja kiitos, että olette osa unelmaani. Ja tässä lahjani teille: Mahdoton ei ole... Yleisö: mahdotonta. Pitkä matka osa lahjaa. (Suosionosoituksia) Kiitos. (Suosionosoituksia) (Kannustushuutoa) Juontaja: Kiitos, Dan Meyer, vau!